Perhekeskuskonseptoinnin malli luotiin vuonna 2022 Varsinais-Suomen -Tulsote -hankkeessa osana tulevan hyvinvointialueen perhekeskuskokonaisuuden kehittämistä ja valmistelua. 

Toimintaympäristö **

SOTE-uudistuksen myötä asetettiin tavoitteeksi myös yhdenmukaisten ja vakiintuneiden perhekeskusten kehittäminen THL:n kriteerien mukaisesti. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Varsinais-Suomen useissa kunnissa oltiin toteutettu perhekeskustoimintaa jo vuosia, mutta yhteinen näkemys ja toteutus puuttui. Varvinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen perhekeskuskokonaisuuden yhtenä hankesuunnitelman keskeisenä tavoitteena oli määritellä, millainen olisi tulevan hyvinvointialueen perhekeskus.  
Määrittelytyössä nojauduttiin THL:n valtakunnalliseen linjauksiin.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Keskeinen toimijajoukko perhekeskuskonseptoinnin taustalla olivat kaksi Valio kunta -kehittämisryhmää. Valio kunta -ryhmään saivat keväällä 2022 hakea perhekeskuskehittämisestä kiinnostuneet varsinaisuomalaiset kunnat nimeämällä samalla ryhmään moniammatilliset sisote-edustajansa (3 henkilöä). Hakemuksia tuli 14 kunnasta, jotka kaikki hyväksyttiin mukaan. Kunnat jaettiin vielä kahteen erilliseen kehittämisryhmään. Lisäksi mukaan pydetiin järjestöedustus Varsinais-Suomen lastensuojelujäjrestöt ry:stä. Ryhmien keskeisenä tehtävänä oli rakentaa yhteistä näkemystä tulevasta Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (1.1.2023 alk. Varha) perhekeskuksesta.

Merkityksellisiä toimijoita olivat myös työpajoihin osallistuneet työntekijät. Työpajoja järjestettiin Howspacea hyödyntäen palvelukohtaisesti ja niissä luotiin nykykuvaa nykyisistä palveluista, hyvistä käytännöistä, kehittämistarpeista ym. Seuraavassa vaiheessa työryhmissä muotiin yhdenmukaisia määrittelykortteja palveluista.    

Lisäksi perhekeskuskonseptoinnissa hyödynnettiin vuonna 2021 NHG:n toimesta fasilitoitua työskentelyä sekä sen pohjalta koottua raporttia ja keväällä 2022 järjestetyn kahden perhekeskusfoorumin materiaalin ja työskentelyn tuotoksia.

Liitteet
Kuva
Kehittämiskaari
Kuvassa koottuna Perhekeskuskonseptoinnin työskentelyn kehityskaari.
Tavoiteltu muutos

Erillisten ja hajanaisten perhekeskusmallien tilalle kaivataan yhteinen näkemys perhekeskuksen toteuttamisesta hyvinvointialueella.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Varsinaisena kohderyhmänä olivat lapset, nuoret ja lapsiperheet, jotka käyttävät sivistys-, sosiaali- ja terveyspalveluita mukaan lukien myös järjestöjen ja seurakuntien palvelut. Varsinainen rakenteellinen kehittämistyö toteutettiin ammattilaisten toimesta, mutta osallisuuden mukaan saamiseksi prosessi hyödynnettiin mm. kokemusasiantuntijoiden kanssa mm. Erätauko-menetelmää.

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Keväällä 2022 järjestettyyn kahteen Perhekeskusforumiin oltiin kerätty esityksiä hyvistä käytännöistä muualta Suomesta. Näistä  esitellyistä malleista Varsinais-Suomen perhekeskuskonseptoinnissa hyödynnettiin erityisesti Etelä-Savon perhekeskussopimusta, Kymenlaakson yhteensovittavan johtamisen mallia ja Etelä-Pohjanmaan perhekeskuskonseptointia.  

Liitteet
Kuva
Etelä-Pohjanmaan perhekeskuskonseptointi
Etelä-Pohjanmaan perhekeskuskonseptointi
Ratkaisun perusidea **

Perhekeskuskonseptoinnin rakennekuvan tavoitteena oli toimia perhekeskuskokonaisuuden määrittelyn lisäksi myös tukena päätöksenteon suuntaan (sekä viranhaltijat että poliittiset päättäjät). Yhteen kuvaan tiivistämällä oli selkeämpi ja helpompi hahmottaa kokonaisuutta nopeasti ja ymmärtää asiat, joista pitää sopia.

Perusnäkymästä aukeaa otsikoiden kohdalta yksityiskohtaisempi näkymä, jossa sisältä voidaan tarkentaa. 

Huom. Valitettavasti Innokylän tarjoamat tallennusmuodot liitteelle eivät mahdollista kuvan toiminnallista käyttöä eli täällä näkyvissä on ainoastaan kuvakaappaus pääotsikkosivulta.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Perhekeskuskonseptointia hyödynnetiin monipuolisesti ja onnistuneestikin hankevalmistelussa, sillä Perhekeskustoiminta toiminta käynnistyi 1.1.2023 osana Varhan hallinnollista rakennetta.  

Liitteet
Kuva
Varhan laaja verkostomainen perhekeskuskokonaisuus
Ympyrään on koottu Varhan hallinnollisen perhekeskuksen palvelut. Ympyrän ulkopuolella on siihen kiinteästi kytkeytyvät lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut. Kokonaisuus kuvaa siis laajaa, verkostomaista perhekeskusta.
Vinkit toimintamallin soveltajille **

Visuaalinen konseptointi auttaa hahmottamaan kokonaisuutta ja toisaalta keskittymään paremmin keskeisiin osakokonaisuuksiin.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Konseptointia hyödynnettiin monipuolisesti ja laajasti perhekeskuskokonaisuuden kehittämisessä ja rakentamisessa.