FINGER-elintapaohjelmaa mukaileva Muistiterveysvalmennus

Muistiterveysvalmennus on tarkoitettu 60-79 -vuotiaille, joilla on kohonnut riski sairastua muistisairauteen. Muistiterveysvalmennuksessa mukaillaan FINGER-elintapaohjelmaa ja se toteutetaan ryhmämuotoisena. 

Toimintaympäristö

Kymenlaaksossa yli 75-vuotiaita on noin 12,5% väestöstä (vuoden 2024 ennakkotiedot). Yli 65-vuotiaiden osuus on noin 29 %, mikä on selvästi yli valtakunnallisen keskiarvon. Muistisairauksien esiintyvyys on kasvussa. 

Kymenlaaksossa asuu arviolta yli 9000 ihmistä, heistä vähintään keskivaikeaa muistisairautta sairastavien määrä on vähän yli 5000. Muistisairauteen sairastuneiden määrän arvioidaan mahdollisesti liki kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Toteutuessaan se tarkoittaisi, että Kymenlaaksossa olisi 22 000 muistisairasta ihmistä. Muistisairaiden kymenlaaksolaisten määrä tulee kasvamaan väestön ikääntymisen myötä. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Muistisairauksia ei vielä toistaiseksi osata parantaa, mutta sairastumisen riskiä voidaan kuitenkin tutkimusten mukaan pienentää tai viivästyttää muistisairauden puhkeamista FINGER-elintapaohjelmalla. Tällä on suuri merkitys sekä inhimilliseltä että taloudelliselta kannalta. Yksi vuosi ympärivuorokautisessa palveluasumisessa maksaa keskimäärin 60 000 euroa. Muistisairaus on yksi suurimpia syitä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen siirtymiselle.  Ennaltaehkäisevällä toiminnalla viivytetään siirtymistä raskaampaan ja kalliimpaan palveluun. 

Muistiterveysvalmennuksessa mukaillaan THL:n laatimaa FINGER-toimintamallia. FINGER-toimintamalliin kuuluu muistisairauden riskitesti, muistisairauden riskissä olevien tunnistaminen ja muistitoimintojen säilymisen tukeminen monipuolisella elintapaohjelmalla (aivojumppa, fyysinen aktiivisuus, terveellinen ruoka, sosiaalinen aktiivisuus ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallinta). FINGER-toimintamalli on suunniteltu tukemaan erityisesti ikääntyneiden aivoterveyttä.

Toimintaa toteutetaan yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestötoimijoiden kanssa. Tavoitteena on hyvinvointialueen, kuntien ja järjestötoimijoiden yhteistyön edistäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Elintapaohjaukseen tuodaan muistiterveyden vahvistamisen näkökulma. 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Väestön ikääntymisen myötä muistisairaiden ihmisten määrä kasvaa voimakkaasti tulevaisuudessa. Muistisairauksiin ei ole tällä hetkellä parantavaa lääketieteellistä hoitoa, mutta tutkimusnäyttö on osoittanut, että muistisairauteen sairastumisen riskiin voidaan vaikuttaa. Terveellisten elintapojen ohjaukseen panostaminen tukee arjen hyvinvointia ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia.  Arvioiden mukaan vähintään 40 % kaikista muistisairaustapauksista on kytköksissä elintapoihin ja ympäristötekijöihin, joihin voi itse vaikuttaa ja joita voi muuttaa. Ennaltaehkäisyn potentiaali on suuri niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisella tasolla. 

FINGER-toimintamalli on väline ammattilaisille ikääntyneiden aivoterveyden vahvistamiseen. Toiminta on moniammatillista ja antaa keinoja sektorirajat ylittävään työskentelyyn. 

 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

FINGER-elintapaohjelmaa mukailevaa Muistiterveysvalmennusta toteutetaan Kymenlaakson hyvinvointialueen, kuntien, järjestötoimijoiden ja Kouvolan seudun Muisti ry:n kanssa yhteistyössä. 

Kohderyhmä: muistisairauksien riskiryhmään kuuluvat 60-79-vuotiaat kymenlaaksolaiset

Kohderyhmän tavoittaminen: hyvinvointialueen hoitajat, asiakas- tai palveluohjaajat ja hyvinvointivalmentajat ja muistiyhdistykset 

Ravitsemusryhmät: hyvinvointialueen ravitsemusterapeutit, Kaakkois-Suomen Martat ry:n kotitalousasiantuntija

Liikuntaryhmät: kuntien osallisuus- tai liikuntakoordinaattorit, liikuntaneuvojat ja hyvinvointialueen hanketyöntekijät

Aivojumpparyhmät: Kouvolan seudun Muisti ry, yhteistyön ja asiakasryhmien koordinointi

Tavoiteltu muutos

Luoda yhteistyöhön pohjautuva toimintamalli FINGER-elintapaohjelmaa mukailevaan Muistiterveysvalmennukseen

Yhteistyön lisääminen eri sektorien välille

Ryhmätoimintaan osallistuvien muistiterveyden vahvistaminen

Muistisairauden riskiryhmään kuuluvat tunnistetaan

Sosiaalisen hyvinvoinnin lisääntyminen ja osallisuuden vahvistaminen

Yksinäisyyden vähentyminen

Kustannusvaikuttavuus

 

Muutoksen mittaaminen

Osallisuusindikaattori alku/loppu

Yksinäisyyden kokemus alku/loppu

Kehonkoostumusmittaus

Kyselyt ryhmäläisille alku/loppu

Havainnot ja asiakkaiden suullinen palaute elintapojen muutoksesta

Yhteistyökumppanitapaamiset 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Muistiterveysvalmennuksen kohderyhmänä on kymenlaaksolaiset 60-79-vuotiaat henkilöt, joilla on muistisairauksien riskitekijöitä. Riskiryhmään kuulumista arvioidaan muistisairauden riskitestillä. Riskitekijöitä on korkea kolesteroli, korkea verenpaine, liikkumattomuus, ylipaino, vähäinen koulutus sekä sosiaalinen eristäytyminen. 

Muistiterveysvalmennuksen runkoa ja sisältöä on kehitetty asiakaspalautteiden pohjalta. Toimintaan osallistuvilta on kysytty sekä kirjallista että suullista palautetta. 

Muistiterveysvalmennusten suunnittelussa on hyödynnetty muiden muistiyhdistysten tietoa ja kokemusta vastaavanlaisen toiminnan järjestämisestä.

Liitteet
Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

FINGER-elintapaohjema

Ratkaisun perusidea

Toimintamallin kehittämistä on ohjannut suomalainen FINGER-tutkimus. FINGER-tutkimus osoitti, että muokkaamalla elintapoja terveellisemmäksi voidaan ylläpitää muisti- ja ajattelutoimintoja sekä toimintakykyä.  Muistiterveysvalmennus mukailee FINGER-elintapaohjelmaa. 

Toimintamallin tavoitteena on toteuttaa ryhmämuotoista FINGER-toimintamallia mukailevaa elintapaohjausta muistisairauden riskiryhmäläisille. Tavoitteena on ollut luoda yhteistyöhön pohjautuva toimintamalli aivoterveyden vahvistamiseen FINGER-toimintamallia mukaillen. Ryhmämuotoista FINGER-elintapaohjelmaa mukailevaa Muistiterveysvalmennusta on kehitetty ja toteutettu yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien liikunta-alan ammattilaisten ja järjestötoimijoiden kanssa. Toimintaa on kehitetty myös ryhmätoimintaan osallistuneiden palautteiden perusteella. 

Kohderyhmänä on 60-79-vuotiaat muistisairauden riskiryhmään kuuluvat kymenlaaksolaiset, CAIDE-riskitestin pisteet 6 tai yli. 

FINGER-elintapaohjelmaa mukaileva ryhmämuotoinen Muistiterveysvalmennus:

  • ryhmäkoko 8-11 henkilöä
  • kesto 4 kuukautta
  • 15 tapaamiskertaa

Muistiterveysvalmennuksen vastuutahot:

Kouvolan seudun Muisti ry, toiminnan ja yhteistyön koordinointi, aivotreenien ohjaus

Kymenlaakson hyvinvointialue, toiminnan markkinointi, asiakkaiden ohjaus, riskitestin teko, ravitsemuskerrat ja  osa liikuntakerroista, säännölliset yhteistyötapaamiset

Kunnat, muistiterveysvalmennuksen liikuntaryhmien ohjaus, tilayhteistyö, yhteistyötapaamiset

Kaakkois-Suomen Martat ry  / Vireästi Kaakossa toiminta, Aivoterveellisen ruoan valmistuskerta

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Käyttöönoton ehtoina on yhteistyökumppanien sitoutuminen, hyvä tiedon kulku sekä yhteistyön koordinointi.  Kuvattuna arvioitu tuntimäärä / 15 ryhmäkerran kokonaisuus.

Hyvinvointialue:

  • Ravitsemuskertojen suunnittelu ja ohjaus 7 h
  • Liikuntaryhmien suunnittelu ja ohjaus 5,5 h
  • Aloitustapaaminen ja liikuntaluentomateriaalin työstö 6,5 h

Kunta:

  • Liikuntaryhmien suunnittelu ja ohjaus 10 h
  • Aloitustapaaminen 2 h

Martat:

  • Aivoterveellisen ruoan valmistuskerta, suunnittelu, valmistelu ja ohjaus 8 h

Kouvolan seudun Muisti ry / Aivoterveyden vahvistaminen FINGER-toimintamallia mukaillen, Kymenlaakson hyvinvointialueen kumppanuusavustus:

  • Aivotreenikertojen suunnittelu ja ohjaus 12 h
  • Aloitus- ja päätöstapaamiset ja niiden valmistelu 6 h
  • Alku- ja loppukyselyiden teko ja tulosten yhteenveto 8 h
  • ryhmäkokonaisuuden ja yhteistyön koordinointi
Vinkit toimintamallin soveltajille

FINGER-elintapaohjelmaa mukailevaa Muistiterveysvalmennusta toteutetaan yhteistyössä jo olemassa olevien palvelurakenteiden kanssa. Toimintamallin toteutus perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön ja se vaatii koordinoivan tahon. Toimintaan on hyvä lisätä ryhmämuotoisuuden lisäksi yksilöllistä tukea elintapamuutokseen sekä ohjausta- ja neuvontaa muisti- ja aivoterveysasioissa. Asiakasohjauksen merkitys korostuu, jotta toimintaan ohjautuu henkilöt, ketkä eniten hyötyisivät terveellisten elintapojen ohjauksesta. 

Ravitsemuskerrat on mahdollista toteuttaa myös hybridimuotoisesti. 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

FINGER-elintapaohjelmaa mukailevaa ryhmämuotoista Muistiterveysvalmennusta on pilotoitu pienimuotoisesti syksyllä 2024 ja keväällä 2025 Kymenlaaksossa. Saatujen asiakaspalautteiden perusteella muutosta parempaan suuntaan on tapahtunut koetussa terveydessä, osallisuuden kokemus on vahvistunut sekä yksinäisyyden kokemus on lievittynyt. Muistiterveysvalmennukseen osallistuneet kokevat myös saaneensa tiedollisia, taidollisia ja käytännön valmiuksia elintapamuutoksen tekemiseen sekä tietoa aivo- ja muistiterveyteen liittyvistä asioista. Ryhmämuotoinen toiminta sitouttaa ja sosiaalinen kanssakäyminen on koettu tärkeänä. 

Yhteisyössä toteutettuna FINGER-elintapaohjelmaa mukaileva Muistiterveysvalmennus on lisännyt sektorirajoja ylittävää yhteistyötä sekä tuonut aivoterveyden vahvistamisen näkökulman elintapaohjaukseen. 

Toimintamallia kehitetään edelleen yhteistyössä, jotta toimintaa pystytään laajentamaan ja vakiinnuttamaan pysyväksi toiminnaksi.