Eräs mielenterveystoipuja otti yhteyttä Propellipäät-tiimiin. Hän oli erittäin haastavassa elämäntilanteessa, mutta halusi tehdä Propellipäät-tiimissä ihan mitä vain työtä. Näin hänet palkattiin palkkiopohjaiseksi työntekijäksi, jonka työnkuvana oli tehdä ihan mitä vain.

Toimintaympäristö **

Kaikki mukaan työelämään Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeen tulokset ja suositukset -raportista vuodelta 2019 käy ilmi, että 1,9 miljoonalla työikäisellä suomalaisella on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä noin kolmannes (eli 600 000 henkilöä) arvioi, että tämä sairaus tai vamma vaikuttaa heidän työhönsä tai työmahdollisuuksiinsa. Samassa raportissa suositellaan työelämän joustavuuden kehittämiseen. Järjestöillä voisi olla merkittävä mahdollisuus luoda tätä joustavuutta.

Liitteet
Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Mielenterveystoipujien tie kohti uudelleen työllistymistä on harmillisen hankala. Lähdimme hakemaan mallia toisaalta siihen, miten tätä voisi helpottaa. Mitä jos mielenterveystoipujien työllistymisen tueksi voitaisiin ottaa käyttöön joku vastaava malli. Voisiko uudelleen työllistymistä ajatella myös kansalaisuuden toteutumisena? Voisiko työhön palaamisen tueksi saada tukea henkilökohtaiseen apuun, jolloin muutoin vaikea työllistyminen helpottuisi?

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Kokeilu alkoi työympäristön esittelyllä, jossa puhuttiin siitä, mistä työympäristö koostuu ja mitä siellä tapahtuu. Tämän jälkeen kokeiluun osallistuneen henkilön kanssa pohditiin, mitä juuri hän voisi siinä työympäristössä tehdä. Tästä muodostui hänen työnkuvansa.

Ratkaisun perusidea **

Toimintamallin ideana oli kokeilla sitä, miten voisi räätälöidä työtä vaikeasti työllistyville henkilöille, heidän uudelleen työllistymisensä helpottamiseksi. Miten voisimme ottaa eri tavalla työskentelevät huomioon ja miten voisimme muotoilla työnkuvia siten, että he voivat osallistua työn tekemiseen silloin, kun heidän elämäntilanteensa sen mahdollistaa. 

Mallissa kuvataan ensin työympäristö työntekijälle (kaikki se, mistä työympäristö koostuu ja mitä siellä tapahtuu), jonka jälkeen sovitaan yhdessä, mitä juuri tämä työntekijä voisi juuri siihen työympäristöön tuottaa. Lisäksi työntekijä piti päiväkirjaa, johon hän kirjasi työn tekemistään sekä siihen liittyviä havaintojaan.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Työntekijän näkemykset kokeilun tuloksista: “Aloitin työt Kukunorin alaisuudessa lokakuussa 2018. Tittelini työssä oli laboratorioisäntä. Käytännössä huolehdin kaikkien tilojen siisteydestä. Työ oli aluksi haastavaa, mutta sen opittuani se rupesi sujumaan. Työni kesti tammikuun loppuun asti. Viimeisten parin viikon aikana sain vapauden tehdä mitä halusin. en kuitenkaan löytänyt aluksi keinoja tuon vapauden toteuttamiseen. Voisi sanoa, että vapaus on suuri vankila."