Osaamiskartoituslomakkeen avulla kartoitetaan työntekijän osaamisen taso eri osa-alueilla. Osa-alueet on määritelty vastaamaan alueellisen kotihoidon tarpeita.​

Toimintaympäristö

Viherlaakson kotihoito sijoittuu kasvukeskuksen ytimeen, jonne on rakenteilla uusia asuinalueita. Kotihoitoon etsitään aktiivisesti apua teknillisistä laitteista, jotka vaikuttavat hoitajien osaamistarpeeseen.​

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Yksikössä todettiin olevan eritasoista osaamista ja selkeää tietoa siitä mitä kukin hoitaja osaa ei ollut saatavilla. Lisäksi osa hoitajista kuormittui epätasaisen osaamisen johdosta enemmän kun toiset.

Strateginen kytkös: Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvointi

Toteutussuunnitelma

Osaamisen tasaamiseen ja lisäämiseen kehitettiin osaamiskartoitus, jonka pohjalta systemaattisesti lisätään tarvittavat koulutuksen ja työyhteisön sisällä mentorointi hoitajien välillä. Osaamiskartoitus on tähän mennessä toteutettu 2 kertaa, alkukartoitus ja seurantakartoitus. Jatkossakin kysely toteutetaan 2 krt/vuosi ja esihenkilö käy tavoitekeskustelussa läpi jokaisen hoitajan kanssa osaamisen tilanne.​

Osaamiskyselyn ajantasaisuus tarkistetaan vuosittain ja muokataan tarvittaessa.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Kohderyhmänä on työyhteisön hoitajat. Osaamiskartoituslomaketta testattu ja prototypoity hoitajilla ennen varsinaisen lomakkeen käyttöönottoa.​

Ratkaisun perusidea

Osaamiskartoitus työyksikköön. Luodaan osaamiskysely, joka sisältää yksikössä tarvittavat osaamiset kuten esimerkiksi lääkeautomaattiosaaminen, RAI, Teams-työtila ja hoito- ja palvelusuunnitelman laatiminen.​

Osaamiskyselyllä selvitetään osaamisen taso kussakin osassa jonka pohjalta ohjataan hoitajia koulutukseen tai kollegan mentoritavaksi. Osana kyselyä, vastaaja arvio omaa osaamistasoa ja kyky oppia.

Lisätietoja toimintamallista: Heidi Laine, palveluvastaava

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Henkilöiden osallistaminen kaikista ammattiryhmistä, jotta voidaan arvioida mitä osaamista missäkin yksikössä tarvitaan. Osaamiskyselyn säännöllinen tarkistus, jotta lomake pysyy ajan tasalla. 

Vinkit toimintamallin soveltajille

Hyvä varata säännöllinen aika ja tila kehittämiselle. Osallistetaan henkilöitä kaikista ammattiryhmistä, arvioidaan kriittisesti mitä osaamista juuri tässä yksikössä tarvitaan.

Kyselyn tulokset katsotaan niin koko yksikön tasolla, mutta myös henkilötasolla jolloin voidaan luoda tavoitekeskustelun yhteydessä henkilökohtainen osaamisen lisäämisen suunnitelma jota seurataan kyselyn yhteydessä.​

Toimintamallia voidaan soveltaa kaikenlaisiin toimintaympäristöihin.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

Osaamisen taso yksikössä tiedetään ja kyky kohdentaa koulutukset sekä hoitajan oma aktiivisuus osaamisen kehittämiselle on noussut. Suunnitelmallisuus koulutuksiin ja osaamisen lisäämiseen on lisääntynyt.​