Monitoimijainen yhteistyömalli, jonka keinoin ikäihmisten unelmia tehdään todeksi.

Unelman jakamisen kautta ikääntynyt saa unohtumattoman kokemuksen, mutta erityisesti tulee kohdatuksi ja kuulluksi. Samalla ympäröivän yhteisön tuntemus häntä kohtaan syvenee.

Toimintaympäristö **

Voimaantumista ei voi antaa toiselle, mutta voimaantumista voi vahvistaa. (Heimonen S., Juote M., Rasanen L, Björkqvist T., 2017)  Voimaantumisen ytimessä on mm. usko ihmisen muutoksen, kasvun ja oppimisen mahdollisuuksiin riippumatta siitä, minkä ikäinen ihminen on. Kun ikääntyneeltä kysytään hänen unelmiaan ja toiveitaan,  kannustetaan häntä kurottamaan ajatuksiaan tulevaisuutta kohti. Häntä kannustetaan kokemaan myönteisiä elämyksiä ja samalla löytämään ja käyttämään omaa olemassa olevaa vahvuuttaan ja osaamistaan.

Elämykset ovat tärkeitä tarkoituksen lähteitä elämässä. (Laine M., 2013) Uusien elämysten ja kokemusten merkitys korostuu ikääntyneen elämässä, jolloin omien voimavarojen ja toimintakyvyn heikkeneminen voivat vähentää mahdollisuuksia tehdä ja toimia.  

Unelmat ovat myös tarkoituksellisuuden lähde eivätkä ne ole sidoksissa ihmisen ikään tai käytettävissä oleviin resursseihin. Halu ja uskallus unelmoida jo sellaisenaan vahvistavat ihmisen hyvinvointia. Toivo on hyvinvointia rakentava tekijä ja ajatusten suuntaaminen tulevaisuudessa tapahtuviin positiivisiin tapahtumiin vahvistaa toiveikkuutta.

Ihmiselle on tärkeä kokea merkityksellisyyden tunnetta. Unelmia kartoittamalla ja toteuttamalla ikäihminen kohdataan arvostavasti. Vuorovaikutuksen laatu, aito ja läsnäoleva kohtaaminen, on voimaantumista vahvistavan toiminnan ydin. Merkityksellisuuden tunne vahvistuu, kun ikääntynyttä kannustetaan pitämään kiinni haaveistaan ja avataan mahdollisuuksia myös niiden toteutumiselle. Samalla vahvistetaan ikääntyneen oman arvon tunnetta, hänellä on oikeus unelmien toteutumiselle.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Ikäihmiseltä kuultu kommentti ”En saanut koskaan olla koulunäytelmässä enkeli, koska minulla oli musta tukka.”, sai Unelmasta totta -pilotin toteuttaneen Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:n  Kortteleihin kulttuuria -hankkeen hanketyöntekijät pohtimaan, miten muille pieneltä tuntuvia, mutta kokijalleen merkittäviä asioita on voinut jäädä elämässä toteutumatta.  Hankkeessa päätettiin toteuttaa Unelmasta totta -päiviä, joissa Etelä-Pohjanmaan alueella asuvien ikäihmisten haaveita toteutetaan luovasti ja kekseliäästi, myös yhteistyökumppaneita hyödyntäen.

Kortteleihin kulttuuria -hankkeen tavoitteena on ollut edistää ikääntyneiden psykososiaalista hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Unelmasta totta -päivät omalta osaltaan mahdollistivat tavoitetta. Haaveita ei haluttu ennalta sanoittaa tai rajoittaa vaan haave sai olla minkälainen vain, vaikkapa toive päästä suomenhevosen selkään tai veturinkuljettajaksi, mutta kampanja mahdollisti myös vierailut esimerkiksi konserteissa tai teatterissa.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Ikäihmiset ovat eläneet ajassa, missä omista unelmista on voinut joutua luopumaan vain selvitäkseen arjesta ja itselle merkittäviä asioita on voinut jäädä toteutumatta. Ikääntyessä toimintakyvyn heikkeneminen tai muu resurssien puute voivat olla esteenä oman haaveen toteutumiselle. Unelmasta totta -toiminta kannustaa ikääntyneitä rohkeasti haaveilemaan ja toteuttamaan unelmiaan. Unelman toteutumiseen voi riittää jo se, että unelma tulee ääneen sanotuksi ja kuulluksi.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Keskiössä ja kaiken pohjana on ikäihminen ja hänen unelmansa.

Taustaorganisaatio Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:n Kortteleihin kulttuuria -hanke on tehnyt kampanjassa tiiviisti yhteistyötä löytävässä työssä mm. maakunnan ikääntyneiden palveluiden asiakasohjaajien, ikääntyneiden päivätoiminnan ja muistikuntoutuksen sekä kotihoidon henkilökunnan kanssa.

Tiedottamisessa yhteistyötä edellä mainittujen lisäksi on tehty ikääntyneiden parissa toimivien järjestötoimijoiden kanssa.

Unelmasta totta -kampanjan pilotin jälkeen yhteistyökumppaneille on tehty arviointikysely, jonka pohjalta on saatu tietoa kampanjan toimivuudesta sekä esim. mahdollisuudesta sovittaa sitä yhteistyökumppanin oman toiminnan alaisuuteen.

Seinäjoen kaupungin ikääntyvien kulttuuritoiminta edistää parhaillaan Unelmasta totta - toimintamallin soveltamista osana K65 Kulttuurihyvinvointisuunnitelmaan kirjattujen toimenpiteiden toteuttamista ja alan oppilaitosten kanssa tehtävää yhteistyötä.

Tavoiteltu muutos

Unelmasta totta -toiminnassa kohdataan ikäihminen läsnäolevasti ja aidosti ja tarjotaan hänelle mahdollisuus oman, henkilökohtaisesti tärkeän tarinan ja toiveen jakamiseen luottamuksellisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä. Unelmasta totta -toiminnassa kannustetaan ikäihmistä tulevaisuusorientoituneeseen ajatteluun.

Eletyllä elämällä ja menneisyydellä on vahva merkitys ikäihmisen hyvinvoinnissa. Hyvinvointi vahvistuu, kun ihminen kokee tyytyväisyyttä nykyhetken elämäänsä ja suhtautuu myös tulevaisuuteensa positiivisesti. Avoimesti ja luottamuksellisesti tulevaisuuteen suhtautumalla elämässä säilyy toivo ja luottamus. Unelmointiin ja haaveiluun kannustamalla, kannustetaan ikääntynyttä samalla rohkeasti ajattelemaan asioita, jotka ovat edessäpäin. Uusia elämyksiä ja kokemuksia sekä omien taitojen hyödyntämistä ja esiintuomista.

Vaikka unelman toteuttamisen keskiössä on ikäihminen, heijastuu myös ympäristöön positiivisia vaikutuksia: omainen havahtuu tai hoitaja aktivoituu.

Ikääntyneiden kanssa työskentelevät asiantuntijat (ikääntyneiden asiakasohjaus, kotihoito, päivätoiminta) saavat kokemuksen, että omassa työssä on mahdollisuuksia vaikuttaa monimuotoisesti asiakkaan hyvinvointiin. Voidaan nähdä myös omien käytettävien resurssien mahdollisuudet, usein unelmat ovat kaikessa arvokkuudessaan helposti toteutettavia. Tärkeintä on, että ne tulevat kuulluksi ja niille annetaan tilaa.

Myös omaiset voivat nähdä läheisensä uusin silmin. Unelman tultua sanoitetuksi ääneen voi läheisestä tulla esiin täysin uusi puoli: ajan saattoon unohtunut aikaisemmin osattu taito tai kaipuu menneisyyden paikkaan tai henkilöön.

Ikäihminen nähdään uudella tavalla ja yhteys häneen vahvistuu.

Muutoksen mittaaminen

Toiminnan keskiössä on ikäihminen sekä hänen kohtaamisensa ja kuulluksi tulemisensa. Toiminnassa painottuu ikäihmisen arvostaminen. Muutos ja merkityksellinen kokemus on itsessään unelman toteutumisessa, joten seurantakyselyä ei tehdä hänelle, jonka unelma toteutetaan.

Unelmasta totta -pilotissa seurantakysely on tehty kolmen paikkakunnan ikääntyneiden päivätoiminnan /muistikuntoutuksen ohjaajille, jotka ovat nähneet unelman toteutumisen vaikutukset asiakkaaseensa pidemmällä aikavälillä.  Kyselyssä on selvitty mm:

  • Minkälaisen merkityksen he kokevat olleen asiakkaalleen, kun unelma on tullut kuulluksi.
  • Minkälaisia vaikutuksia unelman toteuduttua he näkevät asiakkaassaan.
  • Onko asiakkaan osallistumisella Unelmasta totta -kampanjaan ollut vaikutuksia osallistujan lähiympäristöön (esim. osallistujan läheisiin, päivätoiminnan muihin asiakkaisiin).

Unelmasta totta -pilotin pohjalta on saatu tietoa, jonka avulla toimintaa voidaan sovelletusti juurruttaa yhteistyökumppaneiden alaisuuteen, esim. ikääntyneiden päivätoimintaan. Seurantakyselyssä on selvitetty mahdollisuuksia jatkaa Unelmasta totta -toimintaa vastaajan omiin työresursseihin sopeutetulla mallilla. Kyselyssä on selvitetty mm.

  • Minkälaisen merkityksen ja minkälaisia vaikutuksia Unelmasta totta -kampanjaan osallistumisella on ollut omaan työhön ja ajattelutapaan omassa työssä.
  • Onko vastaajalla mahdollisuuksia toteuttaa asiakkaiden toiveita pienimuotoisesti oman työn lomassa.
  • Miten Unelmasta totta -mallia tulisi kehittää. 

Seurantakyselyn tuloksia avataan kohdassa Arvioinnin tulokset tiivistettynä.

Toteutussuunnitelma

Unelmasta totta -toiminnassa ikäihminen jakaa oman toteutumattoman unelmansa ja se toteutetaan järjestäjätahon avustamana.

Tarvitaan taustaorganisaatio, joka koordinoi Unelmasta totta –toimintaa. Taustaorganisaatio voi olla esimerkiksi järjestötoimija. Unelma määrittelee, minkälaisia resursseja sen toteuttamiseen tarvitaan. Toteutuksessa tarvittaviin resursseihin haetaan yhteistyökumppaneita ennakkoluulottomasti niin yrityksiltä, yhdistyksiltä kuin kuntasektorilta.

  • Toiminnasta tiedotetaan ikääntyneiden asiakasohjaajia, päivätoiminta- ja muistikuntoutusohjaajia, kotihoitoa, hoivakodin henkilökuntaa sekä ikääntyneiden parissa toimivia järjestötoimijoita. Heidän kauttaan tavoitetaan myös erityistä tukea tarvitsevia ikäihmisiä.
  • Tiedottamisen kautta toimintaan löydetään ikääntyneitä, jotka toivovat oman unelmansa toteutettavan.
  • Unelman toteutuksen tulee olla maksuton unelmansa lähettäjälle.
  • Tiedottamisessa ja toiminnan kampanjoinnissa on hyvä kirjata esille mahdolliset lupa-asiat, esim. kohdehenkilön luvalla ikääntyneiden parissa toimiva henkilökunta voi lähettää tarinan asiakkaansa puolesta tai ystävä tai omainen lähettää lähimmäisensä tarinan.
  • Tiedottamisessa ja toiminnan kampanjoinnissa on hyvä kirjata esille myös muut seikat, esim. saako taustaorganisaatio niin halutessaan tehdä unelmien toteuttamisista nostoja some-kanavillaan jne.
  • Unelman toteuttamissuunnitelma tehdään yhdessä ikäihmisen kanssa ja häntä kuunnellen. Tärkeää on, että ikäihminen tulee aidosti kohdatuksi ja hän saa kokemuksen siitä, että juuri hänen unelmansa on merkityksellinen.
  • Taloudellisia kustannuksia voidaan pienentää toteuttamalla unelmia mielikuvitusta ja luovuutta hyödyntäen.
  • Toteutuksessa tarvittaviin resursseihin haetaan yhteistyökumppaneita ennakkoluulottomasti niin yrityksiltä, yhdistyksiltä kuin kuntasektorilta.
  • Unelmia voidaan toteuttaa jatkuvana toimintana tai kampanjana.

 

Unelman toteuttamisen kolme vaihetta:

  1. Ikäihmisen tapaaminen ennen unelman toteuttamista, 1–2 tapaamiskertaa. Tapaamisissa suunnitellaan yhdessä tulevaa unelmaa ja tullaan tutuiksi.
  2. Unelman toteuttaminen. Tässä mukana myös mahdolliset yhteistyökumppanit ja sponsorit.
  3. Kuulumistapaaminen ja muisto unelman toteuttamisen jälkeen. Jutellaan kokemuksesta sekä annetaan muistoksi valokuva unelman toteuttamistilanteesta. Valokuva voi olla valmiiksi kehystetty, näin se muistuttaa hyvästä hetkestä arjen keskellä myöhemminkin.
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Unelmasta totta -kampanjan pilottikokeilun toteuttaneen Kortteleihin kulttuuria -hankkeen  taustaorganisaatiolla Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:llä on 35 vuoden kokemus muistityöstä sekä työskentelystä ikääntyneiden parissa. Vuosien varrella ryhmätoiminnassa ja yksilötapaamisissa on kuultu lukemattomia tarinoita, joissa osallistujat kertovat toteutumattomista haaveistaan.

Myös verkostojen kautta yhdistyksen toimijoille ja kehittämishankkeisiin tulee paljon toiveita, jotka on kuultu kentältä iäkkäiden asiakkaiden kertomina.

Osa toiveista on voitu sisällyttää sellaisenaan yhdistyksen toimintoihin, mutta Unelmasta totta -pilotissa haluttiin antaa tila ja arvo yhden ihmisen unelmalle. Unelmaa ei määritelty eikä sille annettu raameja tai rajoituksia, vaan iäkäs osallistuja sai lähettää unelmansa juuri sellaisena kuin se on.

Pilottikampanjan säännöissä annettiin lupa lähettää myös toisen puolesta unelma tämän luvalla. Näin haluttiin mahdollistaa myös hauraammassa elämäntilanteessa olevan ikäihmisen osallistumismahdollisuus.

Lopullisen tavan unelman toteuttamiselle määrittelee ikäihminen itse. Unelman toteuttajataho kuuntelee ajatukset ja toiveet ja yhdessä löydetään sopiva tapa unelman toteuttamiselle.

Ratkaisun perusidea **

Ikäihmiset ovat eläneet ajassa, missä omista unelmista on voinut joutua luopumaan vain selvitäkseen arjesta ja itselle merkittäviä asioita on voinut jäädä toteutumatta. Ikääntyessä toimintakyvyn heikkeneminen tai muu resurssien puute voivat olla esteenä oman haaveen toteutumiselle. Unelmasta totta -toiminta kannustaa ikääntyneitä rohkeasti haaveilemaan ja toteuttamaan unelmiaan. Toiminnassa ikäihminen jakaa oman toteutumattoman unelmansa ja se toteutetaan järjestäjätahon avustamana.

Unelmasta totta -toiminnan toteuttamiseen tarvitaan järjestäjätaho, joka koordinoi toimintaa. Järjestäjätaho voi olla esimerkiksi järjestötoimija tai yhdistys tai ikääntyneiden parissa työskentelevä kuntasektoritoimija. Järjestäjätaho tekee tiiviisti yhteistyötä tiedotustyössä ja löytävässä työssä mm. ikääntyneiden asiakaspalveluiden ja kotihoidon työntekijöiden sekä ikääntyneiden parissa toimivien yhdistystoimijoiden kanssa.

Unelma määrittelee, minkälaisia resursseja sen toteuttamiseen tarvitaan. Toteutuksessa tarvittaviin resursseihin järjestäjätaho hakee yhteistyökumppaneita ennakkoluulottomasti niin yrityksiltä, yhdistyksiltä kuin kuntasektorilta.

Unelman jakamisen kautta ikääntynyt tulee kohdatuksi ja kuulluksi ja samalla myös ympäröivän  yhteisön tuntemus häntä kohtaan syvenee. Unelman toteutumiseen voi joskus riittää myös se, että unelma tulee ääneen sanotuksi ja kuulluksi.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Unelmasta totta on monitoimijainen yhteistyömalli, jossa ikäihmisten toteutumattomia unelmia tehdään todeksi. Taustaorganisaatio tiedottaa toiminnasta, kartoittaa toteutumattomia unelmia ja toteuttaa niitä yhteistyökumppaneiden tuella.

Toiminnan keskiössä on ikäihminen itse, unelman toteuttamissuunnitelma tehdään yhdessä ikäihmisen kanssa ja häntä kuunnellen. Tärkeää on, että ikäihminen tulee aidosti kohdatuksi ja hän saa kokemuksen siitä, että juuri hänen unelmansa on merkityksellinen.

Unelmasta totta -toiminta voi juurtua esimerkiksi osaksi ikääntyneiden päivätoiminnan ja muistikuntoutuksen toimintaa, jolloin sitä voi toteuttaa kalenterivuosittain. Unelmat kartoitetaan ryhmäläisiltä alkuvuoden tapaamisissa ja niitä toteutetaan koko vuoden aikana osana ryhmän muuta toimintaa.

Toimintaa voidaan toteuttaa myös lyhytkestoisena kampanjana, jolloin tietyn ajanjakson sisällä kerätään ikääntyneiden toteutumattomia unelmia ja toteutetaan niitä. Kampanjamuotoinen toiminta sopii hyvin esimerkiksi osaksi ikääntyneiden parissa toimivien yhdistysten toimintaa.

Unelmien toteuttamiseen etsitään ennakkoluulottomasti yhteistyökumppaneita ja mahdollisia sponsoreita, jolloin mahdollisiin taloudellisiin kuluihin saadaan tukea.

Unelmasta totta -pilotissa järjestäjätahona toimi Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Kortteleihin kulttuuria -hanke. Tiedottamisessa yhteistyötä tehtiin koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan ikääntyvien asiakasohjaajien, päivätoiminnan ja muistikuntoutuksen ohjaajien ja kotihoidon työntekijöiden kanssa. Tietoa omille verkostoilleen Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:n lisäksi levittivät myös muut ikääntyneiden parissa toimivat yhdistystoimijat. Mukana unelmia toteuttamassa olivat mm. teatteri, ravintola, kahvila, kampaamo, ratsutalli, taksiyrittäjiä sekä eläkeliiton yhdistys, kunnan ikätori sekä kaupungin ikääntyneiden päivätoiminta.

 

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Unelmasta totta –toiminnan toteuttamiseen tarvitaan taustaorganisaatio, joka koordinoi toimintaa. Taustaorganisaatio voi olla esimerkiksi järjestötoimija. Taustaorganisaation työskentelyä helpottaa, jos sillä on tietämystä ja kontakteja kuntasektorilla ja järjestökentällä toimiviin ikääntyneiden kanssa työskenteleviin toimijoihin.
Erityisesti tiedottamistyössä yhteistyöstä ikääntyneiden parissa toimivien yhdistysten sekä kuntasektorin toimijoiden kanssa on suuri apu.

Unelma määrittelee, minkälaisia resursseja sen toteuttamiseen tarvitaan. Toteutuksessa tarvittaviin resursseihin haetaan yhteistyökumppaneita ennakkoluulottomasti ja rohkeasti yrityksiltä ja esimerkiksi kuntasektorin kulttuuritoimijoilta. Yhdessä halutaan tehdä hyvää!

Unelman toteuttamiseen ennakkoluulottoman yhteistyön lisäksi voidaan hyödyntää luovuutta ja mielikuvitusta. Kiinan muurin vierailuun ei välttämättä tarvita viisumia ja lentolippua, vaan toimivat VR-lasit ja sopiva ohjelma.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Seurantakysely tehtiin Unelmasta totta -pilottiin osallistuneille päivätoiminnan / muistikuntoutuksen ohjaajille, jotka avustivat asiakkaitaan osallistumaan kampanjaan.

Ohjaajista kaikki (3 paikkakuntaa, 5 työntekijää) kokivat unelman toteutumisella olleen merkitystä asiakkaalleen.

Avoimeen kysymykseen asiakkaassa nähdystä merkityksestä ja vaikutuksista kommentteja muun muassa:

  • "Asiakas puhkesi kukkaan, kun oltiin hänelle tärkeän asian äärellä."
  • "Omanarvontunnon koheneminen, suurenmoisen ilon kokeminen sekä (oman) arvokkuuden ymmärtäminen."
  • "Unelmien päivästä jäi hieno muisto pöydälle (valokuva) ja se on asiakkaalle voimaesine tänään."
  • "Unelman toteutuminen voi jatkua pitkäänkin, kuten eräällä asiakkaalla, joka sai juttuseuraa ja hyvä ystävän."
  • "Se valaistunut ilme, kun asiasta kerrottiin ryhmässä. On vaikea kuvata onnellista ihmistä, kun sellainen valo syttyy silmiin, joka saa kaikki ympärillä iloiseksi. Joskus se ilon pisara tulee niin pienestä ja säilyy muistoissa aina."
  • "Kun unelmia kerättiin (ryhmässä) ja lähetettiin, monikin oli sitä mieltä, etteivät unelmat toteudu, ettei se kuitenkaan minulle osu. Toiset ajattelivat, ettei heidän unelmiaan voi toteuttaa. Kun sitten niin tapahtuikin, oli se signaali, että unelmia voi myös itse lähteä toteuttamaan."

Ohjaajat kertoivat, että asiakkaan osallistumisella Unelmasta totta -kampanjaan on ollut vaikutuksia osallistujan lähiympäristöön (esim. osallistujan läheisiin, päivätoiminnan muihin asiakkaisiin), kommentteja muun muassa:

  • "Omaiset puhuivat jälkeenpäin, että kokemus ja mukava tunne välittynyt, vaikka kaikkea ei enää muistanut eikä osannut kertoa tapahtumista."
  • "Jo unelmien julkaisuvaihe ja niiden toteuttamiseen liittyvät juhlahetket jäivät kaikkien (ryhmäläisten) mieliin."
  • "Unelmapäivästä on juteltu päivätoiminnan ryhmässä monta kertaa. On ilahduttanut myös muita, kun joku on niin onnellinen."
  • "Hyvää palautetta tuli paljon."

Ohjaajista kaikki kokivat Unelmasta totta -kampanjassa mukana olemisella olleen merkitystä myös omalle työlleen. Avoimeen kysymykseen kommentteja merkityksestä ja vaikutuksista omaan työhön muun muassa:

  • "Asiakkaista näkee uusia puolia."
  • "Konkreettisesti huomasin, että yhteistyö ja verkostoituminen avaa uusia mahdollisuuksia."
  • "Koen tärkeäksi yhteistyön kolmannen sektorin ja kuntapalveluiden välillä. Itselleni on tärkeää mahdollistaa tilanteita, joissa asiakkaani pääsevät kokemaan kaikkea mahdollista mikä tuo laatua heidän tämän hetken elämänvaiheeseensa . On tärkeää nostaa esille sitä mitä heillä on, eikä sitä mitä heillä ei enää ole."
  • "Unelman toteuttaminen vaatii  usein vain vähän enemmän mietintää ja suunnittelua. On oppinut, ettei saa nostaa käsiä pystyyn ja sanoa, ettei tuota voi toteuttaa. Erilaiset esteet ovat voitettavissa, kun yhdessä mietitään."

Ohjaajat kokivat, että voisivat hyödyntää pilottia ja kehittää siitä työhönsä soveltuvan version. Kommentteja muun muassa:

  • "Projekti oli mahtava juttu ainakin meidän asiakkaille, joista monet ovat ikäluokkaa, joka ei ole eläissään saanut välttämättä unelmiaan toteuttaa. Mietimme päivätoiminnassa, että voisimme toteuttaa jonkun pikku-unelman samalla tavalla arpomalla vaikkapa puolivuosittain."
  • "Sain potkua toteuttaa projektin kaltaisia teemapäiviä ryhmätoiminnoissa. Sain energiaa. Sain iloa."
  • "Asian tiimoilta tuli uusia ideoita esiin."
  • "Kyllä ja näin olen tehnyt."