Ruokarohkeus-kerhossa tarjotaan ruokakasvatuksen tukea perheille, joissa lapsen valikoiva syöminen herättää huolta. Kerhossa tutustutaan ruokiin aistilähtöisesti leikin kautta sekä tuetaan lapsen ja vanhemman hyvää vuorovaikutusta syömistilanteissa.

Toimintaympäristö

Ruokarohkeus-kerho on matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää tukea perheille, joissa lapsen valikoiva syöminen ("nirsoilu") aiheuttaa huolta. Valikoiva syöminen tarkoittaa, että lapsi syö vain tiettyjä ruokia, ei hyväksy helposti uusia ruokia tai hänellä on voimakkaita ruokamieltymyksiä liittyen ruuan makuun, rakenteeseen tai muihin ominaisuuksiin. Jonkinasteista valikoivuutta (neofobiaa) ilmenee valtaosalla taapero- ja leikki-ikäisistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa 40 % lapsista. Valikoivan syömisen taustalla on monenlaisia tekijöitä, mm. liittyen lapsen perimään, temperamenttiin, aistiherkkyyksiin, uhmaikään sekä ympäristön vaikutukseen. 

Myös neuropsykiatrisia (nepsy) piirteitä omaavilla lapsilla syömisen pulmat ovat verrattain yleisiä. Haasteet lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa voivat olla syynä ja lisätä valikoivaa syömistä. Esimerkiksi syömiseen painostaminen, ruualla palkitseminen sekä käskevä ja määräilevä kasvatustyyli voivat synnyttää kierteen, jossa lapsen ruokavalio kapenee entisestään.   

Tukemalla vanhempia ruokakasvatuksessa voidaan välttää lapsen ja koko perheen ruokavalion tarpeeton kapeutuminen. Tarjoamalla tukea oikea-aikaisesti voidaan ehkäistä pulmien paheneminen ja välttää tarpeetonta ravitsemusterapiapalveluiden kuormittumista.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Ruokarohkeus-kerhot on suunnattu perheille, joissa on 3-6-vuotiaita lapsia. Kerhot on kehitetty Ruokailoa lapsiperheille – tukea ruokailun arkeen haavoittuvassa asemassa oleville vanhemmille -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on edistää lapsiperheiden suositusten mukaisia ruokatottumuksia sekä lasten tasapainoisen ruokasuhteen kehittymistä, mikä tukee lasten tervettä kasvua ja kehitystä. Hankkeessa tuetaan vanhempia lasten ruokakasvatuksessa kannustamalla myönteisiin ruokakasvatuskeinoihin kokemuksellisella ja osallistavalla toiminnalla sekä kohderyhmälähtöisellä viestinnällä. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti haavoittuvassa asemassa olevat lapsiperheet, kuten pienituloiset, yhden vanhemman tai maahanmuuttajataustaiset perheet, jotka tavoitetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin kautta.

Lapsen valikoiva syöminen ja siihen liittyvä vanhemman huoli tai turhautuminen ovat nousseet toistuvasti esiin vanhempia kohdatessa. Valikoivuus on erityisen haastavaa pienituloisissa perheissä, joissa ruokaa ei ole varaa jättää syömättä, ja siten uusien tai vähemmän maistuvien ruokien tarjoaminen lapsille koetaan haastavana. Maksuttomissa Ruokarohkeus-kerhoissa pyritään löytämään myös taloudellisesti kestäviä ratkaisuja perheiden arkeen.

Ratkaisun perusidea

Ruokarohkeus-kerho on keino tukea perheitä lievässä valikoivan syömisen tilanteessa. Neljän tapaamiskerran kerhossa lapset ja vanhemmat kokkailevat yhdessä sekä tutustuvat ruoka-aineisiin aistilähtöisesti ja leikkien avulla. Uudet raaka-aineet tulevat toiminnassa tutuksi sekä lapselle että aikuiselle sapere- eli makukoulumenetelmään pohjautuvien harjoitusten kautta. Kerhossa tuetaan lapsen ja vanhemman hyvää vuorovaikutusta syömistilanteissa. Lisäksi vanhemmat saavat tietoa ja vertaistukea lasten ravitsemuskysymyksiin liittyen. Kerhoja on järjestetty sekä paikan päällä kohdaten että etänä Teamsin kautta.

Liitteet
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Ruokarohkeus-kerhoihin on kehitetty monipuolinen sisältö- ja materiaalikokonaisuus, joka on mahdollista ottaa käyttöön hyvin monenlaisten perheitä kohtaavien tahojen toiminnassa (esim. lapsiperheitä kohtaavat järjestöt, avoin varhaiskasvatus, neuvolat ja sosiaalityö). Ruokakasvatusyhdistys Ruukku perehdyttää ja kouluttaa menetelmän käyttöön. Menetelmän käyttöönottoa helpottaa ohjaajien taustakoulutus soveltuvalta alalta.

Vinkit toimintamallin soveltajille

Ruokarohkeus-kerhotoimintaa on testattu 3-6-vuotiaiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Kerhoja on pidetty eri äidinkielisille perheille ja materiaalit on suunniteltu mahdollisimman selkeäkielisiksi.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

Paikan päällä ja verkossa järjestettyjen kerhojen palautteen perusteella perheissä on tarvetta lämpimälle kannustukselle sekä käytännön vinkeille arkiruokien monipuolistamiseksi ja lasten ruokavalion laajentamiseksi. Kerhoihin osallistuneet kokivat kerhon hyödylliseksi ja kertoivat saaneensa uusia ajatuksia, miten tukea valikoivasti syövää lasta.

”Ruokailuun liittyviä perheen periaatteita on jo muokattu ja tämä on jo rentouttanut ruokailuhetkiä huomattavasti. Uusi asenne ja ilmapiiri on johtanut siihen että lapsi on tutustunut jo useisiin uusiin kasviksiin/hedelmiin ja monen kanssa päästy jo maisteluun asti.” 

- Vanhemman palaute etäkerhosta

"Lapsi maisteli leikin varjolla asioita joihin ei muissa tilanteissa varmasti koskisikaan. Aikuisena huomasin miten hienosti lapsikin pystyy osallistumaan ruoanlaittoon, kotona tätä on vielä aika harvoin yhdessä tehty."

- Vanhemman palaute lähikerhosta