Sosiaalihuollon työllistymistä tukeva palvelupolku - Etelä-Karjala

Sosiaalihuollon työllistymistä tukeva palvelupolku on osa työkyvyn tuen palvelukokonaisuutta. Se käynnistyy asiakkaan polulla siinä kohtaa, jossa tehdään suunnitelma, jossa suunnitelmaan sisältyy asiakkaan tueksi sosiaalihuollon tuottamia työkyvyn tuen palveluita. 

Toimintaympäristö **

 

 

 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Sosiaalihuollon työllistymistä tukeva palvelupolku -toimintamallin lomassa on myös Työtä-hankkeessa toimenpidekokonaisuus 1 (pilotti 1) sisältyvä osatyökykyisten palvelupolun yhteensovittaminen, työkyvyn tuen tiimin ja asiakasvastaavamallin luominen yhdessä sosiaalihuollon, Te-palvelujen ja Kelan kuntoutuspalvelujen kanssa. Yhteensovitetussa palvelupolkumallissa pyritään luomaan em. tahojen asiakkaiden lisäksi myös työvoiman ulkopuolella olevien asiakkaiden osalta yhteinen ja maakunnallinen polku kohti työelämää. Lisäksi kattokäsitteenä koko Työtä -hankkeessa kulkee ns. työllisyystalo, jonka tarkoitus on pitää sisällään kaikki työllisyyden palvelut kuten kuntouttava työtoiminta ja laatukriteereihin perustuvassa työhönvalmennuksen toimintamallissa esiteltävä toimenpidekokonaisuus 2 (pilotti 4), jossa luodaan kuntouttavasta työtoiminnasta tuetun työllistymisen jatkopolutuksen mallia avoimille työmarkkinoille ja kehitetään alueellista työnantajayhteistyötä.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Työkykyohjelman hakuoppaassa todetaan: "Palvelupolun vahvistamisen tavoitteena on, että palveluissa asiakkaina olevat osatyökykyiset henkilöt etenevät työllistymispolullaan nykyistä paremmin. Tämä edellyttää sosiaalihuollon palvelupolun selkeyttämistä ja yhteensovittamista TE-palveluiden, Kelan palveluiden ja kunnan työllisyyspalveluiden kanssa. Sosiaalihuollon palveluissa on nykyistä enemmän panostettava toimiin, joilla edistetään asiakkaiden työllistymistä. Näitä keinoja ovat esimerkiksi nyt alikäytössä oleva sosiaalihuoltolain mukainen vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta (ml. työsuhteinen työ) ja tuetun työllistymisen työhönvalmennus. Palvelupolun rakentamisessa on huomioitava yhdyspinnat TE-palveluiden ja Kelan kuntoutuspalveluiden kanssa päällekkäisen toiminnan välttämiseksi. Siksi on tärkeää luoda rakenteet ja toimintamallit, joilla asiakkaat ohjautuvat oikeisiin palveluihin. Lisäksi tärkeää on sopia työnantajayhteistyön toteuttamisesta TE-toimiston, kunnan työllisyyspalvelujen ja sosiaalihuollon kesken."

  • Etelä-Karjalan alueen osatyökykyiselle työnhakija-asiakkaalle helppous liikkua eri palvelujen välillä.
  • Organisaatioiden ja eri hallintorajojen ja yksityisen ja kolmannen sektorin palvelutuottajien yhteistyön vahvistaminen.
  • Kustannustehokkuus palvelujen yhteensovittamisella ja päällekkäisen työn poisjäämisellä.
  • Ammattilaisten osaamisen lisääntyminen mm. osatyökykyisyyden tunnistamiseen.
  • Asenne- ja arvokasvatusta yhteiskunnalle osatyökykyisen palkkaamiseksi.
Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kehittämistyön eteenpäin viemiseksi suunnitteilla on työpajoja yhteensovitetun palvelupolun (toimenpidekokonaisuus 1; pilotti 1) tiimoilta esiin nousseilla teemoilla, jotka osin liittyvät myös yritysyhteistyöhön ja työnantajien kokemaan riskiin palkata osatyökykyinen.

Työpajojen kokoonpano on vakiojoukolla kokemusasiantuntijoiden/ kehittäjäasiakkaiden, Kelan kuntoutuspalvelujen, sosiaalihuollon (aikuissosiaalityö, kuntouttava aikuissosiaalityö, kotoutumispalvelut), mahdollisesti vammaispalvelujen, Te-palvelujen, TYP:n ja tuetun työllistymisen edustuksella. Tämän lisäksi teemoittain osallistujia kutsutaan työttömien terveydenhoitajat ja mahdollisesti palveluohjaajat hyvinvointikeskuksista, Ohjaamojen edustajat, Eksoten kuntien työllisyyskoordinaattorit, säätiöiden ja järjestöjen edustajat, työnantajien edustus sekä asiakkaat ammattilaisten pajoihin ja/tai omana työpajanaan.

Tavoiteltu muutos

Asiakas saa oikea-aikaisesti tarvitsemansa tuen ja palvelun sekä mahdollisimman joustavan ja yksinkertaisen palvelupolun kulun kohti työllistymistä monista eri hallinto- ja organisaatioista huolimatta. Laatukriteereihin perustuvan työhönvalmennusmallin käyttöönotto osaksi valmennustyötä. Osatyökyisten henkilöiden työllistyminen avoimille työmarkkinoille.  

Koordinoitu, selkeä työnantajayhteistyö ja ns. työnetsijä-malli, jossa nimetyt yrityskontaktoijat toimivat suorana linkkinä työnantajiin. 

Muutoksen mittaaminen
  • Kykyviisari
  • Pilotointiin osallistuvien asiakkaiden määrä
  • Asiakaspalautteet
  • Asiakastyytyväisyys
  • Työllistyneiden määrä
  • toiminnan käyttöönotto, juurtuminen hankkeen jälkeen.

 

Toteutussuunnitelma

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan palvelupolun kehittäminen kytkeytyy työ- ja toimitakyvyn tuen palvelumallin verkostotyöpajoihin. 

 

Ratkaisun perusidea **

Sosiaalihuollon työllistymistä tukeva palvelupolku on osa työkyvyn tuen palvelukokonaisuutta (tällä hetkellä työstämme kokonaisuutta nimellä Työ- ja toimintakyvyn palvelumalli). Sosiaalihuollon työllistymistä tukeva palvelupolku käynnistyy kokonaisuudessa silloin, kun asiakkaalle tehdään suunnitelma, johon sisältyy sosiaalihuollon tuottamia työkyvyn tuen palveluita.

 

 

Liitteet