Lapsilähtöinen väkivaltatyön palvelu perheille
Avun tarjoaminen kaikille perheenjäsenille, kun 0-17 –vuotias lapsi / nuori on altistunut perheessä tapahtuneeseen väkivaltaan tai sen uhkaan. Työ sisältää perheen tutustumiskäynnin, jokaisen perheenjäsenen yksilötyön jakson ja perheen loppuneuvottelun.
Oivalla ja ymmärrä
Tampereen ensi- ja turvakoti ry:ssä on tehty työtä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi, sen kohteeksi joutuneiden ja väkivallan keskellä elävien lasten auttamiseksi lähes 40 vuotta. Ensimmäinen turvakoti Tampereelle perustettiin vuonna 1984. Turvakotitoiminta ei yksin riittänyt vastaamaan väkivaltaa perheissä kokeneiden asiakkaiden tarpeisiin ja siksi yhdistys alkoi kehittää väkivaltatyön avopalveluita sekä jatkotueksi turvakotijakson jälkeen että vaihtoehtoiseksi mahdollisuudeksi saada apua perheväkivaltaan. Suomessa väkivaltatyössä on ensin lähdetty auttamaan väkivallan kokijoita (uhreja), sen jälkeen väkivallan tekijöitä ja viimeiseksi väkivaltaa kohdanneita lapsia. Tampereen ensi- ja turvakoti ry on ollut tässä poikkeus. Väkivaltaa kokeneita lapsia on autettu jo vuodesta 1997 lähtien. Lasten auttamisessa pulmallista on kuitenkin ollut se, että lapsen saama apu on ollut aina riippuvaista vanhemman / vanhempien kannustuksesta ja luvan antamisesta. Yhteishuoltajuuden tilanteissa toinen vanhempi on voinut estää lapsen avun saamisen.
Jotta lapsen avun saaminen mahdollistuisi, olisi tärkeää, että molemmat vanhemmat, huolimatta siitä, mikä heidän suhteensa on väkivaltaan, saisivat tukea omaan vanhemmuuteensa ja apua omien toimintamalliensa tarkasteluun. Työskentelyssä tulisi lisätä vanhemman tietoisuutta väkivallan vaikutuksista omaan lapseen. Se edellyttää luonnollisesti kaikkien perheenjäsenten ja työntekijöiden turvallisuuden varmistamista.
Lasten oikeuksien sopimus turvaa lapselle erityisen suojelun ja oikeuden elää turvassa. Lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa ei useinkaan ole riittäviä resursseja lasten kokemusten kysymiseen ja kuulemiseen. Sosiaalityöntekijät joutuvat siitä huolimatta arvioimaan lapsen elämäntilannetta ja tekemään ratkaisuja hänen suojelemiseksi. Lasten kanssa tehtävän väkivaltatyön tietotaito on pitkälti järjestökentällä. Siksi on tärkeää, että järjestöjen ja kuntien lapsiperheiden sosiaalityö ja lastensuojelu löytävät uusia toimivia tapoja tehdä saumatonta yhteistyötä.
Lapsen kanssa työskentelyssä keskeistä on lapsen oman kokemuksen kuuleminen ja hänen kokemuksensa tuominen vanhempien tietoon. Lapsen ei tarvitse enää olla perheen salaisuuksien kantaja. Lapsen osallisuuden merkitys osana perheensä dynamiikkaa tulee tuoda näkyväksi. Lapselle omien kokemusten kertominen mahdollistaa osallisuuden, suojelun ja toimijuuden vahvistumista.
Lasten kohtaamisessa on mahdollista saada tietoa myös sisarussuhteessa tapahtuvasta väkivallasta, joka edelleen jää liian usein vaille huomiota. Vuonna 2013 tehdyssä lapsiuhritutkimuksessa joka neljäs kuudes- tai yhdeksäsluokkalainen oli joutunut väkivallan uhriksi sisarussuhteessa viimeisen vuoden aikana. Tutkimuksen aineistoon kuului 11 300 kuudes- tai yhdeksäsluokkalaista (Jyväskylän Yliopisto pro gradu tutkielma Heidi Yli-Kivistö).
Perhe- ja lähisuhdeväkivallalle altistuminen aiheuttaa lapselle kiistatta elinikäiset vaikutukset ellei lapsi saa riittävää tukea siitä toipumiseen. Lasten auttaminen on inhimillinen ja kannattava investointi myös taloudellisesti. Uusimmat ACE-tutkimukset osoittavat lapsena koetun väkivallan pitkäaikaiset, jopa elinikäiset terveydelliset, mielenterveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Meillä ei ole varaa jättää näitä lapsia auttamatta.
Suomi ratifioi Istanbulin sopimuksen vuonna 2015. Euroopan neuvoston riippumaton asiantuntijaryhmä GREVIO antoi syyskuussa 2019 arviointinsa Suomelle Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta. Suomi sai kiitosta mm. sitoutumisesta väkivallan vastaiseen työhön, joka näkyi esim. turvakotipaikkojen lisäämisenä ja vahvana poliittisena sitoutumisena hallitusohjelmassa. Suomi sai myös huomautuksia. Turvakodeissa on liian vähän perhepaikkoja ja välimatkat turvakotiin ovat liian pitkät. Korjausta vaativana pidettiin sitä, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta määriteltäessä ei oteta riittävästi huomioon väkivaltaa perheessä.
Tampereen ensi- ja turvakoti ry on tehnyt väkivaltaa kokeneiden/todistaneiden lasten kanssa yksilötyötä yli 20 vuotta. Vanhempien kanssa tehtävää yksilötyötä, riippumatta siitä mikä ko. asiakkaan suhde väkivaltaan on ollut, on tehty yli 16 vuotta. Työskentelyt ovat tapahtuneet erillisinä, toisistaan riippumattomina prosesseina. Käynnistyi pohdinta, kuinka lapsi ja koko perhe tulisi entistä paremmin autetuksi. Pitkän työhistorian sekä maailman sosiaalisten painopisteiden muuttumisen myötä tuli käsitys, että työ tällaisenaan ei ollut enää riittävää koko perheen kannalta. Koettiin tarvetta tiivistää vanhemman ja lapsen työskentelyn yhteyttä, tukien vanhemman tietoisuutta lapsensa tilanteesta ja tarpeista tukeen. Lähdettiin yhdessä kehittämään koko perheen käsittävää toimintamallia, jossa kuitenkin lapsi on keskiössä. Alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota myös siihen, kuinka ylisukupolvisuus näyttäytyy perheen tilanteessa.
On ollut luonnollisia, että toimintamallia ryhtyi kehittämään Perhekulma Puhurin väkivaltatyön työryhmä, johon kuuluu neljä väkivaltatyöntekijää. Heistä kaksi tekee pääsääntöisesti väkivaltatyötä lasten ja kaksi aikuisten kanssa. Kehittämistyön kokonaisvastuu kuului Perhekulma Puhurin esihenkilölle, joka on myös Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n avopalveluiden johtaja. Kehittämistyön lähtökohtana oli luoda työryhmän työlle toimivat rakenteet, jotka mahdollistavat riittävän ajankäytön asiakastyön kehittämiseen.
Kehittämistyön lähtökohdat olivat työryhmän jäsenillä moninaiset. Lähdettiin kartoittamaan kehittämisen näkökulmia ja koostamaan yhteistä ajatusta asiakasperheitä palvelevasta muutoksesta. Työryhmän rikkautena on laaja ja pitkä kokemus väkivaltatyöstä eri ympäristöissä ja toimintakentillä, sekä väkivallan eri osapuolten kanssa työskentelystä. Yhteistä ajatusta lähdettiin koostamaan esihenkilön tuella mm. henkilökohtaisin sekä yhteisin keskusteluin. Pyrittiin luomaan rakenteita, jotka tukisivat uudenlaisen näkökulman luomista työryhmässä. Muun muassa tiiviimmän yhteisen kalenterin- ja ajanhallinnan tuella pyrittiin luomaan rakenteita, jotka tukisivat niin asiakasperheiden kuin työntekijöidenkin turvallisuutta ja hyvinvointia.
Yhteydenotto perheen asioissa tulee useimmiten perheen sosiaalityöntekijältä. Tutustumiskäynnille kutsutaan kaikki perheenjäsenet. Myös sosiaalityöntekijä tai muun lähettävän tahon edustaja on paikalla. Perhesuhteiden ollessa yhä monimuotoisempia, voi tutustumiskäynnillä olla myös muita lapsen kannalta oleellisia läheisiä aikuisia. Tutustumiskäynnillä kartoitetaan perheen tilanne sekä tulevan työskentelyjakson tavoitteita. Tutustumiskäynnillä kerrotaan myös työmenetelmistä sekä sovitaan aikataulusta. Tutustumiskäynti toteutetaan aina lapsilähtöisesti lapsen ikä ja tarpeet huomioiden. Käynnillä pyydetään kirjallinen lupa perheen asioiden jakamiseen perheenjäsenille nimettyjen työntekijöiden kesken perheen tilanteen koostamiseksi. Jokaiselle työskentelyyn tulevalle perheenjäsenelle sovitaan 5 tapaamista sekä loppuneuvottelu.
3-17-vuotiaiden lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa yksilötyöskentelyn lisäksi on kehitetty työskentelymalli myös 0-3-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Tämä työskentely toteutetaan työparityöskentelynä. Työskentelymallissa tavataan perhettä tilanteen mukaan erilaisin kokoonpanoin yhteensä 8 kertaa, joista 2 toteutetaan kotikäynteinä.
Loppuneuvottelun tavoite on lapsen kokemuksen välittäminen vanhemmille sekä perheen sosiaalityöntekijälle. Neuvottelussa on paikalla aina se lapsi, jonka asioita käsitellään. Lapsen lisäksi neuvottelussa ovat mukana kaikki perheen kanssa työskennelleet työntekijät. Lapsen työntekijän tehtävänä on toimia kyseessä olevan lapsen äänen esiintuojana. Neuvotteluun lapsen työskentelystä tehdään yhteenveto, jossa tuodaan esiin työskentelyn aikana esiin tulleet asiat. Yhteenvedon saavat sekä lapsen huoltajana toimivat vanhemmat, että sosiaalityöntekijä. Neuvottelun loppuun jätetään aikaa asioiden käsittelemiseen aikuisten kesken.