Ikääntymisen ennakointi ja ikääntymiseen varautuminen yleisötilaisuudet, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue (RRP, P4, I1)
Avoimet yleisötilaisuudet kaikissa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kunnissa. Tavoitteena ikääntymiseen varautumisen ja ennakoinnin vahvistaminen hyvän ikääntymisen mahdollistamiseksi sekä tietoa mihin olla yhteydessä, jos toimintakyky heikkenee.
Painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseviin toimiin mahdollistaa varhaisen tuen tarjoamisen ja ongelmien ehkäisyn ennen niiden kärjistymistä. Pitkällä aikavälillä on mahdollista vähentää raskaampien palveluiden tarvetta.
Iäkkäitä kannustetaan oman ikääntymisen ja elämänkulun ennakointiin ja varautumiseen (Laatusuositus 2024-2027). Väestörakenteen muutos edellyttää määrätietoista varautumista. Eliniän pidentyessä on yhä tärkeämpää tukea hyvinvointia ja toimintakykyä, jotta myös terveiden elinvuosien määrä kasvaa.
RRP-hankkeessa toteutettiin pop up ikääntyneiden palvelujen neuvontapisteitä kunnissa. Tuolloin havaittiin, että asukkailla ei ole tietoa, mihin ollaan yhteydessä, kun tarvitaan tietoa ikääntymiseen liittyvistä aiheista ja palveluista.
Ikääntyneiden asiakasohjaukselle tulee runsaasti pyyntöjä esittäytyä eri tahoille. Vaikka tahtotilaa on, resurssit eivät aina mahdollista yksittäisiin tilaisuuksiin osallistumista. Tähän tarpeeseen pyritään vastaamaan järjestämällä yleisötilaisuuksia, joiden kautta tavoitetaan laajempi joukko.
Lisäksi jalkautuminen kuntiin on yksi etsivän työn menetelmä, jonka avulla voidaan tavoittaa apua ja tukea tarvitsevia henkilöitä tai heidän läheisiään.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaan tietävät:
- Miten voi varautua ikääntymiseen
- Mihin voi olla yhteydessä
- Millaista apua on saatavilla
Vahvistetaan ikääntyvien omaa toimijuutta ja varmistetaan, että tuki on saavutettavissa oikea-aikaisesti.
Yleisötilaisuuksissa kerätään palautetta mm. mitä tietoa halutaan, jota hyödynnetään tulevissa tilaisuuksissa. Spontaania palautetta välitetään tarvittaville tahoille.