IPS - Sijoita ja valmenna! -toimintamalli Kainuun hyvinvointialueella

Tavoitteena on mielenterveyshäiriöitä sairastavan kainuulaisen työllistyminen tai palaaminen avoimille työmarkkinoille tai ohjautuminen opintoihin. Toiminnan tavoitteena on integroitua osaksi Kainuun hva:n psykiatrista hoitoa ja kuntoutusta. 

Toimintaympäristö **

Toimintamallissa käynnistetään IPS - Sijoita ja valmenna! -toimintamallin mukainen työhönvalmennus mielenterveyden hoitoon ja kuntoutukseen integroituna palveluna. IPS-työhönvalmennuksen kohderyhmänä ovat mielenterveyden häiriöihin sairastuneet henkilöt. Mielenterveyden häiriöt ovat vakiintuneet yhdeksi yleisimmistä työkyvyttömyyseläkkeiden syistä ja työhönvalmennuksen avulla kohderyhmän työllistymistä, osallisuutta ja hyvinvointia edistetään.

Työhönvalmentajat kiinnittyvät mielenterveyden hoidosta ja kuntoutuksesta vastaaviin palveluihin ja tekevät aktiivisesti yhteistyötä työllistymistä edistävien palveluiden sekä alueen työnantajien kanssa. Toimintamalli käynnistetään koko Kainuun alueella. Tavoitteena on vakiinnuttaa IPS-työhönvalmennus osaksi hyvinvointialueen palveluita. 

IPS - Sijoita ja valmenna! -toimintamalli on osa kestävän kasvun Kainuu 2 ohjelmaa. Rahoitus toimintamallin käynnistämiseen ja kestävän kasvun ohjelmaan saadaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF) ja koordinoinnista vastaa Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL)

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Koronakriisi on heikentänyt työllisyystilannetta. Työikäisten määrä supistuu väestön ikääntymisen johdosta ja rakenteellinen työttömyys on korkealla tasolla myös Kainuussa. Toisaalta Kainuussa on jo työntekijäpulaa ja tarve työllistää osatyökykyisiä esim. mielenterveyskuntoutujia entistä enemmän.

Kainuussa oli v. 2021 työkyvyttömyyseläkettä saavia 8,7 % 16-64 vuotiaista ( vrt. koko maassa 5,5%). Työkyvyttömyyden syynä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt oli 2,6 %:lla 18-34 vuotiaista ja 4,7 %:lla 25-64 vuotiaista. Molemmat osuudet ovat koko maan lukuja suuremmat.

Kainuun hankkeessa hyödynnetään aikaisempien IPS hankkeiden huomioita, kokemuksia ja oppeja, Kainuun työllisyyden kuntakokeilun kokemuksia sekä muita työllisyyden edistämiseksi tehtyjä hankkeita (mm. OTE, OSAKSI, Paljon palveluja tarvitsevat, Kainuulainen työkunto). Työhönvalmentajat perehtyvät aikaisempiin IPS hankkeisiin ja muihin keskeisiin tuotoksiin. 

Tavoiteltu muutos

Tavoitteena on luoda kuvaus kainuulaisesta mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidon palvelujen ja työllisyyden hoidon yhteistyörakenteesta Kainuussa, Infopaketti työnantaja-asiakkaille IPS mallista (hyödynnetään aikaisemmissa hankkeissa tuotettuja materiaaleja) ja kainuulaisen mielenterveyskuntoutujan nopeampi asiakaslähtöinen työllistymisprosessi.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kohderyhmänä tässä hankkeessa ovat työikäiset mielenterveyshäiriöihin sairastuneet kainuulaiset, joilla on hoitokontakti mielenterveyden ja psykiatrian palveluissa. Työhönvalmentajat ovat sopineet käynnit eri hoitotiimeihin elokuussa 2023, jossa sovitaan tarkemmin jatkokäytännöt. Tavoitteena on osallistua hoitotiimeihin säännöllisesti. 

Asiakastyö aloitettiin elokuun lopussa ja ensimmäiset yhteistyösopimukset tehtiin syyskuun alussa. Marraskuuhun 2023 mennessä IPS-työhönvalmennukseen on ohjautunut Kainuussa 55 henkilöä. Aktiivisessa valmennuksessa on 34 henkilöä ja jonossa palveluun 21 henkilöä.  Työllistyneitä asiakkaita 23.11 mennessä on 4 henkilöä. Asiakkaita on ohjautunut palveluun kaikista Kainuussa mukana olevista kunnista. Pienillä paikkakunnilla yhtenä haasteena on ollut asiakkaille sopivien työpaikkojen löytyminen.  Työnantajien suhtautumisen mielenterveyspalveluiden asiakkuuteen on huomattu olevan joissain tilanteissa esteenä työllistymiselle. Stigman purkamiseksi on vielä paljon tehtävää. 

Työhönvalmentajat ovat osallistuneet kuukausittain yhteensä 8 eri mielenterveyspalveluiden hoitotiimiin. Integroituminen hoitotiimeihin on sujunut hyvin ja hoitotaholta on tullut palvelusta pelkästään positiivista palautetta. Integroitumisen ja juurtumisen suurena haasteena on ollut potilastietojärjestelmän käyttöoikeuksien puuttuminen, niitä yritetään edelleen saada.   Mielenterveyspalveluiden johdon sitouttaminen toimintaan on aloitettu, tähän liittyen ensimmäinen palaveri järjestetään marraskuussa 2023.

Kainuussa työttömät työnhakijat jakautuvat tällä hetkellä noin puoliksi Kainuun TE-toimiston ja Kuntakokeilun kesken, jotka ovat siis pääasialliset yhteistyökumppanit. TE-toimiston, Kuntakokeilun ja Kainuun TYP:n esihenkilöiden kanssa on sovittu tapaaminen elokuussa 2023, jossa sovitaan tulevasta yhteistyöstä. Sovimme tapaamisessa palaverin liittyen te-palveluiden harkitsemiin etuuksiin ja IPS-infotilaisuuden te-palveluiden sekä kuntakokeilun työntekijöille. Palaverin jälkeen olemme olleet etuusasioissa yhteydessä pääsääntöisesti työkykykoordinaattorien kanssa.  Suurin osa IPS-työhönvalmennukseen ohjautuneista asiakkaista Kainuussa on työkyvyttömyyseläkkeellä.