Hankkeessa luodaan matalankynnyksen palvelumalli jossa hyödynnetään olemassa olevia malleja sekä kehitetään HYVINVOINTIKORTTI  työvälineeksi heikossa taloudellisessa tilanteessa oleville perheille. Kehitetään mittaus ja seurantamalleja toimintaan. Kulttuuri ja luontopalvelut.

Toimintaympäristö **

Syrjäytyminen korostunut pandemian seurauksena. Yksinäisyys ja harrastamisen puuttuminen perheen arjessa on edesauttanut epätasa-arvoistumista palveluiden saavutettavuudessa. 

Tähtää paikallisesti perheiden hyvinvointia  tukemalla ja pilottiperheet, lapset , nuoret ovat kehittäjäasiakkaina mukana antamassa tietoa kentältä. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Tiedolla johtamisen- hankkeen  jatkumona tässä hankkeessa tullaan tuottamaan mitattua tietoa palveluiden tarpeesta, käytöstä ja käyttäjistä. Opetus ja kulttuuriministeriön strategisena tavoitteena on päätöksenteon perusminen  yhä vahvemmin tutkittuun tietoon. Systemaattinen ja käsitelty tieto mahdollistaa päätöksen teon luotettavaan, laadukkaaseen ja ajantasaiseen tietoon perustuen. 

Tavoite on vastata koronasta aiheutuviin perheiden tarpeisiin ja vähentää poikkeusajan tuomien ongelmien kasaantumista ja katkaista kierre eriarvoistumisessa. 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Luodaan matalankynnyksen hyvinvointikortti luontokulttuuriin.

Liikunnassa Kuusamossa on jo käytössä Sporttikortti työttömille, actionpassi nuorille ja senioripassi eläkeläisille ja vastaavasti Kalajoella omat passit.

Kulttuuriin luodaan nyt oma kortti jolla voidaan tarjota esimerkiksi teatteria, konsertteja, elokuvaa tai  vapaan sivistystyön kursseja sekä paikallisten luontopalveluiden tarjontaa esim. järjestökentässä.  Hyvinvointi kortti tarjoaa tasa-arvoisemman lähestymisen kulttuuriin, joissa yleensä on kohtalaisen korkeat pääsylipun hinnat. 

Kortilla mahdollistetaan kustannuksissa vastaan tulemalla perheiden osallisuuden kynnyksen mataloittamista ja tunnetta osallisuuden merkityksestä.

 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

hanke linjaus