Luontosetelillä ammattilainen ja asiakas pääsevät luontolähtöisten menetelmien asiantuntijan kanssa luontoon tai eläintilalle. Yhteistyöllä etsitään uusia keinoja asiakkaan mielenterveyden, toimintakyvyn ja osallisuuden edistämiseksi.

Toimintaympäristö **

Mallin toimintaympäristönä voi olla maatila, eläintila tai lähiluonto, kuten asiakkaana olevan nuoren mielipaikka luonnossa tai koulun lähiympäristö. Nuoren kanssa työskentelevä ammattilainen voi mennä lähiluontoon kolmestaan nuoren ja luontolähtöisten menetelmien asiantuntijan kanssa. Eläinavusteinen toiminta edellyttää eläintilaa, jonka eläimet ovat tottuneet ihmisten kanssa toimimiseen. Toiminnassa nuorelle opetetaan erilaisia keinoja oman olotilan parantamiseksi myös omatoimisesti ja ohjatun toiminnan ulkopuolella, joten välillisesti mikä tahansa luontoympäristö voidaan laskea toimintaympäristöksi.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Toimintamallin kohderyhmää ovat ehkäisevän työn tarpeessa olevien kanssa työskentelevät kuten kuraattorit, etsivät nuorisotyöntekijät, opettajat tai nuoriso-ohjaajat. Nuorten kanssa työskentelevien lisäksi luontoseteliä voivat hyödyntää aikuisten mielenterveys- tai päihdekuntoutujien tai kehitysvammaisten kanssa työskentelevät. Välillisenä kohderyhmänä ovat heidän asiakkaansa.

Toimintamallissa yhteistyökumppanina ovat luontolähtöisiä menetelmiä tuntevat sosiaalialan ammattilaiset tai luonto-ohjaajat. Lisäksi välillistä kohderyhmää voivat olla Green Care -toimintaa tarjoavat luontoyrittäjät sekä Green Care -palvelujen kehittämisestä kiinnostuneet toimijat.

Lisätietoa Green Care -toiminnasta:
Green Care Finland ry

Ratkaisun perusidea **

Toimintamallissa nuorten mielenterveysongelmien kanssa työskentelevä ammattilainen saa toimintamallia hallinnoivalta taholta, kuten kunnalta tai sote-kuntayhtymältä, niin sanotun luontosetelin eli palvelusetelin, jolla ammattilainen ja nuori voivat halutessaan hyödyntää luontolähtöisten menetelmien osaajan asiantuntemusta. Seteliä voi hyödyntää asiakkaaseen tutustumisessa, pattitilanteessa josta on vaikea edetä perinteisin menetelmin, tai uudenlaisen näkökulman tuomisessa asiakkaan elämään. Päätös setelin hyödyntämisestä nousee siis työntekijän tarpeesta, ja toimintamallin hallinnoija maksaa toiminnasta luontolähtöisten menetelmien tarjoajille.

Toimintamallin tavoitteena on, että asiakkaina olevien nuorten tunne- ja vuorovaikutustaidot lisääntyvät, nuoret sitoutuvat ennaltaehkäisevien palvelujen käyttöön paremmin motivoivilla menetelmillä ja nuorten tarvitseman korjaavan työn tarve vähenee heidän saadessaan tukea jo varhaisessa vaiheessa. Yhteistyön avulla voidaan löytää uusia keinoja asiakkaan mielenterveyden, toimintakyvyn ja osallisuuden edistämiseksi.

TÄMÄ TOIMINTAMALLI ON OSALLISUUDEN PALANEN

Toimintamalli on kuvattu ja arvioitu ensi sijassa osallisuuden edistämisen näkökulmasta. ”Osallisuuden palaset” edistävät erityisesti heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Toimintamallissa nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tarjotaan mahdollisuus hyödyntää luontolähtöisten menetelmien ammattilaisten asiantuntijuutta. Toimintamallin edellytyksenä onkin soveltuva yhteistyökumppani, joka tarjoaa luontoympäristössä tapahtuvaa ohjattua toimintaa nuorelle ja hänen kanssaan työskentelevälle työntekijälle. Tapaamiset toteutetaan luontoympäristössä yhdessä asiantuntijan kanssa, tai maa- tai eläintilalla, jossa on luontolähtöisten menetelmien osaamista. Tapaamiskertoja voi olla yksi tai useampia. Tapaamiset toteutetaan luontoympäristössä, ja suunnitellaan nuoren kanssa yhdessä asetettuihin tavoitteisiin vastaaviksi.

Setelit voivat olla eläinavusteiseen toimintaan tai luontoavusteisiin tuokioihin. Esimerkiksi eläinavusteisessa käynnissä saatetaan tutustua hevostilaan, ja asiakkaana oleva nuori voi harjoitella läsnäolotaitoja hevosen kanssa. Asiakkaana olevia ei viedä väkisin metsään tai eläintilalle, vaan luontoseteliä käytetään tarpeen mukaan asiakasta kuunnellen.

Luontoseteliä hyödyntävän ammattilaisen on oltava tietoinen luontolähtöisten menetelmien mahdollisuuksista ja potentiaalisista hyödyistä asiakkailleen, eli jonkinasteista perustietämystä edellytetään. Lisäksi luontolähtöisiä menetelmiä tarjoavan yhteistyökumppanin tulee olla luotettava menetelmien asiantuntija.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Luontoseteli-toiminta

Luontoseteli on kehitetty Sotkamossa, jossa tavoitteena on ollut 11–17-vuotiaiden nuorten mielenterveysongelmien ehkäiseminen monialaisen yhteistyön avulla. Sotkamossa luontoseteli on käytössä Sotkamon kunnan ja seurakunnan työntekijöillä, jotka työssään kohtaavat 11–17-vuotiaita nuoria. Sotkamon kunnan ja seurakunnan yhteistyötahona on toiminut Ristinkantajat ry, joka toteuttaa luontoympäristössä tapahtuvaa ohjattua toimintaa nuorelle ja hänen kanssaan työskentelevälle työntekijälle. Sotkamon kunnan ja seurakunnan työntekijöille on tiedotettu Luontosetelin käyttömahdollisuudesta ja tiedotteita on suunnattu myös nuorille ja perheille. Työntekijällä on mahdollisuus hyödyntää 1–3 tapaamiskertaa Luontoseteli-työparin kanssa. Kokeiluvaiheessa kunnan työntekijöillä oli käytössään yhteensä 20 luontoseteliä ja seurakunnan työntekijöillä kuusi. Seteleistä puolet oli tarkoitettu eläinavusteiseen toimintaan ja puolet luontoavusteisiin tuokioihin. Tuokio on kestoltaan tunnin mittainen ja suunniteltu asiakkaan tavoitteisiin.

Nuorten kanssa työskentelevä työntekijä päättää käyttötarpeesta oman asiakasnuoren kanssa. Lisäksi työntekijä on tarvittaessa yhteydessä asiakasnuoren huoltajaan, mikäli työnantajan ohjeet tätä edellyttävät. Sitten työntekijä varaa setelin Ristinkantajat ry:n ohjaajalta, joka vastaa luonto- ja eläinavusteisista tuokioista. Luontoseteli ei vaikuta nuoren muihin palveluihin tai etuuksiin, joten jos nuori ei innostu luontosetelin hyödyntämisestä, hänen kanssaan voidaan jatkaa perinteisin työskentelytavoin.

Toiminnan kehittäminen

Luontoseteli-toimintamallin pilotointi Sotkamossa tapahtuu vuosina 2019–2021. Hanke on saanut rahoitusta kaiken kaikkiaan 19 000 euroa. Päärahoittajana on ollut Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, ja Sotkamon kunta, Sotkamon seurakunta ja Ristinkantajat ry ovat olleet mukana omarahoitusosuuksilla. Toimintaa pyritään juurruttamaan vakituiseksi yhteistyökumppaneiden käytänteeksi rahoituskauden päätyttyä.

Käytössä on ollut yhteensä 26 luontoseteliä, joista 20 Sotkamon kunnan työntekijöille ja kuusi seurakunnan työntekijöille. Luontoseteli-toiminnassa tavoitellaan sitä, että syntyisi uusia työtapoja ja uutta osaamista ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön. Tarvetta tällaisille uusille ajatuksille ja työkaluille nuorten kanssa työskentelyyn tarvitaan, sillä tarve ennaltaehkäisevään työhön kasvaa koko ajan. Toiveena onkin, että Sotkamon kunnan alueella eri toimijat tunnistaisivat systemaattisesti luontoon liittyvät mahdollisuudet hyvinvoinnin edistämisessä.

KEHITTÄJÄT

Tässä kuvattu ja Sokran arvioima toimintamalli perustuu Luontoseteli-hankkeessa tehtyyn kehittämistyöhön. Hankkeen toteuttavat Sotkamon kunta, Sotkamon seurakunta ja hanketta hallinnoiva Ristinkantajat ry. Hankkeessa hyödynnetään Luontohyvinvointikeskus Tyynelän toimintaympäristöä.

Hankkeen päärahoittaja oli Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto ja kyseessä oli avustus Nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseksi. Osarahoittajina toimivat Sotkamon kunta, Sotkamon seurakunta ja Ristinkantajat ry.

Kehittäjän yhteyshenkilö:

  • Heidi Kotilainen, Luontohyvinvointikeskus Tyynelä, info(at)luontohyvinvointi.fi

Lisätietoa:
Ristinkantajat ry:n verkkosivut
Katso myös kohta Tietoa muualla

SAMANKALTAISTA TOIMINTAA ON KEHITETTY MYÖS

Keski-Pohjanmaalla on jo useiden vuosien ajan järjestetty maatiloille sijoittuvaa Green Care- päivä- ja työtoimintaa kehitysvammaisille palvelusetelien avulla. Centria-ammattikorkeakoulun opas esittelee toiminnasta saatuja kokemuksia.
Osallisuutta luonnosta! Green Care -toiminta kehitysvammaistyössä (Issuu.com)

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

OSALLISUUDEN OSA-ALUEET: LUONTOYMPÄRISTÖ YHDISTETTYNÄ ASIANTUNTIJAN TUKEEN EDISTÄÄ OSALLISUUTTA OMASSA ELÄMÄSSÄ

  1. Osallisuus omassa elämässä
  2. Osallisuus yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa
  3. Osallisuus yhteisestä hyvästä

Toiminta lisää osallisuutta asiakkaan omassa elämässä, koska luontolähtöiset menetelmät edistävät asiakkaan toimintakykyä. Asiakas pääsee sosiaaliseen kanssakäymiseen niin sanotusti turvallisten aikuisten kanssa, jolloin asiakkaalla on mahdollisuus löytää yhteys omiin voimavaroihinsa. Toimintamallissa hänelle tarjoutuu mahdollisuus kokeilla elämässään uudenlaisia rooleja eläinten parissa, ja löytää uusia arjen virikkeitä luonnosta. Luontokokemukset aktivoivat hermostoa eri tavalla kuin rakennetun ympäristön keskellä oleminen. Tämä edistää suoriutumista eri tehtävissä ja vähentää stressiä sekä masentuneisuutta. Lisäksi toimintamalli tarjoaa asiakkaalle keinoja oma-aloitteiseen luontoympäristön hyödyntämiseen. (1)

Myös asiakkaan kanssa toimivan ammattilaisen osallisuus edistyy, kun hän oppii uudenlaisia menetelmiä asiakkaiden kanssa toimimiseksi ja saa laajennettua omaa ammatillista verkostoaan. Tämän myötä ammattilaiset pystyvät paremmin edistämään tulevien asiakkaidensa mielenterveyttä ja osallisuutta. (1,2)

Toimintamallissa ketään ei pakoteta luontoon, vaan asiakkaan kanssa työskentelevä ammattilainen suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa mikä olisi paras tapa toimia. Asiakas saa itse valita, onko kyse luonnossa liikkumisesta, eläinten kanssa toimimisesta vai jostain muusta. Tämä vahvistaa asiakkaan vuorovaikutustaitoja ja antaa merkityksellisyyden kokemuksia sekä vaikutusmahdollisuuksia. (2)

Toimintamallin avulla palvelujärjestelmä pystyy vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja edistää mielenterveyttä aiempaa tehokkaammin. Tällöin osallisuus vahvistuu kaikilla kolmella tasolla. (1, 2, 3)

Toimintamalli on osa laajempaa osallisuuden edistämisen kokonaisuutta, joka kokoaa yhteen vastaavanlaisia heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta edistäviä toimintamalleja:

ARVIOINTI (PDF-LIITE)

Malli on arvioitu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa kehitettyjen osallisuuden osa-alueiden ja lupaavan käytännön kriteerien näkökulmasta osana Sosiaalisen osallisuuden edistämishanke – Sokran ja ESR TL5 -hankkeiden Osallisuuden palaset -kehittämistyötä.

Sokran arvio toimintamallista Luontoseteli mielenterveyden edistämisen tukena (25.2.2012) (pdf 313 kt)

Liitteet