Terapiat etulinjaan -toimintamalli Pohjanmaan hyvinvointialueella

Pohjanmaan hyvinvointialueella kehitetään toimintamalli, joka parantaa näyttöön perustuvien perustason mielenterveyspalvelujen  saatavuutta Terapiat etulinjaan -toimintamallin, Pohjanmaan TulSoten sekä yliopistosairaaloiden yhteistyönä 

Toimintaympäristö **

Mielenterveysongelmat ovat entisestään lisääntyneet eikä nykyinen hoitojärjestelmä pysty vastaamaan kysynnän tarpeeseen. Koronapandemia on edelleen pahentanut mielenterveyden ongelmia ja lisännyt hoitovelkaa. Erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet rajusti. Tästä ikäsegmentistä nuoret naiset oireilevat eniten.

Toimintamallin tarkoitus on vastata tähän kasvaneeseen tarpeeseen tarjoamalla kaikille ammattilaisille koulutusmahdollisuuden matalan kynnyksen menetelmien käyttöön. Menetelmät on tarkoitettu lasten, nuorten ja aikuisikäisen väestön mielenterveyden tukemiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, perustasolta alkaen. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Psykososiaalisten hoitojen saatavuuteen kohdistuu yhä enemmän taloudllisia ja yhteiskunnallisia paineita. Mielenterveysstrategiassa 2020-2030 korostetaan vaikuttavien psykososiaalisten hoitojen atavuutta matalalla kynnyksellä. Myös kansalaisaloitteet terapiatakuusta ova herätteet kansaliasten kiinnostuksen asiaa kohtaan. Jonot mielenterveyspalveluihin ovat kasvaneet rajusti viime vuosina. Erityisesti erikoisairaanhoitoon jonottaa runsaasti ihmisiä. Myös perustason psykososiaaliset palvelut ovat kuormittuneet. Liian suuri osa ihmistä ajautuu jonottamaan erikoistason palveluita, jopa niin, että lasten ensimmäinen hoitopaikka saattaa olla lastenpsykiatrian osasto. Perustason on vaikea tunnistaa lievemmin oireilevia kansalaisia, jolloin apua ei saatavilla silloin, kun ongelmat vielä olisivat helpommin ratkaistavissa.

Yhä pidemmät jonot mielenterveyspalveluihin vaikeuttavat oireita. Tervysjärjestelmä pystyy yhä heikommin vastaamaan lieviin ja keskivaikeisiin mielenerveydenhäiriöihin, jolloin yhä useammasta lievästi oireilevasta mielenterveysongelmasta kehittyy vakava, kun ihminen ei saa apua riittävän ajoissa.

Terapiat etulinjaan -toimintamallin menetelmäkoulutus ja -koordinaatio toteuttaa Mielenterveys strategiaa

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Yhä suurempaan määrään lievempiä mielenterveysongelmia täytyisi pystyä saamaan apua peruspalveluissa; kouluissa, terveysasemilla, päiväkodeissa myös esim. erityisvastaanotoilla, sosiaalipuolella tms. Tämä edellyttää ongelman huomaamista ja siihen puuttumista. Terapiat etulinjaan -toimintamalli tuo menetelmiä ja hoitointerventioita perustason ammattilaisille, jotta mielenterveyden ongelmat havaittaisiin jo varhaisessa vaiheessa. Myös erityistasolle on saatavilla menetelmäkoulutusta.

Tuottamalla digitaalisia hoitointerventioita ja hoidon tarpeen arviointia kaikille ikäluokille pystytään tavoittamaan nopeammin lievemmin oireilevat kansalaiset ja kun apu tarjotaan riittävän ajoissa oikealla hoitoportaalla, kuormitus ylemmillä hoitoportailla vähenee ja pidempiä hoitoja pystytään tarjoamaan niitä tarvitseville. Digitaaliset palvelut helpottavat resurssien käyttöä ja säästävät aikaa. 

Perustason ammattilaiset tarvitsevat mielenterveystyön osaamista, joka helpottaa oireiden tunnistamista jo varhaisessa vaiheessa. Perustasolla tarvitaan myös  tukea vaikuttavien hoitojen käyttöönotossa. Tarvitsemme toimintamallin, jossa perustason ammattilaiset pystyvät vastaamaan väestön tarpeisiin kulloinkin oikeanlaisella hoitointerventiolla oikealla tasolla. Hoitoonohjaus tarvitsee myös strukturoitua mallia, miten toimitaan koko hyvinvointialueella ja kansallisesti.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Toimintamallin menetelmiä koulutetaan ja kehitetään yhdessä Terapiat etulinjaan toimintamallin, Länsi-Suomen yhteistoiminta-alueen, Pohjanmaan hyvinvointialueen ja Pohjanmaan Tulevaisuuden Sotekeskus -hankkeen kanssa yhteistyönä. Yhteiset kokoukset, informaatiotilaisuudet, tilannekatsaukset, koordinaatiotuki, YTA-alueen ja kansallisen kehittämisen tuki, sparrit ja informaatiotilaisuudet jne. innostavat ja tukevat kehittämistyössä. Ammattilaisen on helppo lähteä koulutuksiin, koska menetelmän käyttöönottoon on mahdollista saada tukea menetelmäkoordinaattoreilta.

Tavoiteltu muutos

- kansalaiset saavat apua mielenterveysongelmiinsa varhaisessa vaiheessa

- erikoissairaanhoidon jonot vähenevät -> vaikeasti oieilevatkin saavat apua aikaisemmin kuin tähän saakka, jonottamatta

- erikoissairaanhoidon lähetteet vähenevät

- hoitoonpääsyaika lyhenee

- kansalaisten hoitopolku selkeytyy ja lyhenee. Oikea hoito, oikeaan aikaan

Jokaisella, erityisesti perustason, ammattilaisella on työkaluja tukea asiakkaan mielenterveyttä siellä minne asiakas hakeutuu.

Toimintamallia kehitetään Pohjanmaan hyvinvointialueella

 

Muutoksen mittaaminen
  • Eri psykososiaalisten menetelmien juurtumista käytännön työhön seurataan puolivuosittain implementaatiokyselyn avulla
  • Ammattilaisilta kerätään tietoa menetelmien käytettävyydestä ja kokemuksista ja tietoa hyödynnetään koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa
  • Seurataan miten paljon menetelmää käytetään sekä kerätään asiakkailta ja työntekijöiltä suoraa palautetta menetelmästä
  • Menetelmien käyttöönottoa tuetaan menetelmäohjausten avulla koulutusten ajan ja mentoroinnin, vertaistapaamisten ja tukitapaamisten avulla koulutusten aikana ja jälkeen
  • Esihenkilöiden tukeminen
  • Vaikuttavuuden ja käyttöönoton raportointi esihenkilöille ja työntekijöille
Toteutussuunnitelma

Hyvinvointialueen johdon on tehtävä päätös menetelmien käyttöönotosta. Informaatiota menetelmistä täytyy jakaa hyvinvointialueelle. Tuloksista kerrotaan toimijoille, esihenkilöille ja johdolle. Lisäksi hankkeen ja menetelmien edetessä ja laajentuessa tiedotetaan väestöä, ammattilaisia ja hvan johtoa.

Tiivis yhteistyö kansallisen kehittämisen (TE-etulinjaan -toimintamalli), YTA-alueen ja Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa takaa jatkuvan tuen ja vaikuttavuuden mittaamisen ja tulosten arvioinnin. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Menetelmien kohderyhmänä ovat Pohjanmaan hvan lapset, nuoret ja aikuisikäinen väestö

Menetelmäkoulutusten kohderyhmänä ovat kaikki perustason sosiaali- ja terveyspalvelut esim. koulujen, oppilaitotosten, varhaiskasvatuksen, terveysasemien, psykososiaalisten keskusten ammattilaiset. Jiltain osin myös erikoissairaanhoito, perheneuvolat

Asiakasymmärrystä on kartutettu kartoittamalla ammattilaisten osaamista ja osaamistarpeita. Lisäksi on kartoitettu hyvinvoinalueen prustason palvelutuotantoa. Verkostoituminen on ollut tärkeässä roolissa, erilaiset palaverit ja infotilaisuudet eri toimijoille arkipäivää. Hyvinvointialueen informaatiotilaisuuksissa ja menetelmien esittelyssä on käytetty kansallista ja YTA-tasoista verkostoa hyödyksi. Hyvinvointialueen ammattilaiset ovat saaneet tietoa, miten muualla Suomessa on toimittu menetelmien suhteen. Lisäksi saatavilla vertaistukea eri toimijoiden kesken.

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Terapiat etulinjaan -toimintamallin pilotointeja Etelä-Suomen hyvinvointialueilla ja Varsinais-Suomen hva:lla.

Liitteet
Ideointi

Pyrimme saamaan kentältä työntekijöitä, jotka työsketelevät muutosagentteina ja koordinoivat kentällä hankekauden jälkeen. Esim kuraattoreita ahdistuksen lyhytinterventioon, terveydenhoitajia nuorten ohjatuun omahoitoon ja nuorten naviin, ammattilaisia lastenpsykiatrialta ja perheneuvolasta Cool Kidsiin 

Oppilaitosyhteistyö alkamassa Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa, jatkuu vuonna 2024. Valmistuvan ammatikorkeakoulun sote-alan ammattilaisen on mahdollista valita viimeisenä vuotena koulutustarjonnasta ohjatun omahoidon ja terapianavigaattorin kurssit.

Ammattilaisten, jotka olevat onnistuneesti käyttäneet menetelmiä, haastattelut. 

Yhteistyöpalavereita

Idean valinta

Oppilaitosyhtesityö Vaasan Ammattikorkeakoulun kanssa.

Lastesuojeluyksiköiden kanssa yhteistyötä. Ammattilaisille sinne välineitä kohdata nuorten pahoinvointia: ALI ja ohjattu omahoito

Ratkaisun perusidea **

Terapiat etulinjaan -toimintamallin koulutettavia menetelmiä ovat Pohjanmaan hyvinvointialueella:

Lapsille: Cool Kids, ahdistuksen lyhytinterventio (ALI) ja lasten ohjattu omahoito

Nuoret: Cool Kids, IPC, IPT-N, ALI, interventionavigaattori ja ohjattu omahoito

Aikuiset: Terapianavigaattori ja ohjattu omahoito, kognitiivinen lyhytterapia (KLT) perustasolla ja erikoissairaanhoitoon

Riittävä valikoima hoitomenetelmiä lieviin ja keskivaikeisiin mielenterveyden oireisiin vähentää pitkien ja intensiivisen hoitojen tarvetta myöhemmin.

Keskeiset alueet Terapaia etulinjaan -toimintamallissa ovat:
palvelujen porrastaminen, yhteiskehittäminen ja digitaaliset ratkaisut

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Johdon ja esihenkilöiden on sitouduttava menetelmien käyttöönottoon ja tuettava koulutukseen osallistuvia. Esihenkilöiden on sitouduttava turvaamaan ammattilaisen mahdollisuus osallistua koulutuksiin ja menetelmäohjauksiin. Koulutuksia tulee olla mahdollista opiskella työaikana, myös hoitoja täytyy olla mahdollisuus toetuttaa työaikana Koulutuksen kävijän on varattava aikaa koulutukseen ja myös sitouduttava koulutuksiin. -> esihenkilöiden tuki

Koulutukset toimivat verkossa, vaatii kouluettavalta verkkoyhteyden.

Puolivuosittaiset implementaatiokyselyt

Seurataan paljonko menetelmää käytetään, suora palautteen kerääminen ammattilaisilta ja asiakkailta. Kerätään ammattilailta tietoa myös menetelmän käytettävyydestä -> tieto hyödynnetään  koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa

Vaikuttavuuden ja käyttöönoton raportointi kentälle työntekijöille ja esihenkilöille.

 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Eri menetelmät ovat sovelletavissa eri ikäiselle väestölle. Menetelmiä on kaikille ikäluokalle. Toimintamallin soveltaminen vaatii kansallisen ja YTA-tasoisen tuen (jatkossa osaamiskeskukset). Toimintamallin onnistunut soveltaminen vaatii myös hvan johdon tuen (alueellinen omistajuus) ja ammattilaisten ymmärryksen uusien menetelmien käyttöönotosta sekä motivoituneen ja sitoutuneen henkilöstön esihenkilöt mukaanlukien. Ammattilaiselle on annettava "lupa" opiskella menetelmiäLisäksi tarvitaan tiedolla johtamista ja vaikuttavuuden ja tulosten seuraamista. Hoidon porrasteisuuden ymmärtämisen yhdessä prosessien muutoksen kanssa.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Menetelmien koulutuksista on kerätty tilastotietoa koulutusten aikana ja käyttöönoton jälkeen (Excel, Webropol, Nomad). Jo pilotoitujen tai käyttöönotettujen menetelmien osalta palaute on ollut positiivista ja menetelmät on koettu hyödyllisiksi.

Terapianavigaatorin käytösä positiivisia tuloksia erityisesti hvan pohjoisella alueelta.

IPC:n tuloksista on selvästi näkyvissä se, miten oppilaat eivät tarvitse jatkohoitoa hoitointervention jälkeen. Suurimmalla osalla käynnit loppuvat intervention jälkeen eikä heille esim. tehdä lähetettä erikoissairaanhoitoon.