Akuuttitilanteiden toimintamalli ja tilannekeskus Kainuussa

Ikääntynyt asiakas saa avun oikea-aikaisesti tarkoituksenmukaisimman sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen tuottamana, silloin kun hoidontarve ei vielä vastaa hätätilannetta

Toimintaympäristö **

Ensihoitopalveluiden tarpeeseen vaikuttavat ikääntyvän väestön määrän kasvu sekä palvelurakenteiden muutokset sosiaali- ja terveydenhuollossa. Suunnitelmallista yhteistyötä ensihoidon ja kotiin vietävien palveluiden välillä on tarpeen kehittää luoden uusia toimintamalleja kiireettömiä tilanteita ajatellen. Jotta resurssien käyttö olisi mahdollisimman tehokasta ja asiakkaan kotona asumista tukevaa, tulisi tiedonkulun olla tiivistä ja kaikki toimijat tavoittavaa.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Laitoshoitopaikkojen vähentäminen ja palveluiden keskittäminen kotiin vietäviin palveluihin on lisännyt ensihoitotehtäviä. Yhä monisairaampia ja huonokuntoisempia hoidetaan kotona. Päivystykseen kuljetetaan ensihoidon toimesta yhä enemmän kotona pärjäämättömyyden vuoksi. Asiakkaat kotiutetaan nopeasti päivystyksestä tai siirretään jatkohoitoon ilman suunnitelmallisuutta tai tarpeenmukaisuutta.

Noin joka viides ensihoidon ei kuljetukseen johtavista tehtävistä hoidon tarve oli osa jo olemassa olevaa, pitkäaikaisista oireita tai kipuja tai muuta avuntarvetta. Lähes 80 % näistä ensihoitokäynneistä asiakas olisi hyötynyt vain neuvonnasta.

Hoitoalan toimintayksiköiden avun tarve ensihoidon antamana on lisääntynyt. Tämä johtunee toimintayksiköiden resurssien rajallisuudesta, henkilöstön akuuttitilanneosaamisen puutteista, hoitosuunnitelmien puutteellisuudesta tai etääntyneistä lääkäriresursseista.

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Työryhmä koottiin ensihoidon, kotihoidon, päivystysavun puhelinpalvelun sekä kotisairaala ammattilaisista ympäri Kainuun kuntia.

Kehittämistyötä tehtiin työpajatoimintana palvelumuotoilun työkaluja hyödyntäen, jolloin ikääntyneet pysyivät kehittämisen keskiössä. Kehittämistyö tapahtui pääosin lähitapaamisina hybridimahdollisuus huomioiden.

Tavoiteltu muutos

Ikääntynyt asiakas saa avun oikea-aikaisesti tarkoituksenmukaisimman sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen tuottamana, silloin kun hoidontarve ei vielä vastaa hätätilannetta.

Liitteet
Kuva
tavoite, visio, missio ja toimenpiteet
Työryhmän luomat tavoite, visio, missio ja toimenpiteet
Muutoksen mittaaminen

Suoritusmittareina tulevat olemaan:

  • kontaktien määrä
  • yhteydenoton viiveaika
  • ammattilaisten konsultaatiopuheluiden viiveaika
  • eri palveluihin ohjautumisen jakauma
  • D-tehtävien määrät
  • ensihoidolle ohjautuvat D-tehtävät
  • ammattilaisten konsultaatiomäärät
Toteutussuunnitelma

Työryhmä loi Business Model Canvasin avulla toimintamallille huoneentaulun.

Liitteet
Kuva
toimintasuunnitelma, huoneentaulu
Toimintamallin huoneentaulu.
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Palvelut tukenasi -hanke on osa TulKoti-hankeperhettä, jolloin hankesuunnitelmassa on määritelty kohderyhmäksi kaikki 65 -vuotta täyttäneet kotonaan asuvat kainuulaiset.

Työryhmä on palvelumuotoilun työkaluin rakentanut asiakasymmärrystä luoden asiakasprofiilit sekä asiakaspolun, joiden pohjalta toimintamallin prosessikuvaus rakennettiin.

Asiakasymmärrystä kerättiin vuoden 2022 aikana Kainuun kotona asumista tukevista palveluista questback-kyselyn avulla sekä asiasta käytiin vuoropuhelua ikääntyneiden kanssa kuntakierroksilla, jotka toteutettiin jokaisessa Kainuun Soten kunnassa loppuvuodesta 2022. 

Liitteet
Kuva
raskaampien palveluiden piirissä kotona asuva ikääntynyt
Kotona asuva ikääntynyt, jolla on kotona asumisen tukena raskaita palveluita (kuten kotihoitoa).
Ideointi

Työryhmän työskentely rakennettiin palvelumuotoilun työkaluja hyödyntäen seitsemään työpajakokoontumiseen:

1. Nykytilan kartoitus ja toimintasuunnitelman luominen (business model canvas)

2. Asiakasymmärrys, asiakasprofiilien luominen

3. Asiakaspolku ja kosketuspisteet

4. ja 5. Toimintamallin rakentaminen

6. Toimenpiteiden kartoitus ja toimintamallin starttaaminen

7. Seurantapalaverit

Liitteet
Kuva
Toimintamallin suunnitteluprosessi
Idean konkretisointi ja visualisointi

Työryhmässä luotiin akuuttitilanteiden toimintamallille palvelupolku, kuvattiin toimintamalliin linkittyvän Akuuttipalveluiden tilannekeskuksen toimintaa sekä luotiin ammattilaisen konsultaatiopolku.

Luodut mallit ja kuvaukset käytettiin Kainuun Hyvinvointialueen johtajien hyväksyttävänä vuonna 2022 ennen niiden jatkohiontaa ja käyttöönottoa.

Palvelupolun kehittämistä jatkettiin kesän ja syksyn 2023 ajan. Palvelupolkuun on päivitetty palvelukortit sekä ammattilaisten konsultaatio polkua on myös päivitetty. 

Liitteet
Kuva
akuuttitilanteiden toimintamallin palvelupolku
Akuuttitilanteiden toimintamallin palvelupolku
Kuva
Akuuttitilanteiden toimintamalliin sisältyvä ammattilaisten konsultaatio polku
Kuva
tilannekeskustoiminnan prosessikuva
Tilannekeskuksen toimintaperiaate kuvattuna prosessina
Ratkaisun testaaminen

Hyvinvointialueella aloitti toimintansa uusi palveluyksikkö Akuutti kotisairaala ja tilannekeskus.

Akuuttipalveluiden tilannekeskus aloitti toimintansa syyskuussa 2023.

Kokeilun tavoitteet

- Asiakas saa oikean avun oikeaan aikaan tarkoituksenmukaisimman ammattilaisen tuottamana

- Ensihoidon D-tehtävien muutos

Kokeilussa opittua

Viestinnällä on suuri merkitys ja viestinnän sisältöä on mietittävä huolellisesti sekä aikataulutettava. Viestintää suunniteltiin moniammatillisessa työryhmässä ja viestintää kohdennettiin eri tahoille, mutta silti viestintään olisi voitu panostaa enemmän. 

Lyhyen seurannan aikana huomattiin, miten merkittävä vaikutus tilannekeskuksen toiminnalla on D-tehtävien käsittelyssä. D-tehtävistä noin puolet ohjautuvat ensihoidolle, ja loput hoidetaan joko puhelin ohjauksella ja neuvonnalla tai muun ammattilaisen toimesta.

Ratkaisun perusidea **

Toimintamallin avulla kotona asuva ikääntynyt saa oikea-aikaisen avun kotiinsa, tarkoituksenmukaisimman ammattilaisen tuottamana. Toimintamalli koskettaa kaikkia hyvinvointialueen asukkaita, koska hätäkeskus välittää kaikki ensihoidon D-tehtävät akuuttipalveluiden tilannekeskukselle.

Toimintamalli mahdollistaa myös ammattilaisten konsultaatiotuen hyödyntäen yhteistä kieltä, jonka NEWS- ja ABCDE-mallit tuovat.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Työryhmä muodostettiin niin asiakastyön ammattilaisista kuin heidän esihenkilöistään, jotta saatiin yhdistettyä asiakas- ja kenttätieto organisaation antamiin raameihin. Samalla mahdollistettiin työyksiköiden sitoutuminen toimintamallin jalkauttamiseen.

Akuuttitilanteiden toimintamalli sisältää myös ammattilaisten konsultaatio mahdollisuuden kiireettömissä tilanteissa. Akuuttitilanteiden ja tilannekeskuksen toimintamallia jalkautettiin syksyn 2023 aikana pidettävissä lähikoulutuksissa, jotka suunnattiin erityisesti kotihoidon työntekijöille. Toimintamallin vakiinnuttamisesta laadittiin suunnitelma organisaatiolle.

Toimintamallista ja Akuuttipalveluiden tilannekeskuksen toiminnan aloituksesta on tiedotettu organisaation henkilökunnalle sisäistä viestintäkanavaa käyttäen sekä syksyn 2023 aikana järjestetyillä, tiettyihin yksiköihin suunnatuilla tiedotustilaisuuksilla. Kansalaisille on laadittu oma tiedote Akuuttipalveluiden tilannekeskuksen toiminnan aloittamisesta.

Liitteet
Vinkit toimintamallin soveltajille **

Toimintamallin luominen vaati henkilöstön panosta, resursseja, aikaa ja sitoutumista. Toimintamalli on kehitetty Kainuun hyvinvointialueen tarpeisiin. 

Toimintamallin mukainen palvelutoiminta vaatii ammattitaitoa, erityisosaamista ja vankkaa kokemusta puhelimitse tapahtuvasta hoidontarpeen arvioinnista ja eri sote-palvelukokonaisuuksista. Lisäksi tilannekeskustyöskentely vaatii moniammatillista työotetta.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Tilannekeskuksen toiminnan vaikutuksia seurattiin kahden kuukauden ajan. Tuolta ajan jaksolta voidaan todeta, että toiminnalla on merkittäviä vaikutuksia, noin puolet ensihoidon D-tehtävistä välittyvät ensihoidolle ja puolet tehtävistä hoituvat muilla tavoin, kuten ohjauksella ja neuvolla (43%) tai muulla yksiköllä (4%).