Liaani -hanke: Arviointikehikko-työkalu nuorten palveluiden kehittäjille
Arviointikehikko on työkalu palvelun arvioinnin tueksi palvelun tarjoajille. Arviointikehikko tarjoaa nuorten kanssa toimiville ammattilaisille tukea nuorten palvelujen tarkasteluun, arviointiin ja kehittämiseen valtakunnallisten ja monialaisten kriteerien kautta.
Oivalla ja ymmärrä
Liaani-hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut systematisoida ja hyödyntää tietoa nuorten harrastustoiminnassa saavutettavasta osallisuudesta sekä opiskelu- ja työelämätaidoista.
Arviointikehikkoon on koottu yhteen nuorten palveluiden kannalta keskeisiä kriteereitä, mikä mahdollistaa aiempaa systemaattisemman palveluiden tarkastelemisen. Arviointikehikon tavoitteena on tarjota sitä käyttävälle ammattilaiselle väline kehittää palveluaan monipuolisesti.
Arviointikehikon avulla on mahdollista miettiä palvelun keskeisiä toimintoja ja painopisteitä. Arviointikehikko voi myös tuoda uutta näkökulmaa palveluun ja auttaa kehittämään sitä edelleen sellaiseksi, että se tunnistaa ja tunnustaa nuoren osaamisen ja vahvistaa nuoren tunnetta omasta osallisuudestaan ja merkityksellisyydestään.
Kehittämistyö kohdentui 2. asteen nivelvaiheissa olevien ammatillisten opiskelijoihin harrastus- ja oppimisympäristöihin. Keskeistä oli toimivien palveluiden tunnistaminen, kehittäminen, arviointi ja siirtäminen uusiin ympäristöihin palvelumuotoilun avulla. Niitä kehitettiin harrastejärjestöjen, oppilaitosten ja nuorten yhteistyössä.
Kuvittele ja kokeile
Arviointikehikko on itsearviointityökalu, joka sisältää 11 osa-aluetta eli kriteeriä: osallisuus, työelämätaidot, elämänhallinta, osaamisen ja opintojen suunnittelu, osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen, siirrettävyys, verkostomainen toimintatapa, yhdenvertaisuus, sukupuolisensitiivisyys, kulttuurisensitiivisyys, matala kynnys.
- Tarjoaa nuorten palvelujen toteuttajille työvälineen toiminnan itsearviointiin ja kehittämisalueiden tunnistamiseen
- Esittää näkemyksen valtakunnallisesta monialaisesta kriteeristöstä nuorten palvelujen arvioinnille
- Tukee toimivien nuorten palvelujen tunnistamista, siirrettävyyttä ja tuloksellisuutta
- Tukee toimijoiden verkostoitumista
- Edistää hyvien käytäntöjen löytämistä ja levittämistä
- Tukee nuorten osaamisen tunnistamista ja sanoittamista