Osastonsihteerin uusi työnkuva päivystyksessä
Jo vuonna 2022 tehdyn kartoituksen pohjalta kiireisen päivystyksen työnjakoa ja tehtäviä tulee kehittää. Tavoitteena on kehittää päivystyksen osastonsihteereiden tehtävää niin, että helpotetaan muiden ammattilaisten työskentelyä.
Päivystyksen kiire on lisääntynyt vuosien aikana. Samaan aikaan osastonsihteereiltä vapautuu aikaa tekstinkirjoittamisesta puheentunnistuksen myötä. Päivystyksessä puheentunnistus on otettu käyttöön syksyllä 2024. Osastonsihteereillä on erittäin hyvää asiakaspalveluosaamista ja syvällistä osaamista terveydenhuollon organisaatiosta. On tärkeää hyödyntää osastonsihteereiltä vapautuvaa resurssia muiden terveyden huollon ammattilaisten työn tueksi.
Työkuvien ja tehtävien uudelleen arviointi oli aloitettu Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä jo vuonna 2022. Tuolloin jo tunnistettiin tarve osastosihteereiden uudelle työkuvalle. Hankkeessa organisoitiin työjako pilotti, jossa osastonsihteeri siirtyy osaksi päivystyksen tarkkailuosaston tiimiä ja hänelle siirretään tehtäviä, jotka eivät kuulu muiden ammattilaisten ydintehtävään.
Mukana kehittämisessä oli joukko osastonsihteereitä, hoitajia, lääkäri ja esihenkilöitä päivystyksestä. Pohjana oli jo työjako hankkeen kysely vuodelta 2022, jossa havaittiin hoitohenkilöstöllä ja lääkäreillä olevan paljon tehtäviä, joita voisi siirtää osastonsihteerille. Samoin puheentunnistuksen laajeneminen syksyn aikana mahdollisti entistä enemmän asian kehittämistä. Halukkuutta ja ajatuksia oli uuden toimintamallin kokeiluun löytyi paljon.
Entistä sujuvampi toiminta päivystyksessä ja ammattilaisten työajan vapauttaminen tehtävistä , jotka eivät kuulu heidän ydintehtäväänsä.
Pilotti loka-joulukuun aikana. Pilotin aikana arvioidaan aktiivisesti toimintatapaa henkilöstön kanssa. Ketterä kehittäminen palautteiden mukaan ja tavoitteena uusi ja pysyvä työnkuva viikon 50 jälkeen.
Työskentelytavaksi valittiin työpajat, joissa RATKO mallilla jokainen ammattilainen pilkkoi tehtävänsä. SWOT analyysi oli jo tehty tätä ennen Työkuvien ja tehtävien laajentamishankkeessa vuonna 2022. Silloin jo osastonsihteerien työnkuvien laajentaminen nähtiin mahdollisuudeksi muiden ammattilaisten työn tueksi. 8.10.2024 pidetyssä työpajassa etsittiin tehtävät, jotka voidaan osastonsihteerille osoittaa ja tämän pohjalta tehtiin työn kuvaus. Uusi työkuva käsiteltiin PTO:n hoitajien ja sihteerien yhteispalaverissa 10.10. 2024. Työkuvasta laadittiin tiedote, joka jaettiin koko päivystyksen henkilöstölle. Toiminnan aloitus sovittiin viikolle 43. Pilottiin otettiin mukaan ensin halukkaat osastonsihteerit. Siten nähtiin tärkeäksi, että uusi työkuva vielä kehittyy ja tulee näkyväksi kaikille ammattiryhmille. Pilotin aikana kyseltiin kokemuksia kaikilta ammattiryhmiltä ja pyritään rakentamaan työnkuva mielekkääksi.
Potilaspalautteissa on nähtävissä se, että kiire näkyy potilaille. Kun kiirettä on paljon, saattavat tärkeät esimerkiksi kotiutumisen liittyvät asiat jäädä huomiotta tai potilaat odottavat. Tiimin osana osastosihteeri voisi nopeuttaa esimerkiksi kotiuttamista koordinoimalla esimerkiksi kuljetuksia, puheluita ja muita tilanteeseen liittyvää.
Yksikön työskentelyn lisäksi hyödynnettävissä oli Taysin työkuvien ja tehtävien laajentamisen hankkeen kokemukset ja palautteet vuodelta 2022. Hoitoyksiköissä on paljon sellaista avustavaa tehtävää, joiden vastuita pitää selvittää saman aikaisesti kun kehitetään yhtä tehtävää. Esimerkiksi miten hoidetaan kaikki kuljetus, tilaukset yms. tehtävät, joissa ei tarvita sairaanhoitajan koulutusta.
RAtKOmallilla tehty uusi työnkuva oli pilotissa melko lyhyen ajan loka-joulukuussa. Joulukuussa tehtiinkin päätös siitä, että pilottia jatketaan ja uusi työpaikkakokous pidetään vielä tammi-helmikuussa 2025. Kokemukset uudesta työkuvasta olivat kuitenkin lupaavia ja kokeilun kautta lähdettiin tekemään selkeitä ohjeita eri työvaiheisiin ja ammattiryhmille. Selkeillä ohjeilla ja tsekkilistoilla voidaan tehtävään perehdyttää paremmin lisää osastonsihteereitä, jotka kiertävät yksikössä. Mallian ollessa valmis osastonsihteerin uutta työnkuvaa voitaisiin ehkä paremmin laajentaa myös muihin hoitoryhmiin päivystyksessä.
Tunnistaa ja vapauttaa hoitohenkilöstöä tehtävistä, jotka eivät kuulu heidän ydintehtäväänsä.
Uuden tehtävänkuvan rakentamiselle ja vakiintumiselle kannattaa antaa aikaa. On myös vaikea luopua vanhoista malleista tehdä työtä.