Päihdetyöhön yhdistetty haittoja vähentävä ainetunnistus
Ainetunnistuksen avulla käyttävät ihmiset voivat ennen käyttämistä saada aineen kemiallisella analysoinnilla parempaa tietoa siitä, mitä käyttöön aikomansa aineet sisältävät. Samalla annetaan analyysituloksien perusteella räätälöityä riskitietoa.
Huumausainetilanne muuttuu jatkuvasti. 2010-luvun alkupuoliskoa leimasivat muuntohuumeet ja jälkipuoliskoa perinteisten huumeiden lisääntynyt saatavuus salatun verkon avulla. Koronapandemian tuomat rajoitukset voivat myös tuoda muutoksia huumausainetilanteeseen.
Suomessa amfetamiinin, ekstaasin ja kannabiksen käytön yleisyys 15-34 vuotiaiden keskuudessa on euroopan keskitasoa tai sen yli. Kokaiinin osalta ollaan euroopan keskitason alapuolella mutta käytön yleisyys on lisääntynyt.
Ainetunnistus (drug checking) on nykymuotoisena aloitettu Alankomaissa 90-luvun alussa. Se on otettu käyttöön jo yli kymmenessä Euroopan maassa ja lisäksi myös Pohjois- ja Etelä-Amerikan maissa ja Australiassa. Ainetunnistuksen toteutustavat ovat monenkirjavia.
Suomessa ainetunnistusta ei ole varsinaisesti otettu vielä käyttöön. Käyttäjät voivat ostaa käyttöönsä hyvin yksinkertaisia kotitestejä mutta kunnollista ainetunnistuspalvelua ei ole saatavilla. Yksi rajoittava tekijä on, että huumausaineiden hallussapito on laissa kielletty ja toteutustavasta riippuen henkilökunta voisi joutua käsittelemään oletettua huumausainetta. Kaikki ainetunnistuksen toteutustavat eivät kuitenkaan edellytä, että henkilökunta koskisi huumausaineeseen. Lisäksi huumausainelaissa on määritelty, että huumausaineen käsittelyluvan voi saada tieteellistä tutkimusta varten.
Kohderyhmänä voivat olla niin ongelmallisesti huumeita käyttävät kuin satunnaisemmin käyttävät. Heidän tarpeet voivat poiketa toisistaan sen osalta mitä aineita heidän olisi tarve tuoda tunnistettavaksi, kuinka kauan he pystyvät odottamaan tuloksia ennen kuin ryhtyvät käyttämään ainetta sekä missä ja miten heitä voidaan tavoittaa. Täten voi olla, että molemille kohderyhmille pitää räätälöidä omanlaisensa palvelu. Näitä seikkoja nousi esiin Kadulta labraan tutkimuksessa sekä kohderyhmälle suunnatussa, opinnäytetyönä tehdyssä kyselyssä.