Järjestöt
JYTRYn varsinaiset yhdistysjäsenet ja muut verkostossa toimivat yhdistykset ja sidosryhmäorganisaatiot kutsutaan kaksi kertaa vuodessa kokoontumaan foorumeihin.
Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoiden keskustelu-, kehittämis- ja yhteistyöverkosto.
Satakunnan järjestöjen neuvottelukunta on JYTRYn varsinaisten yhdistysjäsenten keskuudestaan valitsema edustuksellinen toimielin, joka toimii Satakunnassa yhdistysten edustajana.
Propellipäät-tiimi lähti pohtimaan suurta järjestö- ja yhdistystoiminnan kysymystä; miten järjestöä tai yhdistystä, jonka jokin tehtävä on tullut tiensä päätökseen, voisi uudelleen m
Järjestötietopaketti on järjestöyhteistyön ja tiedolla johtamisen tueksi luotu viisiosainen kokonaisuus, joka vastaa tiedon tarpeeseen alueen järjestötoiminnasta ja yhteistyöstä.
Mitä pitää raivata pois kokeilumielen tieltä, jotta se voisi järjestöissä kukkia?
Kokonaisuuteen on kerätty toimintamalleja, jotka kuvaavat esimerkiksi kunta-järjestöyhteistyön ohjeita ja palvelujen kartoitusta.
Kokonaisuuteen on kerätty esimerkkejä järjestöyhteistyön rakenteista.
Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Elina Varjonen ja SOSTEn erityisasiantuntija Ari Inkinen kertovat ajatuksiaan Innokylään kuvattujen toimintamallien merkityksestä
Järjestösektorissa paljon hyödyntämättömiä voimavaroja ja mahdollisuuksia.
Järjestöt merkittävä työllisyyttä edistävä sektori.