Avosairaanhoidossa käytössä olevaan Hoituki-palveluun tuotettujen ohjeiden yhdenmukaistaminen, päivittäminen ja kehittäminen hyvinvointialueella.
Tulossa
Omatiimimallin avulla on tarkoitus turvata palvelujen saatavuus ja jatkuvuus. Kaikille Hyva:n asiakkaille on nimettynä omatiimi.
Puhdas päivä - toimintamalli on päihteiden käytöllä oireilevien nuorten (13-17v) prosessi nuorten mt- ja päihdepalveluissa sekä yhdyspinnoilla.
Hyvinvointiresepti sisältää osallistujan luonto-, taide- ja kulttuurilähtöisessä toiminnassa oppimia/havaitsemia keinoja oman hyvinvoinnin edistämiseen.
Kehitämme sijaishuollon päihde- ja mielenterveystyön osaamista Varhan omissa lastensuojelulaitoksissa.
Kehittämisen kohteenamme on AVH-kuntoutujan sujuva kuntoutuspolku OYS kuntoutusosastolta Arviointi- ja kuntoutusyksikköön ja sieltä Kotikuntoutukseen.
Tavoitteena on saada sillattua OT-keskus osaksi pysyviä rakenteita vuonna 2024 siten, että se toimii moniammatillista yhteistyötä koordinoivana sekä vaativien asiakastapausten konsultaatiota tarjoa
Perusterveydenhuollon kiireetöntä hoitoonpääsyä koskeva lainsäädäntö muuttui 1.9.2023. Muutos tiukensi hoitoonpääsyn enimmäisaikoja.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella toimii Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää kirjaamiskäytänteitä.