Perehdytyksen yhtenäistäminen, Vaahteramäen palvelutalo
Otetaan käyttöön perehdytyskansio, joka on helposti muokkautuva käytön ja palautteen perusteella. Perehdytyskansiota käytetään tiedon välittämiseksi vakinaisille ja uusille työntekijöille, keikkalaisille ja opiskelijoille.
Asumispalveluissa on työntekijöitä, joiden tausta voi olla monista eri kulttuureista, mikä asettaa perehdytykselle omat vaatimukset – kielellinen ja kulttuurinen tausta tulee huomioida perehdytyksessä.
Perehdytyksen tasalaatuisuus ja ymmärrettävyys huomioiden perehdytettävän lähtökohta.
Kehittämiseen osallistuivat:
- asumisyksikön esihenkilö, jonka vastuulla oli kehittämisen seuranta,
- palveluvastaava, joka muokkasi perehdytyskansiota,
- sairaanhoitaja, joka vei kehittämistä osastoille sekä
- lähihoitajia, jotka toteuttivat perehdytystä osastoilla.
Kehittäminen vaati jatkuvaa seurantaa; osalla osastoista kehittäminen eteni suunnitellusti mutta osalla osastoista kehittäminen vei enemmän aikaa ja tarvittiin enemmän yhteisiä palavereja. Lisäksi tulee huomioida, että perehdytys on jatkuvaa ja sitä tulee kehittää edelleen.
Ensinnäkin tavoitteena on, että asumisyksikössä on yhtenäinen ja tasalaatuinen perehdytys. Toiseksi perehdytyksen tavoitteena oli huomioida perehdytettävien eri lähtökohdat. Kolmanneksi perehdyttäminen edellyttää sen jatkuvaa kehittämistä.
Tässä kehittämisprojektissa perehdytyksen kehittämistä seurattiin palautteen avulla sekä konkreettisemmin Liisa palvelun käytön osaamisen perusteella. Palautteessa oli numeraalinen arviointi sekä sanallinen palaute. Liisan käyttöä seurattiin päivystyskäyntien seurannalla. Lisäksi Liisa kotisairaalan esihenkilö kävi kertomassa heidän toiminnastaan ja pyysimme myös siinä yhteydessä palautetta.
Kehittämisen kohderyhmä oli toisaalta perehdyttäjä ja toisaalta perehdytettävä. Perehdyttäjän roolissa tulee tuntea perehdytyskansion sisältö sekä talon toimintaprosessit. Perehdytettävälle tärkeää on oppia tuntemaan hoitotyö, yksikön toimintaprosessit ja hyvinvointialueen organisaatio.