Monialaisuus
Tavoitteena on yhdenmukaistaa Lapin hyvinvointialueella työnhakijana olevien työttömien henkilöiden työ- ja toimintakykyarvioihin ohjautumista sekä selkeyttää sosiaali- ja terveydenhuollo
Yhteisasiakkaan palveluketjulla tavoitellaan paljon tukea tarvitsevien ja useita palveluita käyttävien asiakkuuksien koordinoitua palveluprosessia.
Lapsiperheiden palveluohjauksen toiminnan käynnistämisen tueksi koottu materiaali, jonka avulla perhekeskusalueilla voidaan tehdä tarvittavat toimenpiteet ja käynnistää lapsiperheiden palveluohjauk
Kuvataan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön toimintamalli, jossa ikääntyneen Kanta-Hämäläisen akuuttitilanteessa palvelutarpeeseen vastataan tarkoituksenmukaisella palvelulla.
Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sote-keskushankkeen Päihdepalvelujen kehittämisprojektissa on kartoitettu alueen päihdepalvelujen lähtötilannetta sekä kehitetty Varsinais-Suomen hyvinvointialueen pä
Tuki- ja koordinaatiomalli systeemisen toimintamallin ja systeemisen työotteen käyttöönottamiseksi.
Yhteensovitetuilla toimintamalleilla yhtenäistetään eri palveluihin ohjautumisen perusteita, palvelutarpeen tunnistamista osana asiakkaan moniammatillista palvelu- ja hoitopolkua.
Aikuisten sosiaalityön, perusterveydenhuollon vastaanoton sekä mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoidon ammattilaisten yhteistyön konsultointikanava.
Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon hankesalkkujen yhteistyönä on laadittu Pirkanmaan hyvinvointialueelle yhteisen suostumusten hallinnan tiekartta.
Vahvistetaan monitoimijaisia yhteistyökäytäntöjä lastensuojelun ja perhekeskuksen yhdyspinnalla edistämällä systeemistä ajattelua ja systeemistä työotetta, jonka keskiössä on asiakkaan asiantuntiju