Etsivän lähityön toimintamallia on kehitetty eri toimijoiden kanssa mon
Harjavallan aikuisten kulma Haiku on päihteetön kohtaamispaikka työikäisille.
Hyvinvoinnin polut tarjoavat luotettavaa ja oikea-aikaista tietoa diabeteksen ehkäisyyn ja tukea diabetesta sairastavan omahoitoon ja arkeen sairauden eri vaiheissa.
Tapahtumassa 13-29-vuotiaat nuoret tuovat esiin kokemuksia ja näkemyksiä siitä, miten palvelut toimivat tai mikä arjessa mättää.
Asiakasvastaavaverkostossa on asiakkaan lisäksi asiakkaan tarpeiden mukaiset toimijat yli organisaatio- ja sektorirajojen.
Asiakasvastaava on yksittäinen toimija asiakkaan rinnalla, kun asiakas ei tarvitse monialaista verkostoa tuekseen.
HyTe ry:n (entinen EJY ry) Iloa arkeen -hankkeessa (2017–2020) kehitettiin uudenlaista voimavaraistavaa ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena oli pidempään työelämästä poissaolleiden t
Miten voisimme vahvistaa toivoa ja motivaatiota mt-potilaan hoitoprosessin alkuvaiheessa?
1. Suunnitelmallisella sosiaaliohjauksella turvataan asumisen jatkuminen tai asunnon saanti. Asukasta tuetaan ja osallistetaan arjen taidoissa.
Avun tarjoaminen itsemurhien riskiryhmille, ammattilaisten kouluttaminen itsetuhoisuuden tunnistamisessa, puheeksiotossa sekä Linity-intervention ja turvasuunnitelman käytössä, eri organisaatioiden