Pirkanmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon toimintamallit

Toimintamalli on yhteenveto Pirkanmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon toimintamalleista. Toimintamalleissa kuvataan suun terveydenhuollon asiakasohjaus, hoidon porrastus, ennaltaehkäisevät palvelut sekä monialainen verkostoyhteistyö

Toimintaympäristö **

Suun terveydenhuollon toimintamallien kehittäminen käynnistettiin ennen hyvinvointialueelle siirtymistä, huomioiden yhteiskunnallisten muutosten tuomat haasteet. Pirkanmaan hyvinvointialueesta tuli hyvinvointialueuudistuksen myötä Suomen suurin hyvinvointialue, koostuen 23 eri kunnasta, sekä yli kymmenestä eri suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmästä. Alueella käytössä olleet toimintatavat saattoivat vaihdella suurestikin keskenään tai olla melko jäsentymättömiä. Lisäksi eri potilastietojärjestelmien käyttö toi omat haasteensa tiedonkulkuun ja koordinointiin. Toimintamallien kuvaamisen tavoitteena oli yhtenäistää toimintatapoja, laatia yhtenäiset kriteerit hoitoon pääsylle, kuvata prosessi yhdenvertaisten palveluiden varmistamiseksi ja vahvistaa osaamista perustason palveluissa.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Suun terveydenhuollon toimintamallien käyttöönotolla pyritään edistämään sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen strategian mukaisten tavoitteiden että tulevaisuuden sote-keskusohjelman tavoitteiden toteutumista. Molemmissa mainitaan mm. yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut sekä yhteentoimiva hyvinvointialue. Tavoitteista on mainittu tarkemmin kohdassa ”Tavoiteltu muutos”.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Hoidon porrastusta kehittämällä pyritään tuottamaan saatavuudeltaan yhdenvertaisia, oikea-aikaisia, laadukkaita ja vaikuttavia palveluita. Näillä pyritään resurssien oikeanlaiseen kohdentamiseen, painopisteen siirtämiseen ennaltaehkäisevään hoitoon, terveyserojen kaventamiseen, työhyvinvoinnin lisäämiseen sekä kustannusten nousun hillintään.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Suun terveydenhuollon toimintamallien suunnittelu aloitettiin vuonna 2022 oppialakohtaisissa työryhmissä, joiden koordinoinnista vastasi suun erikoishoidon vastuualuejohtaja yhteistyössä PirSOTE-hankkeen työntekijöiden kanssa. Toimintamallien suunnittelutyöryhmissä oli edustusta useasta eri ammattiryhmästä ja yhteistyötä tehtiin laaja alaisesti myös muiden sote-ammattilaisten ja toimijoiden kanssa.

Kun toimintamalli oli kuvattu, hoidon porrastusta edistäväksi työryhmäksi perustettiin Erikoishoidon työryhmä sekä sen alaryhmät: Kariologinen ja endodontinen hoito, Parodontologinen hoito, Pedodonttinen hoito, Proteettinen hoito, Suukirurginen hoito, Kivunhoito ja purentafysiologia, Limakalvosairauksien hoito sekä Ikäihmisten hoito. Samalla oppialakohtaiset erikoishammaslääkärikonsultaatiot ja lähettäminen keskitettiin Pirkanmaan suun erikoishoidon yksikköön Lifecare-potilastietojärjestelmän konsultaatio- ja lähetekirjojen avulla. Tällä mahdollistettiin lähetteiden ja konsultaatioiden määrän seuraamisen alueittain, joka auttaa esimerkiksi kohdentamaan koulutusta ja resursseja tarpeen mukaan. Lisäksi yhdenvertaisen hoidon toteutuminen varmistetaan, kun oppialojen erikoishammaslääkärit käyvät keskitetysti läpi kaikki konsultaatiot ja lähetteet. Tämä mahdollistaa myös erikoishoidon kriteerien yhtenäisen arvioinnin ja seurannan.

Loppuvuodesta 2022 Pirkanmaalaisille terveyskeskushammaslääkäreille toteutettiin osaamiskysely, jossa kartoitettiin alueiden oppialakohtaiset perehtyneet, heidän osaamisensa sekä alueelliseen osaamiseen liittyvät haasteet. Kyselyn pohjalta perustettiin erikoishammaslääkärien vetämät oppialakohtaiset tiimit, johon koottiin alueiden perustasolla työskenteleviä, kyseiseen oppialaan perehtyneitä tai perehtyneenä toimimisesta kiinnostuneita ammattilaisia. Tiimin vetäjinä toimii kullekin oppialalle nimetty erikoishammaslääkäri.

Tiimin jäsenille, vetäjille ja esihenkilöille toteutettiin kysely toukokuussa 2023. Tämä sisälsi kysymyksiä liittyen suun terveydenhuollon toimintamallien käyttöönottoon, käyttöönoton haasteisiin sekä tiimien toimintaan liittyen. Tulokset käytiin läpi Erikoishoidon työryhmässä kesällä 2023. Jatkotyönä kootaan yhteen erikoishammaslääkärien vetämien hoidon porrastusta edistävien tiimien toimintaa ja edistetään toimintamallien jalkautusta yhteistyössä esihenkilöiden kanssa vuosien 2023–2024 aikana.

Tavoiteltu muutos

1. Yhdenvertaiset ja saavutettavat palvelut:

Pyritään varmistamaan, että palvelut ovat saavutettavissa ja yhdenvertaisia koko hyvinvointialueella. Kehitetään yhtenäiset konsultaatio- ja lähetekäytännöt, jotka helpottavat asiakkaan polkua palveluiden välillä ja tehostavat ammattilaisten välistä yhteistyötä.

2. Perustason osaamisen vahvistaminen:

Panostetaan henkilöstön koulutukseen ja ammatilliseen kehittymiseen, mikä mahdollistaa laadukkaan palvelun tuottamisen perustasolla.

3. Ennaltaehkäisyn korostaminen:

Siirretään painopistettä ennaltaehkäisevään työhön, joka vähentää tarvetta vaativammille hoidoille tulevaisuudessa.

4. Asiakaslähtöisyyden parantaminen:

Kuunnellaan asiakkaita ja otetaan heidät mukaan hoitosuunnitelmien laatimiseen, mikä lisää palveluiden vaikuttavuutta ja asiakastyytyväisyyttä.

5. Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen:

Hyödynnetään näyttöön perustuvia toimintatapoja ja pyritään välttämään vähähyötyisiä käytäntöjä

6. Hoidon laadun ja vaikuttavuuden parantaminen:

Arvioidaan säännöllisesti hoidon laatua ja vaikuttavuutta sekä kehitetään toimintamallia vastaamaan paremmin potilaiden tarpeita.

7. Toiminnallinen integraatio:

Edistetään monialaista yhteistyötä sekä tuen tarpeen tunnistamista ja arviointia, joka mahdollistaa asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen.

8. Työnteon sujuvoittaminen ja resurssien oikeanlainen kohdentaminen:

Tavoitellaan työn sujuvuutta ja resurssien tehokasta käyttöä, joka parantaa palveluiden saatavuutta ja henkilöstön työhyvinvointia.

9. Ammatillisen kehittymisen mahdollistaminen:

 Luodaan mahdollisuuksia henkilöstön ammatilliselle kehittymiselle ja osaamisen jakamiselle.

10. Hukan vähentäminen:

Kartoitetaan ja pyritään vähentämään toimintaa, joka ei tuota lisäarvoa asiakkaille, ja mahdollistetaan hukan ilmiantaminen eri kanavien kautta.

Näillä toimenpiteillä pyritään rakentamaan toimintamalli, joka on linjassa sekä nykyisten että tulevaisuuden tarpeiden kanssa. Toiminnan jatkuvan kehittämisen ja arvioinnin kautta mahdollistetaan laadukkaat, vaikuttavat ja asiakaslähtöiset palvelut, jotka edistävät väestön suun terveyttä ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Toimintamallien ensisijaisena kohderyhmänä ovat suun terveydenhuollon ammattilaiset. Toimintamallit on suunniteltu tukemaan myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyötä suun terveydenhuollon tiimien kanssa, joka edistää moniammatillista yhteistyötä ja integroitumista sote-palvelujärjestelmään.

Asiakasymmärryksen lisäämiseksi pyritään ymmärtämään niin potilaiden kuin terveydenhuollon ammattilaisten tarpeita, toiveita ja odotuksia toimintamallin suhteen. Tämä tapahtuu huomioimalla toimintamallista saadut kokemukset ja palaute toimintamallin kehittämisessä. Palautetta kerätään esimerkiksi kyselyiden ja osallistavan palautteenkeruun avulla. 

Ratkaisun perusidea **

Suun terveydenhuollon toimintamalleista laadittu kuvaus kuvaa hoidon toteutusta ja porrastusta Pirkanmaan hyvinvointialueen kolmiportaisessa palvelujärjestelmässä: perushoidossa, perustason erikoishoidossa sekä erikoissairaanhoidossa. Toimintamallissa on huomioitu ennaltaehkäisy, riskien ja tuen tarpeen tunnistaminen, moniammatillinen näkökulma sekä raportointi ja seuranta. Moniammatillisuuden integrointi toimintamalliin edistää systeemisen ajattelutavan omaksumista sekä asiakkaan kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien tarpeiden huomioimista. Tällä mahdollistetaan asiakkaan ohjaaminen muihin tarvittaviin palveluihin ja edistetään muiden alojen hyviksi havaittujen toimintatapojen hyödyntämistä suun terveydenhuollossa. Tästä esimerkkinä sähköiset palvelut.