Matka Omakehu-planeetalle
Tämä toimintamalli esittelee tavan hyödyntää sanataidetta syrjäytyneiden ihmisten voimaannuttamisessa. Luovan kirjoittamisen avulla autamme ihmisiä merkityksellistämään elämäntarinansa uudella tavalla. Tarinoiden julkaiseminen on tämän toimintamallin ydinasia.
Syrjäytyminen on yllättävän monitahoinen ja moniulotteinen prosessi. Joidenkin ihmisten syrjäytymiskehityksen voi kuulemma nähdä jo päiväkoti-ikäisenä ja toisista mitään ei näy päälle päin ennen kuin yritetään itsemurhaa tai tapahtuu jokin muu yhteiskuntaa, yhteisöä tai vain ydinperhettä havahduttava teko. Koska syrjäytyminen on myös voimakkaasti ihmistä määrittelevä ja leimaava käsite olemme tämä toimintakokeilumme aikana luoneet sille uuden rinnakkaiskäsitteen: kansainvälinen väliinputoaja.
Omakehu-hankkeemme halusi ennen kaikkea katkaista syrjäytyneiden ikuisen ja jatkuvan itkuvirren omasta huonouden ja epäonnistumisen kokemuksesta. Se kuinka ihminen puhuu itselleen voi niin upottaa hänet syvälle suohon kuin auttaa löytämään pienet siiven tyngät joilla opetella lentämään uudestaan. Hankkeena emme tietenkään pakottaneet ketään yltiöpositiivisuuteen, mutta oman tarinan kertomisen kautta jokainen sai uudenlaisen taikapeilin, jolla katsoa aikaa taaksepäin ja pohtia oman elämänä käännekohtia ja valintoja. Kun puhutaan itselleen tärkeistä asioista ja kuvataan itselleen tärkeitä paikkoja luodaan vähän kuin vahingossa uusi estradi oman elämän tarinan uudelleen pohtimiselle ja merkityksellistämiselle.
Meitä oli hyvä tiimi tässä toiminnassa mukana. Minä ja Arto Lindholm olimme vetäneet jo aiemmin 4-5 erilaista sanataidehanketta hyvinkin erilaisten kohderyhmien kanssa ja nyt kun avuksi saatiin Humakin opiskelijoita ja sanataideammattilaiset Aleksis Salusjärvi ja Ilja Lehtinen oli meillä aivan erinomainen ryhmä kasassa miettimässä, sitä kuinka taistella sanataiteen avulla syrjäytymistä vastaan.
Syrjäytymiskehityksen katkaisu ja opiskelu- tai työpaikan (esim. vertaisohjaana) saaminen hankkeen aikana. Aika monien osalta tämä toteutuikin.
Olemme tehneet tätä koko hankkeemme ajan ja toimintamallimme lisäksi julkaisemamme Elävien kirja pohtii kaikkia näitä asioita hyvinkin realistisesti. Kaikki eivät työllistyneet, kaikki eivät julkaisseet mitään, osa palasi vankilaan ja osa ei koskaan päässytkään päihteistä eroon. Silti vankilasta on myös palattu Omakehun pariin ja kirjoittamista on jatkettu päihtyneenäkin. Eli uusia suuntaviittoja elämään on löytynyt, vaikka aina ei ole vielä maaliin päästykään.
Pitää luoda turvallinen tila ja saavuttaa ihmisten luottamus heitä kohtaan tuntemansa aidon kiinnostuksen kautta. Tämä ei useinkaan tapahdu hetkessä, joten toiminnalla on oltava selkeä jatkuvuus.
Meidän hankkeen nk. syrjäytyneet koostuivat kahdesta eri miesporukasta: päihdekuntoutujat ja maahanmuuttajat. Mielenterveyskuntoutujia tukeviin järjestöihin, emme nyt päässeet hankkeen aikana ankkuroitumaan ja toki monet maahanmuuttajaryhmätkin jäivät toiminnan ulkopuolelle. Päihdekuntoutujia löytyi niin heidän omista tukiryhmistään kuin yhteistyöverkostojen kautta (esim. Vailla vakinaista asuntoa ry ja Helsingin Symppikset). Maahanmuuttajia esim. Miessakkien kautta. Osallistaminen on tapahtunut Omakehupaja-toiminnan kautta, jossa esittäydytään ensin koko porukan kesken/kanssa, mutta jakaudutaan sitten pienryhmin kirjoittamaan omia tarinoitaan omien ohjaajien (taitovalmentajien) kanssa. Lopuksi palataan aina vielä yhteen lukemaan omia tuotoksia.
Lähinnä sovelsimme omia aikaisempia kokemuksiamme sanataidepajoista
Syrjäytyneitä ihmisiä ei saa tulemaan sanataide- eikä taidetyöpajoihin kovinkaan helposti. Tästä syystä emme edes puhuneet näistä vaan puhuimme Omakehupajoista. Vielä tätä isompi ongelma on ihmisten tuleminen johonkin tiettyyn paikkaan tiettynä aikana. Tästä syystä vahva suosituksemme onkin, että sanataiteen hyödyntäminen heidän tukemisessa vaatii sen, että toimintaa järjestetään niissä paikoissa, missä nämä ihmiset on valmiiksi käyvät. Meidän on mentävä vuoren luokse, vuori ei liiku mihinkään.