Nyt TerveSos-palkintofinalisteja peukuttamaan

Vuoden 2023 TerveSos-palkinnon finalistit on valittu. Äänestä Innokylässä suosikkiasi yleisöpalkinnon voittajaksi!

TerveSos -kilpailun teema oli ”Pidetään kaikki kärryillä - Ihmiseltä ihmiselle”. Kisaan haettiin mukaan uusia toimintamalleja ja ratkaisuja, joissa näkyvät osallisuus, yhdenvertaisuus ja palvelujen saatavuus ja saavutettavuus. Näkökulmana on ihmislähtöisyys. Tukea ja palveluja tuottavat ihmiset ja eri toimijat, olipa sitten toimintaympäristönä hyvinvointialue, kunta, järjestö, kansalaislähtöinen toiminta tai digitaaliset palvelut. Myös tutkitulla tiedolla ja sen soveltamisella voi olla positiivisia vaikutuksia ihmisten väliseen kohtaamiseen.

Arviointiraadin valitsema voittaja ja yleisön suosikki julkaistaan TerveSos-tapahtumassa 3.5.2023 klo 16.00.

  • Arviointiraadin valitsema voittaja palkitaan 2 000 eurolla ja 2 henkilön osallistumiset TerveSos-tapahtumaan (2 päivää).
  • Yleisön suosikki saa 1 000 euroa ja 2 henkilön osallistumiset TerveSos-tapahtumaan (2 päivää).

Finaaliin valitut palkintoehdokkaat 2023

Äänestyksessä huomioidaan peukutukset aikavälillä 29.3.-16.4. Peukutusnappi löytyy toimintamallin alakulmasta (vasen alakulma ’Tykkään’). HUOM. Jos peukutusnappia ei näy, niin vaihda selainta tai käytä äänestämiseen pöytäkoneen sijaan mobiililaitetta.

Palkintokriteerit 

”Kärryillä pysymiseksi”

Tuotetaan osallisuutta ja toisten mukana pysymistä tukevia konkreettisia ratkaisuja esimerkiksi:

  • asiakaskohtaamisissa
  • yhteisöissä
  • kunnan tai hyvinvointialueiden palveluissa
  • hyvinvointialueen toimijoiden ja kuntien yhdyspinnoilla
  • hyvinvointialueen toimijoiden ja palveluntuottajien yhdyspinnoilla
  • hyvinvointialueen toimijoiden ja järjestöjen, yhdistysten yhdyspinnoilla

Toimivuus ja vaikutukset

  • vastaa olemassa oleviin tarpeisiin ja haasteisiin tai tulossa oleviin ilmiöihin
  • vastaa palveluiden yhteensovittamiseen
  • on osoitettavissa tai odotettavissa tuloksia ja vaikutuksia
  • nähtävissä yhteisövaikutuksia, jossa yhteisiin tavoitteisiin pyritään toimialoista riippumatta

Hyödynnettävyys ja yleistettävyys

  • uusi toimintamalli tai ratkaisu on juurtunut tai juurtumassa omaan toimintaan ja sitä voidaan hyödyntää muuallakin

Lisätietoja palkintoprosessista

Arviointiraati koostuu THL:n asiantuntijoista:

  • Erityisasiantuntija Pekka Karjalainen, raadin puheenjohtaja
  • Erikoissuunnittelija Merja Ikäheimo
  • Projektipäällikkö Heikki Vaisto
  • Aluekoordinaattori Piia Astila
  • Aluekoordinaattori Johanna Ahvalo
  • Kehittämispäällikkö Teija Eeva, raadin sihteeri
  • TerveSos-palkinnon voittajan valitsee johtaja Anneli Pouta