Neuropsykiatrisesti oireilevat lapset – asiakkaan polku (alle 13-vuotias) -Perhekeskus Etelä-Pohjanmaa

Neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen polku Etelä-Pohjanmaan perhekeskuksissa. 

Toimintaympäristö **

Etelä-Pohjanmaan perhekeskuskonseptoinnissa neuropsykiatristisesti oireilevat tai jo diagnoosin saaneet lapset, nuoret sekä heidän perheensä nostettiin kriittiseksi perhekeskuksen asiakasryhmäksi.

Lasten, nuorten ja perheiden tulee saada palvelua joka kohtaa heidän sen hetkistä tarvettaan jo ennaltaehkäisevästi ja matalalla kynnyksellä samanarvoisesti kaikkialla Etelä-Pohjanmaalla. 

Työstämällä asiakkaalle omaa polkua pyrittiin luomaan yhteistä näkemystä siitä mitä neuropsykiatrisesti oireilevien tai jo diagnoosin saaneiden lasten, nuorten sekä heidän perheidensä palvelut alle 13 -vuotiaille Etelä-Pohjanmaalla ovat. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Etelä-Pohjanmaan perhekeskuskonseptoinnissa neuropsykiatristisesti oireilevat tai jo diagnoosin saaneet lapset, nuoret sekä heidän perheensä nostettiin kriittiseksi perhekeskuksen asiakasryhmäksi. Tämän asiakasryhmän ympärillä toteutuu moniammatillisuus ja monialaisuus.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten palvelut ja tieto ovat Etelä-Pohjanmaalla hajallaan eri palveluissa. 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Perhekeskustoimijat, järjestöt, seurakunta ja kokemusasiantuntija. 

Tavoiteltu muutos

Neuropsykiatrisesti oireilevat tai jo diagnoosin saaneet lapset, nuoret sekä heidän perheensä saavat oikeaan oikeaan oikeaa apua samanarvoisesti koko Etelä-Pohjanmaalla. Pyritään polun kuvaamisella antamaan tietoa palveluista ennakkoon ja ennaltaehkäisevästi.

Toteutussuunnitelma

Perhekeskuksen neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä polku tehdään ensin ammattilaisen näkökulmasta. Tämä jatkotyöstetään asiakkaan näkökulmaan. Tämä toimintamalli siksi, että ammattilaisten tulee ensin ymmärtää itse miten palvelu toimii jotta he kykenevät asiakasta auttamaan ja neuvomaan. Eli rinnakkain tulee tuotettua ammattilaisen ja asiakkaan polut.

Polun pohjana on THL kansallinen mallinnus asiakkaan palvelupolusta. Polun eri kohtia työstetään työpajoissa. Työpajojen tuotosten pohjalta luodaan Etelä-Pohjanmaalle yhtenäinen asiakkaan polku ja tietopankki. 

Palvelupolun eri vaiheet: 

  • Ennen yhteydenottoa
  • Yhteydenoton käsittely
  • Palvelutarpeen arviointi
  • Palvelukokonaisuuden suunnittelu
  • Palvelujen organisointi
  • Palvelujen toteutus
  • Palvelujen seuranta ja arviointi

 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Neuropsykiatrisesti oireilevat tai jo diagnoosin saaneet lapset, nuoret sekä heidän perheensä. Mukana kehittämisessä on ollut kokemusasiantuntija.

Ratkaisun perusidea **

Etelä-Pohjanmaalla on kahdeksan perhekeskusta, joissa toiminta on keskenään hiukan erilaista. 

Asiakkaan polkuun koottiin asiakkaalle ja ammattilaiselle helposti saatavilla oleva tietopaketti siitä mitä missäkin vaiheessa hyvinvointialueen alle 13 vuotiaiden neuropsykiatrisesti oireileville tai jo diagnoosin saaneiden lasten palveluissa tapahtuu. Polussa keskityttiin perustason palveluihin. Polun pohjana on THL kansallinen mallinnus asiakkaan polusta. 

Polku on myös tietopaketti, jossa yhdestä paikasta löytyy muun muassa hyvinvointialueen yhteystiedot, tietoa lasten palveluista, vertaistukiryhmistä sekä  erilaisten kansallisten toimijoiden palveluista.   

Asiakkaan polun yhtenäistämisellä pyritään saamaan myös ammattilaisten kesken yhtenäinen toimintatapa ja löytämään yhteinen linja. Ammattilaisten tulee ensin ymmärtää itse miten palvelu toimii, jotta kykenevät asiakasta auttamaan ja neuvomaan. 

 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Asiakkaan polkua jaetaan niin asiakkaiden kuin ammattilaisten kesken, ja se otetaan aktiiviseen käyttöön  niin asiakastyössä kuin viranomaisten työskentelyssä. Polku tullaan linkittämään Etelä-Pohjanmaalla toimivaan sähköiseen perhekeskukseen paikallisena tietopankkina. 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Tämäntyyppisen polun luominen vaatii laajaa moniammatillista yhteistyötä niin sosiaali- ja terveydenhuollon, kuntatoimijoiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi asiakkaan / asukkaan läsnäolo on oleellista, jotta polusta saadaan toimiva.  

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Polku ei ole vielä aktiivisessa käytössä.