Vertaisryhmätoiminta jälkihuollossa oleville vanhemmille ja vanhemmaksi tuleville
Vertaisryhmätoiminta lastensuojelun jälkihuoltoon oikeutetuille vanhemmille sekä heidän lapsilleen ja vielä lasta odottaville, tuleville vanhemmille. Mallissa kuvataan toimintaperiaatteita, jotka auttavat suunnittelemaan ja toteuttamaan vertaisryhmätoimintaa.
Lastensuojelun jälkihuolto on yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle sijaishuollon päättymisen jälkeen. Jälkihuollon tavoitteena ja tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sekä tarjota tukea aikuistuvalle nuorelle riittävien valmiuksien saavuttamiseksi itsenäisen elämään.
Lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa on nostettu lakimuutoksella 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen 1.1.2020 alkaen, mikä on laajentanut jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten määrää merkittävästi. Nuorten tuen aika asettaa sosiaalityölle ja muille palveluille uusia haasteita, sillä nuorten tarpeet muuttuvat iän myötä. Nykyinen lastensuojelun lainsäädäntö ja palvelujärjestelmä eivät huomioi riittävästi nuoria, jotka ovat tulossa vanhemmiksi. Tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja vanhemmuuden tueksi esimerkiksi tarjoamalla vertaisryhmätoimintaa.
Lastensuojelun jälkihuoltoon on subjektiivinen oikeus. Lastensuojelun jälkihuollon sisältö ei ole nykyisellään riittävän selkeä. Jälkihuolto ei ole tarjonnut vanhemmuuden tukea systemaattisesti. Vanhemmuuden tuki ei ole lastensuojelun jälkihuollon erityisosaamisaluetta, ja siksi on tärkeää rakentaa vanhemmuuden ympärille tukea muiden yhteistyötahojen, kuten perhekeskuksen, neuvolan ja järjestöjen kanssa.
Tässä mallissa kuvataan vertaistoimintaa, joka voidaan toteuttaa yhdessä monialaisen verkoston ja vanhempien itsensä kanssa.
Ryhmätoiminta on parhaimmillaan lastensuojelun tarvetta ehkäisevää, vähentää ylisukupolvista huono-osaisuutta ja vahvistaa tasapainoista vanhemmuutta. Toimii leimaamattomasti niin, ettei jälkihuollossa olevan vanhemman lasta tarvitse ilman erityistä syytä ottaa lastensuojelun asiakkuuteen.
Äänekoskella on toiminut vertais- ja kehittäjäryhmä lastensuojelun jälkihuollossa oleville vanhemmille, yhteistyössä Pesäpuu ry:n UP2US-hankkeen ja Äänekosken jälkihuollon työntekijöiden kanssa. Ryhmään osallistuneille vanhemmille toiminta oli antanut heiltä saadun palautteen mukaan paljon. He olivat saaneet mm. uusia merkityksellisiä ihmissuhteita, vertaistukea, turvallisen tilan oman vanhemmuuden tarkasteluun, tukea koulutus- ja työelämään siirtymisessä äitiys- ja isyyslomien jälkeen, sekä mahdollisuuden osallisuuteen palvelujen kehittämisen näkökulmasta. Toiminnan aikana perheiden lastensuojelutarpeet vähenivät tai loppuivat kokonaan. Ryhmä avarsi heidän kanssaan työskennelleiden ammattilaisten ajattelua ja ymmärrystä siitä, miten tärkeää tämän asian äärelle pysähtyminen on. Lisää tarkemmin aiheesta Nuorten osallisuus ja kokemusasiantuntijuus ennen, nyt ja tulevaisuudessa -raportti - Pesäpuu (pesapuu.fi)
Vertaisryhmätoiminnan toteutumiseksi tarvitaan joukko innostuneita yhteistyötahoja sekä vastuutaho, jolla on pääasiallinen vastuu toiminnan koordinoinnista. Tällaisia yhteistyötahoja hyvinvointialueilla voivat olla esimerkiksi lastensuojelun jälkihuolto, aikuissosiaalityö, erilaiset hankkeet sekä kolmas sektori.
Tavoitteena nuorten tarpeisiin vastaavien, integroitujen palvelu- ja toimintamallien kehittäminen.
Lastensuojelun jälkihuollon nuoret tulevat ikätovereitaan aikaisemmin vanhemmiksi. Heino ja Johnson (2010) ovat tutkineet vuoden 2006 rekisteritietoja ja havainneet, että huostassa olleiden nuorten aikuisten perheasema on näiden rekisteritietojen perusteella selvästi erilainen kuin väestön samanikäisten asema. Kaikista alle 20-vuotiaista nuorista suurin osa asui vielä vanhempiensa kanssa, kun huostassa olleista näin asui vain noin viidennes. Lisäksi huostassa olleet nuoret aikuiset solmivat parisuhteen tai asuivat oman lapsensa kanssa muita ikätovereita nuorempana. Joka neljäs 24-vuotiaista huostassa olleista nuorista asui lapsensa kanssa. (Heino & Johnson 2010, 278–279.) Myös Kääriälä (2020) toteaa omassa väitöstutkimuksessaan, että Pohjoismaissa asuvat, sijoitettuna olleet nuoret ovat ikätovereihinsa verrattuna korkeammassa riskissä tulla nuorella iällä vanhemmiksi. Erityisesti sijoitettuna olleet nuoret tytöt saavat ikätovereihinsa verrattuna aikaisemmin oman lapsen. (Kääriälä 2020, 52–53.)
On tärkeää, että samankaltaisia kokemuksia omaavat ihmiset, tässä tilanteessa lastensuojelun sijoituksen kokeneet nuoret, voivat saada vertaistukea ja keskustella vertaisten kanssa ammattilaisten tuella turvallisesti. Monella lastensuojelun kokeneella nuorella ei ole peilauspintaa omasta lapsuudesta vanhemmuudesta ja perhe-elämästä. Vanhempana olon rooli sekä käytännöt tulee nuoren rakentaa omalta pohjalta peilaten tätä ympäristöön ja muihin malleihin. Ryhmätoiminnassa on tärkeää antaa tilaa keskustelulle omasta vanhemmuudesta sekä vanhemmuuteen kasvamisesta, omista arvoista ja kokemuksista.