Kotihoidon henkilöstön ME-hengen parantaminen, Kirkkonummen kotihoito
Toimintayksikössä on suuri henkilöstömäärä ja monet työntekijöistä eivät tunne toisiaan. Henkilöstö jakautuu tiimeihin. TYHY-päivien uudenlaisella järjestämisellä pyrittiin ME-hengen parantamiseen ja henkilöstön keskinäisen tutustumisen lisäämiseen.
Kotihoito hoito- ja hoivatyön ammattilaisten työskentely-ympäristönä on poikkeava muista hoitotyön ympäristöistä työn liikkuvuuden vuoksi. Työyhteisö jakautuu tiimeihin, jotka tuottavat kotihoitopalvelua oman alueensa asiakkaille. Olemme kuitenkin yksi yhteinen kotihoito, työyhteisö johon kaikki kuulumme. Isossa, tiimeittäin toimivassa työyhteisössä ja liikkuvassa työssä työyhteisön jäsenet eivät välttämättä tapaa toisiaan ja tutustu työkavereihin oman tiimin ulkopuolella. Työyhteisö on myös kasvanut ja olemme saaneet rekrytoitua paljon uutta henkilöstöä. Aiemmin tiimit ovat itse suunnitelleet ja toteuttaneet tiimien TYHY-päivät itsenäisesti. TYHY-päiviin ei ole aiemmin kuulunut kehittämistyöskentelyä, vaan ne on järjestetty puolipäiväisinä virkistyspäivinä toiminnan sujuvuuden takaamiseksi.
Kehittämistoiminnan kohderyhmänä on ollut koko kotihoidon yksikön henkilöstö. TYHY-päivään osallistuminen ei ollut pakollista, mutta suositeltavaa.