Vanhemmuuden tukemisen työmalli
Vanhemmuuden tukemisen työmalli tarjoaa yleisen viitekehyksen vanhemmuuden tukemiseen liittyvälle työskentelylle. Mallia voi soveltaa sekä yksilöllisessä että ryhmämuotoisessa vanhemmuuden tukemisessa, ennaltaehkäisevänä työmuotona tai osana hoidollista työskentelyä.
Oivalla ja ymmärrä
Kuvittele ja kokeile
Kuvaa ja jaa
Vanhemmuuden tukemiseen on olemassa monia eri interventioita ja menetelmiä. Yleisempi työmalli kuvaa niitä yleisiä, yhteisiä tekijöitä, joita hyvässä vanhemmuuden tukemisessa olisi hyvä toteutua.
Olennaista vanhemmuuden tukemisessa ei ole pelkästään MITÄ (esim. psykoedukaation sisältö) vaan MITEN (tapa, jolla ammattilainen työskentelee perheen kanssa). Tämä perustuu ajatukseen siitä, että terapeuttinen muutos tapahtuu parhaiten ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa, olipa kyseessä sitten yksilöllinen/perhekohtainen vanhemmuuden tukeminen tai ryhmämuotoinen interventio.
TYÖMALLI:
1. OMAN TYÖSKENTELYTAVAN HUOMAAMINEN - Työntekijän teoreettinen osaaminen ja terapeuttiset valmiudet
Hyvä yhteistyösuhde on vanhemmuuden tukemisen perusta. Työskentelyssä ei asettauduta ylivertaiseksi asiantuntijaksi, vaan kuljetaan yhdessä asiakkaan rinnalla.
Työntekijällä on tärkeää olla kykyä tunnistaa ja säädellä omia tunteitaan.
Vanhemmuuden tukemiseen soveltuvia valmiuksia ovat esimerkiksi erityisesti erilaiset voimavara- ja ratkaisukeskeiset sekä perheterapeuttiset lähestymistavat, kuten dialoginen työote, narratiivisuus ja reflektiiviset työtavat. Vanhemmuuden tukemisessa on hyötyä systeemisesti orientoituneesta ajattelutavasta. Toimijuuden vahvistamiseksi työntekijän on hyvä kyetä kunnioittavalla tavalla haastamaan vanhempia ja samalla huomioimaan vanhempien omat merkitykset.
Kiintymyskeskeisen perheterapian ja kehityksellisen vuorovaikutusterapian näkökulmasta vanhemmassa tapahtuva muutos edellyttää, että työntekijällä on vanhempaa kohtaan ns. PACE-asenne. Se sisältää leikkisyyttä, hyväksyntää, uteliaisuutta ja empatiaan yhdistettynä työntekijän avosydämisyyteen ja turvallisuuden tunteen luomiseen.
Neurotieteen ja traumaterapian näkökulmasta etenkin vaativan tason vanhemmuuden tukemisessa työntekijällä on hyvä olla ymmärrystä keinoista auttaa vanhempaa pysymään ns. sietoikkunassa sekä tietoa vanhemman vakauttamisesta.
Työyhteisötasolla on tärkeää huolehtia riittävästä työnohjauksesta.
2. ARVIOINTIVAIHE
Ennen työskentelyn aloittamista pysähdytään tarpeen mukaisen työmuodon valintaan ja tavoitteiden määrittelyyn yhdessä perheen kanssa. Riittävä teoreettinen tieto auttaa työntekijää hahmottamaan, milloin tarvitaan yksilöllisempää tukea ja milloin esimerkiksi ryhmämuotoinen tuki on parempi vaihtoehto.
Riittävässä laajuudessa toteutettu palvelutarpeen arviointi auttaa perheen tarvitseman tuen pohtimisessa. Joskus paras tuki vanhemmuudelle voikin olla kotipalvelun tarjoaminen, perhekerhon löytyminen tai pariterapiaan hakeutuminen.
Selkeä tavoite työskentelylle helpottaa sekä ammattilaista että perhettä. Työntekijän teoreettinen ymmärrys vanhemmuudesta auttaa pilkkomaan tavoitteita pienemmiksi. Jollekin vanhemmalle tavoitteena voi olla arkirytmin löytyminen, toisella jämäkkyyden lisääntyminen, kolmannella syvällisemmän tunneyhteyden löytyminen lapsen kanssa.
Arviointivaiheessa on hyvä tiedostaa vanhemman jaksaminen sekä sosiaalinen ja mielenterveyden hyvinvointi, sillä se vaikuttaa siihen, onko työskentelylle juuri siinä hetkessä edellytyksiä.
3. INTERVENTIO
Aloitetaan työskentely ja toteutetaan valitut interventiot. Vaikuttavuuden kannalta olennaista on se tapa, jolla interventio toteutetaan.
Työskentelyssä perheen kanssa huomioidaan terapiatyössä yleisesti vaikuttavat tekijät, kuten hyvän yhteistyösuhteen merkitys, asiakkaan tarpeiden huomioiminen ja niihin sovittautuminen, toivon luominen ja työntekijän oma luottamus siihen, että oma työskentely on merkityksellistä.
4. SEURANTA
Työntekijän tehtävänä on tehdä itsestä tarpeeton vahvistamalla vanhemman omaa toimijuutta ja tukemalla luontaisten tukiverkostojen kehittymistä. Huolehditaan jatkuvuudesta ja seurannasta.
Vanhemmuuden tukemisessa ei useinkaan riitä, että työntekijä tietää joitakin vanhemmille tarkoitettuja psykoedukatiivisia vinkkejä.
Perustiedot ja -taidot vanhemmuuden tukemisesta voi opiskella itsenäisesti kirjasta "Vanhempana vahvemmaksi - kohti myönteistä vuorovaikutusta. Kirja vanhemmuudesta ja sen tukemisesta" ks. http://www.iloavanhemmuuteen.fi/kirja/
Kunkin työntekijä tarvitsema lisäkoulutus määrittyy aiemman osaamisen perusteella sekä sen perusteella, miten haastavia ongelmia ko. työyksikön kohtaamilla vanhemmilla/perheillä on.
Työntekijöille räätälöidyissä koulutuksissa kannattaa panostaa työmallin 1. vaiheessa kuvattuihin valmiuksiin, sillä niiden avulla työntekijä voi toteuttaa monenlaista vanhemmuuden tukemiseen tähtävää työskentelyä, yksilöllisesti ja erilaisten ryhmämallien kautta.
Toimintamalli sopii hyvin monenlaisiin kohderyhmiin ja erilaisiin toimintaympäristöihin.
Suomalaisessa palvelujärjestelmässä vanhemmuuden tukemista toteutetaan laajasti sekä varhaisen tuen palveluissa, että erityistä tukea tarvitseville suunnatuissa palveluissa. Työskentely voi tapahtua yhteisöllisenä vaikuttamisena, ryhmämuotoisesti tai perhekohtaisesti. Systeemisestä näkökulmasta tarkasteltuna vanhemmuus ja lapsen kehitys eivät toteudu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat monet tekijä perheen lähiympäristöstä laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen.
Vanhemmuuden tukemisen voi ajatella olevan jatkumo, jossa toisessa ääripäässä on tiedon antaminen jakamalla esitteitä ja kertomalla ohjeita. Välimaastoon kuuluu lyhytkestoinen, ratkaisukeskeinen työskentely perheen kanssa. Toisessa ääripäässä on pitkäkestoisempi, yksilöllisesti räätälöity terapeuttinen työskentely. Olennaista on, että jokainen perhe saa apua oikea-aikaisesti ja oman tarpeensa mukaisesti.
Vanhemmuuden tukeminen voi olla ammattilaiselle haastava suo, jossa välillä ei tiedä mikä olisi olennaista ja mistä tietää, milloin ollaan perillä. Työmalli auttaa työntekijää keskittymään olennaisiin tekijöihin, jotta työskentely olisi mahdollisimman vaikuttavaa. Työmalli auttaa työntekijää myös huomaamaan, millä osa-alueella tarvitsee itse lisäkoulutusta ja osaamista.