Työnkuvien selkeyttäminen Pihlajatuvan palvelukodilla, Keski-Pohjanmaan hva
Pihlajatuvan ohjaajien työnkuvien ja tehtävien selkeytys.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue, Soite, Pihlajatuvan asumisen- ja päiväaikaisen toiminnan yksikkö. Soite vastaa alueen sote-palveluista ja pelastustoimesta. Soite järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut kahdeksan kunnan alueella Keski-Pohjanmaalla. Soiten vammaispalvelun toiminta-ajatus on tuottaa asiakkaiden palvelut tasavertaisesti, laadukkaasti ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Palvelut tukevat itsenäistä selviytymistä ja toimintakykyä sekä vähentävät esteitä normaaliin elämään. Tavoitteena on mahdollisuus toimia itsenäisinä, omasta elämästä päättävinä kansalaisina.
Ennen vetoa- ja pitoa valmennuksen alkua osa annetuista yksikön tehtävistä jäi suorittamatta ja joitain tehtäviä taas suoritti useampi työntekijä päällekkäin, myös osasta tehtäviä kieltäydyttiin tekemästä, vetoamalla sen kuuluvan toisen tehtäväksi. Ennen kaikkea aikaa käytettiin epäolennaisiin, sen sijasta, että jokainen voisi keskittyä omaan perustehtäväänsä ja suoriutua siitä toivotulla tavalla. Pirstaloitunut työnkentely ei tue Soiten strategiaa.
Strategia: Soiten vammaispalvelut tarjoavat monipuolisesti erilaisia palveluita vammaisille ja kehitysvammaisille. Vammaispalvelut edistävät vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäisee ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on toimintakyvyn lisäämistä, sairauksien ja terveysongelmien vähentämistä ja hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista sekä syrjäytymisen ehkäisyä. Tämä on osa Soiten strategiaa, joka näkyy jokapäiväisessä työssä ja päätöksenteossa.
Hyvin voimme!
Hyvin voimme on lupauksemme sinulle, minulle ja meille.
Se on tavoite ja asenne, johon yhdessä pyrimme eri tavoin.
Hyvin voimme:
- Meillä on hyvä olla.
- Me onnistumme!
Asiakkaalle ja alueen asukkaalle lupaus tarkoittaa hyvinvointia, hyvää ja onnellista arkea sekä asukkaan omaa toimeliaisuutta ja aktiivisuutta.
Koko maakuntaan lupaus heijastuu alueen hyvinvointina, kasvuna ja kehittymisenä sekä yhteistyönä.
Työntekijälle lupaus näyttäytyy vahvana ammattiylpeytenä ja yhteen hiileen puhaltamisena – se on työhyvinvointia ja hyvää arkea työssä.
Koko Soiten tasolla lupauksemme on tervettä työkulttuuria, hyvinvoivia ihmisiä, kehittymisen ja kokeilun kulttuuria sekä yhteistyötä muiden kanssa.
Osallistuimme kehittämistyöhön koko työyhteisönä.
Ohjaajien työnkuvien selkeytyminen, mahdollisuus suorittaa tehtävät toivotulla ja odotetulla tavalla, työn vaativuuden tasapuolistuminen koulutustasoa vastaavaksi ja tasavertasuuden kokemuksen mahdollistaminen työyhteisössä. Työn suorittamisen laadukkuus kokonaisvaltaisesti.
Työhyvinvointikysely
Päivittäminen säännöllisesti yksikössä sovitun aikataulun mukaisesti.
Pihlajatuvalla työskentelevät ammattihenkilöt. Ohjaajat itse osallistuvat työnkuvien auki kirjaamiseen ja päivittämiseen.