Monialainen konsultaatioryhmä on kehitetty sujuvoittamaan asiakkaiden pääsyä oikeanlaisten palvelujen piiriin sekä tiivistämään monialaisen asiakastyön toteutumista. 

Toimintaympäristö **

Monialainen konsultaatioryhmä on osa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden palveluja. 

Konsultaatiotukea tarjotaan kaikille hyvinvointialueen sosiaali- ja terveysalan lapsiperheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä Vantaan ja Keravan kunnallisissa palveluissa työskenteleville ammattilaisille. 

Monialainen konsultaatioryhmä kokoontuu Teams-alustalla.

 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Monialaista konsultaatioryhmää on kehitetty Asukkaan asialla -hankkeessa. Aiemmin hankkeessa on pilotoitu perhekeskustiimiä, jonka pohjalta kehittämistyötä on jatkettu. Vuoden 2023 alusta alkaen monialainen konsultaatioryhmä on osa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden palveluja. 

Lapsiperheiden palveluissa on nähty tarvetta perheiden monialaiseen tukemiseen ja palvelujen järjestämiseen. Tavoitteena on ollut, että perhe saisi oikeanlaista tukea oikea-aikaisesti ja eri palvelujen ammattilaiset tekisivät sujuvampaa yhteistyötä perheen tukemiseksi. Toimintamallin avulla tuetaan perheen kanssa työskenteleviä ammattilaisia oikeiden palvelujen ja tukimuotojen järjestämiseksi perheelle.

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla on lukuisia toimintoja ja tehtäväkokonaisuuksia, joiden asiakaslähtöinen toteuttaminen edellyttää saumatonta yhteistyötä kunnan ja hyvinvointialueen välillä. Näitä kokonaisuuksia on erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä mm. työllisyyden hoitoon, kotoutumiseen ja asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Yhteistyön onnistuminen edellyttää mm. yhteisiä tahtotilaa ja tavoitteita, yhteisesti sovittuja menettelytapoja sekä toimivaa tiedonkulkua kumppaneiden välillä.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Perheen tilannetta ja eri palvelujen tarvetta ei ole tarkasteltu moniammatillisesti riittävällä laajuudella. Perheessä voi olla erilaisia tuen tarpeita ja tiedonkulku palvelujen välillä on ollut haastavaa. Perhe on voinut kiertää palveluista toiseen saamatta oikeanlaista palvelua.

Ammattilaiset eivät tiedä eri palvelujen toimintamuotoja ja kriteerejä. Eri toimialojen ammattilaisten välinen yhteistyö on ollut vähäistä.

Kuntien ja hyvinvointialueen lapsiperhepalvelujen väliseen monialaiseen yhteistyöhön on luotava toimiva rakenne. 

Toimintamallin avulla pyritään saamaan asiakkaalle hänen tarvitsemat palvelut oikea-aikaisesti ja työskentely tapahtuu moniammatillisesti. Toimintamalli on suunniteltu kaikille lapsiperheiden kanssa työskenteleville hyvinvointialueen ja kuntien toimijoille.

 

 

 

 

 

 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Monialaisen konsultaatioryhmän edustus koostuu ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, psykososiaalisista lääkäripalveluista, varhaisen tuen yksiköstä (kotipalvelu, shl perhetyö, neuvolan perheohjaus, perhekoutsaus sekä tukihenkilö- ja tkuiperhetoiminta), kasvatus- ja perheneuvonnasta ml. psykologitiimi, puhe- ja toimintaterapiasta, lapsiperheiden neuvonnasta ja ohjauksesta, lapsiperheiden ja lastensuojelun päivystyksestä sekä lapsiperheiden sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnista.

Tarvittaessa käsittelyyn voidaan kutsua edustajia muista yksiköistä ja kuntien palveluista. Mikäli perheellä on omatyöntekijä sosiaalihuollossa tai lastensuojelussa, omatyöntekijä kutsutaan mukaan. 

Asiakas määrittelee suostumuksessaan, mitkä tahot voivat käsitellä perheen asiakas-ja potilastietoja sekä ketkä asiantuntijat saavat osallistua perheen asioiden käsittelyyn monialaisen konsultaatoryhmän kokouksessa.

Monialaista konsultaatioryhmää johtaa esihenkilöistä muodostuva puheenjohtajapari jaetulla puheenjohtajuusvuorolla. Työryhmään on nimetty koordinaattorit, jotka hoitavat kokouksen sihteeriyden, käsittelyjen ajanvaraukset sekä konsultoinnin. Käsittely voidaan pitää niin, että lähettävä taho osallistuu kokoukseen tai lomakekäsittelynä, jolloin lähettävä taho ei osallistu kokoukseen.

Monialainen konsultaatioryhmä kokoontuu Teams-alustalla viikoittain. Esitieto- ja suostumuslomaketiedostot käsitellään ensin puheenjohtajan ja koordinaattorin kesken- Käsittelyaika annetaan aikaisintaan seuraavalle viikolle ja käsittelyajan kesto on yleensä 45 minuuttia. Monialaisen konsultaatioryhmän koordinaattori on yhteydessä lähettävään tahoon ja antaa käsittelyajan. 

Monialaisen konsultaatioryhmän käsittelykokous alkaa esitietolomakkeen ja perheen tilanteen läpikäynnillä. Tämän jälkeen on varattu aikaa keskusteluun ja jatkosuosituksen kirjaamiseen, joka lähetetään esittelijälle jälkeenpäin. Kokouksessa sovitaan vastuuhenkilöt asiakkaan asian edistämisestä. Työskentelyyn nimetään työntekijät niistä palveluista, joita perheelle on suositeltu. Työntekijät muodostavat monialaisen tiimin ja pitävät verkostoneuvottelun perheen kanssa monialaisen työskentelyn aloittamiseksi. Tiimi seuraa palvelujen vaikuttavuutta koko työskentelyn ajan.

Konsultaatiosta tehdään kirjaukset Apottiin lapsen tietoihin terveydenhuollon ja sosiaalihuollon rekisteriin. Mikäli huoltajalla on käynnissä tai käynnistymässä oleva asiakkuus lapsiperheiden palveluissa, tehdään kirjaus myös huoltajan tietoihin sosiaalihuollon rekisteriin. Kirjatun suosituksen tavoitteena on selkiyttää sitä, miten asiakkuusprosessissa edetään seuraavaksi.  

Liitteet
Kuva
Monialaisen konsultaatioryhmän prosessikuva
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Toimintamallin kohderyhmänä on Vantaan ja Keravan alueen lapsiperheet sekä lapsiperheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset.

 

Ratkaisun perusidea **

Monialaiseen konsultaatioryhmään tuodaan lapsen huoltajien luvalla sellaiset tilanteet, joissa tukea haetaan samanaikaisesti toteutettavaksi useammasta kuin kahdesta lasten, nuorten ja perheiden palvelusta. Toimintamallin avulla pyritään saamaan asiakkaalle hänen tarvitsemat palvelut oikea-aikaisesti ja työskentely tapahtuu moniammatillisesti yhteistyössä perheen kanssa. Toimintamalli on suunniteltu kaikille lapsiperheiden kanssa työskenteleville hyvinvointialueen ja kuntien toimijoille.

 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Monialaisen konsultaatioryhmän käyttö kannattaa silloin, kun asiakkaan tilanne tuntuu monimutkaiselta ja olisi tärkeä yhteisesti pohtia useamman palvelun tarvetta osana asiakkaan palveluketjua. Monialaiseen konsultaatioryhmään tuodaan lapsen huoltajien luvalla sellaiset tilanteet, joissa tukea haetaan samanaikaisesti toteutettavaksi useammasta kuin kahdesta lasten, nuorten ja perheiden palvelusta. Toimijan, joka tuo asiakkaan asian konsultaatioryhmään, tulee huomioida, että käsittely ei korvaa, eikä poissulje sosiaalihuoltolain- ja lastensuojelulain mukaista ilmoituksentekovelvollisuutta.

Toimintamallia juurrutetaan tiedottomalla lapsiperhetoimijoita mallin toimintaperiaatteista. Monialaisen konsultaatioryhmän ohjeistukset sekä lomakkeet viedään hyvinvointialueen sekä kuntien introihin. Toimijat voivat konsultoida ryhmän koordinaattoria toimintamalliin liittyvissä asioissa. Lisäksi toimintamallista on pidetty lukuisia info-tilaisuuksia eri toimintayksiköissä.

Vinkit toimintamallin soveltajille **
  • Esitieto- ja suostumuslomakkeet kannattaa laatia huolellisesti niin, että tietoturvalaki on huomioitu ja esitiedoista selviää perheen kokonaistilanne. 
  • Jos perheellä on oma työntekijä sosiaalihuollossa tai lastensuojelussa, tulee oma työntekijä kontaktoida mahdollisimman pian. 
  • Lomakkeiden esikäsittelyyn on hyvä varata riittävästi aikaa ennen varsinaista käsittelyä, että ehditään kutsumaan tarvittaessa mukaan niiden palvelujen edustajia, joista voisi olla hyötyä asioiden käsittelyssä. 
  • Ohjeistuksiin, tiedotukseen ja työntekijöiden perehdytykseen toimintamallin käytöstä kannattaa myös panostaa. 
  • Moniammatilliseen tiimityöhön on hyvä allakoida ennakoivasti aikaa, että palvelut pääsevät alkamaan jouhevasti esim. verkostokokouksena

 

TerveSos- Palkinto

A Miksi juuri tämä toimintamalli pitäisi palkita? 

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen monialainen konsultaatioryhmä tukee VAKEn sekä Vantaan ja Keravan kaupunkien ammattilaisia ja perheitä monimutkaisessa asiakastilanteessa. 

Toimintamalli tulisi palkita, sillä se on toimintapa, jota on lähdetty rohkeasti ja ennakkoluulottomasti vakiinnuttamaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisvaiheessa. Toiminta haluttiin vakiinnuttaa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman aikana pilotoidun toimintamallin pohjalta, jotta ammattilaisilla oli monialaisen työn rakenteita heti käytettävissään. Toimintamalli toteuttaa sote-integraatiota keskeisellä tavalla, sillä työskentelyyn osallistuu aina niin sosiaalihuollon kuin terveydenhuollon ammattilaisia sekä usein myös varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen järjestäjiä. Tilanteen tarkastelu kokonaisuutena säästää sekä ammattilaisten että asukkaan/asiakkaan aikaa. Vuoden 2023 aikana ryhmässä on laadittu suositus jatkotyöskentelystä 79 lapselle tai nuorelle.  

Toimintaa jatkokehitetään jatkuvasti ja pyritään löytämään toimivia ratkaisuja toimimattomien tilalle.  Jatkokehittämisen yhtenä keskeisenä painopisteenä on asiakkaiden ottaminen mukaan konsultaatiotapaamiseen.  

 

B Miten toimintamallissanne näkyy TerveSos -palkinnon tämän vuoden teema: Monialainen asiakas- ja palveluohjaus ehkäisevässä ja edistävässä työssä 

Monialainen konsultaatioryhmä on vakituinen osa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden palveluja. Konsultaatiotukea tarjotaan kaikille hyvinvointialueen sosiaali- ja terveysalan lapsiperheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä Vantaan ja Keravan alueen kunnallisissa palveluissa työskenteleville ammattilaisille. 

Toimintamallilla pyritään siihen, että lapsen, nuoren tai perheen tuen tarpeeseen löytyy mahdollisimman varhaisessa vaiheessa selkeä ja toimiva palvelu. Toimintamallilla pyritään vähentämään päällekkäisiä arviointeja ja asukkaiden/asiakkaiden tarpeetonta siirtelyä palvelusta toiseen. Asukkaita/asiakkaita ja heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia voidaan myös tarpeen mukaan ohjata 3. sektorin palvelujen piiriin, mikäli niiden arvioidaan soveltuvan kyseiseen tilanteeseen.  

Konsultaatioryhmään tuotavat kysymykset voivat liittyä lapsen, nuoren tai perheen haasteeseen, johon asiakkaan kanssa työskentelevällä ammattilaisella ei ole ratkaisuja, ei ole selkeää millaisesta tuen tarpeesta on kyse tai mihin palveluun asukas/asiakas tulisi ohjata. Tällöin yhteinen keskustelu mahdollistaa tilanteen tarkastelun moniammatillisesti useasta eri näkökulmasta ja esimerkiksi palvelujen vaiheistuksen suunnittelua, niin että ensimmäisenä käynnistyy keskeisin ja kevyin mahdollinen tuki. Suositukseen voi kirjata, mitä tukitoimia seuraavaksi voi kokeilla, jos tuen tarve jatkuu. Toimintamalli tukee lisäksi ammattilaisten osaamisen kehittymistä.  

Monialaisessa konsultaatioryhmässä kirjataan suositus, jonka pohjalta nimetyt ammattilaiset jatkavat työskentelyä perheen kanssa. Tavoitteena on, että ammattilaiset muodostavat perheen ympärille tiimin, joka vastaa tarvittavien palvelujen järjestämisestä. Tiimi tekee keskenään yhteistyötä ja huolehtii palvelujen vaikuttavuuden seuraamisesta. Tällöin perheiden ei tarvitse hakeutua useisiin eri palveluihin erikseen, vaan perheen tuen tarve huomioidaan kokonaisuutena.    

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Toimintamallin hyötyjä asiakkaille esimerkiksi:

  • Asiakas saa ohjausta oikeaan palveluun ja monialaista tukea 
  • Asiakkaalle tulee varmuus oikeanlaisen tuen saamisesta
  • Toimijat tekevät yhteistyötä keskenään ja asiakkaan kanssa

Toimintamallin hyötyjä ammattilaiselle esimerkiksi:

  • Toimija voi jakaa toisten toimijoiden kanssa näkemyksiä ja substanssiosaamista
  • Toimija saa konsultaatiotukea sekä monialaisen tuen omaan työhön
  • Toimija saa asiakastyöhön rinnalleen verkoston