Alueellinen työryhmä, jonka tehtävänä on kanavoida järjestöjen asiantuntijuus ja osaaminen Tulevaisuuden sote-keskusten ja hyvinvointialueen kehittämisen tueksi.

Työryhmä toimii järjestöjen alueellisen vaikuttamistoimielimen alaisuudessa

Ratkaisun perusidea **

Kanta-Hämeen järjestöjen sote-ryhmä perustettiin tammikuussa 2021 kokoamaan yhteen alueen yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka halusivat pysyä kuulolla ja vaikuttaa soteuudistukseen ja tulevan hyvinvointialueen toimintaan. Järjestöjen sote-ryhmä perustettiin Kanta-Hämeen järjestöneuvottelukunnan alaisuuteen ja ryhmän toiminnasta tiedotetaan neuvottelukuntaa säännöllisesti. Järjestöneuvottelukunta kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa ja edustaa yhdistyskenttää laajasti. Neuvottelukunta ei voi liiaksi keskittyä johonkin yhteen teemaan, koska järjestökenttä on laaja, eikä sote-uudistus ole kaikille olennainen asia. Uudistus myös eteni vauhdilla, joten tarvittiin ryhmä, joka voi kokoontua tiheämmin. Ryhmä perustettiin myös eri työ- ja ohjausryhmiin valittujen järjestöedustajien taustatueksi. 

Ryhmää koordinoi alueellinen verkostojärjestö Hämeen Setlementti ry ja alueen sote-muutostukihankkeen työntekijä. Kanta-Hämeen järjestöjen sote-ryhmä on avoin kaikille kiinnostuneille järjestö- ja yhdistystoimijoille. Sote-ryhmän sähköpostiryhmässä on mukana 53 henkilöä n. 40 eri yhdistyksestä ja organisaatiosta. Kuukausittaisiin Teams-kokouksiin osallistuu 15-25 henkilöä.

Toimintamalli koettiin hyväksi, joten vastaavat järjestöjen sote-ryhmät on perustettu myös muihin Sisäsuomen alueen maakuntiin Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Nämä sote-ryhmät on koottu edustuksellisemmin ja ryhmien jäsenet edustavat mm. eri toimialaverkostoja.

Sote-ryhmän tehtävät

  • Järjestöjen sote-ryhmän tarkoituksena on tuoda järjestötoiminnan näkökulmia ja tietoa alueelliseen kehittämistyöhön, osallistaa järjestöjä laajemmin uudistushankkeiden tekemiseen sekä toimia uudistuksen järjestöedustajien taustatukena ja apuna. 
  • Ryhmän jäsenet edustavat verkostoaan, eivät omaa organisaatiotaan. Osallistujilta toivotaan tosiasiallisia resursseja sitoutua yhteiseen tekemiseen. 
  • Järjestöjen sote-ryhmä kiinnittyy osaksi neuvottelukuntaa/neuvostoja. 
  • Järjestöjen sote-ryhmän nimessä sote-viittaa teemaan, ei toimialaan. 
  • Toimintaa koordinoi verkostojärjestöt ja Järjestöjen sote-muutostuki

Toiminta:

  • Jakaa tietoa sote-uudistuksen etenemisestä ja järjestöjen vaikuttamisen paikoista
  • Valmistelee sote-aiheista materiaalia neuvottelukunnalle
  • Reagoi ajankohtaisiin vaikuttamistarpeisiin ja lyhyen aikavälin toimenpiteisiin
  • Tapaa n. kerran kuukaudessa, työvaliokunta asetetaan tarvittaessa
  • Laatii toimintansa tueksi vuosikellon