Hyvä käytäntö 2023 -kilpailun finalistit valittu

Vuoden 2023 Talentian Hyvä käytäntö -kilpailun finalistit ovat selvillä. Kilpailuun osallistui 28 ehdokasta, joista palkintoraati valitsi loppukilpailuun neljä toimintamallia. Lisäksi kolme toimintamallia sai kunniamaininnan.

Talentian Hyvä käytäntö -kilpailuun osallistui tänä vuonna 27 ehdokasta. Kilpailun palkintoraati koostuu Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ja sen yhdistysten, THL:n Innokylän, Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen kaupungin, Oulun kaupungin ja Globex Oy:n edustajista.

Kilpailun voittaja julistetaan Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 14.3.2023 Tampereella

Hyvä käytäntö -kilpailun finalistit esittelevät työtään 14.-15.3.2023 Sosiaalialan asiantuntijapäivillä Tampereella. Tapahtumassa julistetaan myös kilpailun voittaja. Pääpalkinto on 1000 euroa ja matka sosiaalialan konferenssiin Euroopassa.

Talentia valitsee voittajan palkintoraadin kanssa, mutta myös yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan kilpailun finalisteista. Yleisökilpailu avataan tammikuussa 2023.

Monipuoliset finalistit

Väkivallaton Vantaa ja Kerava – Lähisuhdeväkivallan ehkäisy osana Perhekeskustoimintamallin kehittämistä on palkintoraadin mukaan kattava ja loppuun asti mietitty kokonaisuus, jonka vaikuttavuus on merkittävää niin yksilö- kuin yhteiskunnallisella tasolla.

Toimintamalli sisältää muun muassa kaikille avoimen koulutuksen lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisesta, avainhenkilöverkoston, Välineitä väkivallan puheeksi ottamiseen -oppaan, väkivallan vastaisen teemaviikon, materiaalipankin sekä nuorten ryhmämuotoisen psykoedukaation mallintamisen.

Toimintamalli on palkintoraadin mielestä selkeä ja helposti hyödynnettävä. Hienoa on myös se, että mallia ovat olleet kehittämässä kokemusasiantuntijat yhdessä työntekijöiden kanssa. Malli on saanut myös hyvää palautetta käyttäjiltään.

Lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijaryhmä Etelä-Pohjanmaalla on toimintamalli, joka on palkintoraadin mukaan hyvin siirrettävissä myös muille sosiaalialan sektoreille.

Toimintamallissa asiantuntijaryhmän työskentelytapa nojaa systeemiseen ajatteluun ja kompleksisuuden käsitteeseen. Käsiteltävänä olevan ilmiön/ongelman nähdään olevan monen tekijän summa. Asiantuntijaryhmän konsultaatiossa hyödynnetään hypoteesityöskentelyä.

Palkintoraati kiittää toimintamallia asiakaslähtöiseksi ja työntekijöiden työhyvinvointia tukevaksi. Moniammatillisuus tukee hyvin lapsen kehitystä.

Zekki – miten sulla menee? Digipalvelu nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi on palkintoraadin mielestä yksinkertaisuudessaan nerokas. Toimintamalli on helppo, nopea ja käyttäjille informatiivinen.

Zekki kannustaa nuorta pohtimaan omaa hyvinvointia ja ohjaa matalan kynnyksen palveluihin. Vastaamalla 10 kysymykseen nuori saa yhteenvedon, joka auttaa pohtimaan omaa elämää ja tulevaisuutta. Vastausten perusteella tarjotaan tilanteeseen sopivia palveluita ja lisätiedon lähteitä.

Palkintoraati pitää hienona, että toimintamallia on kehitetty yhdessä nuorten kanssa. Se on noussut myös nopeasti nuorten suosioon, mikä kertoo mallin helppoudesta. Kansainvälisesti palkittu Zekki on hyvin sovellettavissa myös muihin käyttäjäryhmiin, jotka joutuvat seikkailemaan terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja kolmannen sektorin välillä. Zekki on vaikuttava toimintamalli, joka tuottaa lisäksi tietoa muun muassa johtamiseen.

Muisti mukana menossa – Järjestölähtöinen aivoterveyden edistämisen jalkauttamismalli on palkintoraadin mielestä konkreettinen ryhmätoimintamalli, joka on kehitetty suomalaisten kansan- ja muistiterveyttä uhkaavien suurimpien kansansairauksien ehkäisyyn. Mallissa huomioidaan uusin tutkimusnäyttö ja sitä voidaan jatkossa toteuttaa järjestölähtöisesti, osin vapaaehtoistoimintana.

Toimintamallissa ikääntyneitä osallistujia valmennetaan käytännönläheisesti hyvinvointia ja aivoterveyttä edistäviin teemoihin: liikkumis- ja ruokailutottumuksiin, muistiharjoitteluun, palautumiseen sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden hallintaan. Kehittämisen tuotoksena syntynyttä työkirjaa käytetään kerhotoiminnassa materiaalina.

Palkintoraati kiittää toimintamallia systemaattisuudesta ja ajankohtaisuudesta.

Kunniamaininta kolmelle käytännölle

Hyvä käytäntö -kilpailu oli tasainen, joten finalistien valinta oli vaikeaa. Palkintoraati päättikin tällä kertaa antaa lisäksi kunniamaininnan kolmelle kilpailuun osallistuneelle ajankohtaiselle käytännölle. Kunniamaininnan saaneet esittäytyvät Sosiaalialan asiantuntijapäivillä.

Kunniamaininnan saavat:

Lisätietoja:
työelämäasioiden päällikkö Marjo Varsa, marjo.varsa@talentia.fi, puh. 09 3158 6022
toimistopalvelupäällikkö Anu Hall, anu.hall@talentia.fi, puh. 09 3158 6003

>> Lisätietoja Hyvä käytäntö -palkinnosta