Yhdistyksiä neuvotaan työnantajana toimimisessa sekä hoidetaan sovittuja työnantajavelvoitteita yhdistysten puolesta niiden työllistäessä pitkään työttöminä olleita henkilöitä.
OSMO -hankkeen (2018-2020) toiminta-alueena oli Etelä-Pohjanmaan maakunta. Hanketta hallinnoi Seinäjoen kaupunki ja se oli organisoitunut osaksi Etelä-Pohjanmaan monialaista yhteispalvelua.
Työnetsijärinki on verkosto, joka on suunnattu eri organisaatioiden työnetsintää tekeville henkilöille.
Sairaanhoitajapainotteisen hoitojoukkuemallin toiminnassa panostetaan tarkan hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen tapahtuvaan moniammatillisen osaamisen hyödyntämiseen ja potilaan omahoidon tukemiseen
Nuortenlinkki on 12-20-vuotiaille nuorille suunnattu verkkopalvelu, joka tavoittaa noin 36 000 kävijää kuukausittain. Teemoina Nuortenlinkissä ovat päihteet, mielenterveys sekä elämänhallinta.
Sähköinen hyvinvointikertomus (SHVK) on internetissä toimiva kuntien tiedolla johtamisen työväline.
Piristyspartioryhmään palkataan nuoria tuottamaan itsenäisenä ryhmänä toimintaa ja virkistystä ikäihmisten asumispalveluihin ja kotihoitoon.
LivingSkills motivoi asiakkaan muutokseen sekä voimavarojen ja taitojen vahvistamiseen sotepalveluissa. Osallisuus on toiminnan keskiössä.
Kokoamalla, koordinoimalla ja tehostamalla nykyistä palvelujärjestelmää Ohjaamo tarjoaa nuorelle tietoa, neuvontaa ja ohjausta sekä pääsyn hänen tarvitsemiinsa palveluihin.
Käyttäjiensä kanssa kehitetty Muistipuisto (www.muistipuisto.fi) on helppokäyttöinen ja innostava digitaalinen palvelu, jossa aivoterveyttä ja toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä tieto, toiminta j