Ankkuritoiminnan maakunnallisen pilotoinnin tavoitteena on laajentaa ja vakiinnuttaa moniammatillinen ankkuritoiminta koko Satakunnan hyvinvointialueelle. Tavoitteena on yhtenäistää ja kehittää ankkuritoiminta tasavertaiseksi palveluksi Satakunnassa.

Toimintaympäristö **

Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa on pilotoitu ankkuritoimintaa koko Satakunnan alueella. Samalla on kehitetty ja yhtenäistetty ankkuritoiminnan satakuntalaista mallia, Sata-ankkuria. 

Satakunnassa toimii kaksi moniammatillista ankkuritiimiä, eteläinen tiimi Rauman poliisiasemalta käsin ja pohjoinen tiimi Porin poliisiasemalta käsin. Molemmilla tiimeillä on omat määritellyt toiminta-alueensa. 

Ankkuritoiminta kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen. Ankkuritoimintaa toteutetaan moniammatillisessa tiimeissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaali- ja terveydenhuollosta. Tiimi tapaa nuoren ja hänen perheensä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta nuorta ja perhettä voidaan tukea ja tarvittaessa ohjata avun tai tuen piiriin.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Lähtötilanteessa ankkuritoiminnan malli ei ollut koko Satakunnan alueella käytössä. Ankkuritoimintaa oli järjestetty Satakunnassa Porin yhteistoiminta-alueella; Porissa, Ulvilassa ja Merikarvialla (vuodesta 2014) sekä Raumalla (vuodesta 2015). 

Ankkuritoiminnan pilotti linkittyy vahvasti Satakunnan hyvinvointialueen strategiaan. Ankkuripilotissa tavoitteena on ollut laajentaa ennalta ehkäisevä ankkuritoiminnan malli koskemaan koko Satakunnan hyvinvointialuetta sekä samalla yhtenäistää ja kehittää ankkuritoimintaa Satakunnassa. 

Liitteet
Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Ankkuritoiminnan maakunnallistamisen tavoitteena on tarjota yhdenvertainen ankkuripalvelu kaikille Satakunnan alueen lapsille, nuorille ja perheille. Tavoitteena on ilmiötasolla päästä puuttumaan varhaisessa vaiheessa alaikäisten lasten rikoksilla oireilevaan käyttäytymiseen sekä aikuisten väliseen lähisuhdeväkivaltaan, väkivallan tullessa ensimmäistä kertaa viranomaisten tietoon. Ankkuritoiminnan laajentaminen koko hyvinvointialueelle vahvistaa nuorten ja perheiden ennaltaehkäiseviä palveluita Satakunnassa.

Ankkuritoiminnassa tavoitteena on varhainen ja oikea-aikainen puuttuminen moniammatillisesti nuoren ja perheen tilanteeseen. Tarkoituksena ankkuritoiminnassa on edistää nuoren hyvinvointia ja ennalta ehkäistä rikoksia.  Keskeistä on lapsen ja perheen omien vahvuuksien huomioiminen ja tukeminen. Varhainen puuttuminen estää ja ehkäisee ongelmien kasautumisen ja vaikeutumisen.  Ankkuritoiminnassa pyritään löytämään tarkoituksenmukainen ja oikea-aikainen apu ja tuki.

Ankkuritoiminnan maakunnallistamisen tavoitteena on myös taata yhdenvertainen ankkuritoiminta niin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille mm. kouluille ja nuorisotoimelle koko Satakunnassa.

 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Satakunnan tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen kaksi työntekijää (ankkuri-aluekoordinaattori ja hankekoordinaattori) vastaavat hankkeen kehittämistyön etenemisestä, arvioinnista ja raportoinnista. Koordinaattorit huolehtivat yhdessä ankkurityöntekijöiden esihenkilöiden kanssa mm. ankkuritoiminnan edellyttämistä työvälineistä. Lisäksi koordinaattorit vastaavat tarvittavien verkostojen ja työryhmien johtamisesta. Koordinaattorit huolehtivat myös tiedottamisesta esim. maakunnan eri toimijoille (esim. sosiaali-terveys- ja sivistys, nuorisotoimi) ankkuritoiminnasta. Tavoitteena on asemoida ankkuritoiminta osaksi Satakunnan hyvinvointialueen perhekeskustoimintaa sekä osaksi muuta hyvinvointialueen palveluverkostoa.

Ankkurin uudet sotetyöntekijät (hanketyöntekijät) jalkauttavat toimintaa koko maakuntaan yhdessä vakituisten ankkurityöntekijöiden kanssa yhteisen suunnitelman mukaisesti. 

Lounais-Suomen poliisin ennalta estävän toiminnan yksikkö on lisännyt omaa resurssiaan vastaamaan ankkurin maakunnalliseen tarpeeseen Satakunnassa.  Ankkuripoliisit jalkauttavat toimintaa koko maakuntaan yhdessä ankkurin sote-työntekijöiden kanssa yhteisen suunnitelman mukaisesti. 

Sata-ankkuri -pilotin ohjausryhmä ,  huolehtii  (jäseniä eri hallinnonaloilta sekä kunnista) siitä, että hanke toteutetaan sovitun hankesuunnitelman mukaisesti. Ohjausryhmä ohjaa hankkeen toteuttamista ja valvoo, että toimenpiteet ovat tarkoituksenmukaisia ja asetettuihin tavoitteisiin tähtääviä.

Sata-ankkurin yhdyshenkilöverkoston (kuntakohtaiset yhdyshenkiöt) jäsenet tiedottavat oman kunnan tai alueen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleviä ammattilaisia ankkuritoiminnasta. 

 

Liitteet
Tavoiteltu muutos

Sata-ankkuripilotin tavoitteena on ankkuritoiminnan laajentaminen koko Satakunnan hyvinvointialueelle palvelemaan kaikkia kohderyhmänä olevia satakuntalaisia lapsia, nuoria ja perheitä. Tavoitteena on tasalaatuisen ja yhdenmukaisen varhaisen tuen ja puuttumisen toimintamallin jalkauttaminen koko Satakuntaan.

Laajentamisen lisäksi tavoitteena on yhtenäistää, parantaa ja edelleen kehittää moniammatillista ankkuritoimintaa sisällöllisesti. 

 

Muutoksen mittaaminen

Pilotin etenemistä on seurattu mm. toimintamallin jalkautumisella kuntiin sekä asiakas- ja konsultaatiomäärillä. Tietoja on kerätty ankkuritiimien tekemän tilastoinnin avulla. Lisäksi kehittämistyön laatua on seurattu palautekyselyllä, joka on suunnattu kuntatoimijoille.

Liitteet
Toteutussuunnitelma

Pilotointi edellytti toimivaltaisuudesta tehtävät päätökset vuonna 2022,  jotta voitiin toteuttaa ankkuritoiminnan sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä uusilla toimialueilla eli kahden kuntayhtymän; Pohjois-Satakunnan ja Keski-Satakunnan kuntayhtymissä sekä Euran, Huittisten ja Säkylä kunnissa. Myös asiakastyön kirjaaminen vaati selvittelytyötä sekä koneiden, etäyhteyksien ja tunnusten hankkimista eri sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiin, sekä myös koulutusta eri tietojärjestelmien käyttöön.

Uusilla toimialueilla tiedottaminen oli tärkeä osuus alustavia toimenpiteitä. Tiedottaminen toteutettiin erillisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä kuntatoimijoille kuntakierroksina ankkuritiimien sekä koordinaattorin taholta. Kuntakierroksilla tavattiin kuntien sivistys- ja nuorisotoimen henkilöstöä. Kuntatason toimijoista koottiin yhdyshenkilöverkosto niin, että jokaisesta kunnasta oli nimetty edustaja verkostoon. Verkoston tavoitteena oli toimia yhtenä tiedotuskanavana ankkuritiimien ja kuntien välillä.

Ankkuritoiminnan asiakastyö laajennettiin koskemaan kaikkia Satakunnan kuntia yhdessä poliisin kanssa. Maakunnassa toimii kaksi tiimiä pohjoinen tiimi Porin poliisiasemalta ja eteläinen tiimi Rauman poliisiasemilta käsin. Tiimit jalkautuvat ja käytössä on tilat muilla Satakunnan alueen poliisiasemilla sekä sovitusti Satakunnan hyvinvointialueen kiinteistöissä.

Maakunnassa oli ennen pilottia toiminut kahdessa kuntaorganisaatiossa ankkuritiimi. Tärkeä osa pilotointia on ollut myös tiimien toimintatapojen yhtenäistäminen, muun muassa asiakkuuksien ohjautumisen, työkuvien, palaverikäytänteiden osalta.

Pilotin aikana on laadittu maakunnalliselle ankkuritoiminnalle palveluketjut sekä tarkasteltu ankkuritiimin eri ammattiryhmien työnkuvia. Pilotin aikana on selvitetty ankkuritoiminnan asemoitumista osaksi Satakunnan hyvinvointialueen perhekeskustoimintaa sekä muuta palvelujärjestelmää. Pilotissa on luotu toimintamallia hyvinvointialueen ankkuritoiminnan verkostotyöhön ja tiedottamiseen mm. ankkurikahvit, kuntien yhdyshenkilöt sivistys- ja nuorisotoimessa, muut  tiedottamiskanavat. 

Pilotin aikana on laadittu esite ankkuritoiminnasta sekä suostumuslomake Satakunnan hyvinvointialueen ankkuritoimintaan. Pilotinaikaista seurantaa varten laadittiin tilastointityökalu asiakasmäärien raportoimiseen. Osana kehittämistyötä on pilotin aikana aloitettu selvitystyö ankkuritoiminnan rekisteritiedon keräämisestä ja tilastotiedon tuottamisesta. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Ankkuritoiminnan asiakastyö on laajentunut koskemaan kaikkia Satakunnan alueen lapsia, nuoria ja perheitä. Asiakkaita ohjautui ankkuripilotin aikana ankkuritiimeihin kaikista Satakunnan kunnista.

Hyvinvointialueen asiakaspalautekanavan kautta on mahdollisuus antaa palautetta. Oma ankkuritoimintaan suunnattu asiakaspalautteenkeruumalli on suunnitteilla ja kehitteillä.

Yhteistyökumppaneilta sivistys- ja nuorisotoimesta on kerätty palautekyselyn avulla kehitysideoita ja kokemuksia toiminnan jatkokehittämiseksi.

 

Ratkaisun perusidea **

Ankkuritoiminnan jalkauttaminen koko Satakunnan hyvinvointialuetta koskevaksi toiminnaksi ja samalla osaksi perhekeskustoimintaa. Koko Satakunnassa puututaan moniammatillisella ankkuritoiminnalla varhaisesti alaikäisten rikoksilla oireilevaan käyttäytymiseen sekä lähisuhdeväkivaltaan lapsiperheissä, aikuisten välisen väkivallan tullessa ensi kertaa viranomaisten tietoon.

 

Liitteet
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Ankkuritoiminnan pilottiin palkattiin keväällä 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä vahvistamaan olemassa olleita ankkuritiimejä Satakunnassa. Samanaikaisesti poliisi vahvistin ankkuritoiminnan resurssia. Alkuvaiheessa tehtiin selvittelevää toimivaltaisuuksiin ja kirjaamiseen liittyvää työtä sekä tiedotettiin ja tavattiin kuntakierroksella etenkin sivistys- ja nuorisopuolen toimijoita.

Varsinainen asiakastyö käynnistyi elokuussa 2022 koko Satakunnan alueella. Syksyn aikana yhtenäistettiin tiimien toimintatapoja ja kehitettiin maakunnallista ankkurityön mallia Satakuntaan. Tärkeä osa yhtenäistämistä oli ankkurityön palveluketjujen mallintaminen sekä työnkuvien kirjaaminen. Loppuvuodesta julkaistiin Satakunnan ankkuritiimien toimintaohje kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan liittyen ja samalla otettiin käyttöön ankkuripoliisien konsultaationumero.

Keväällä 2023 keskityttiin laatimaan esitystä ankkuritoiminnan jatkosta ja siihen vaadittavasta resurssista Satakunnan hyvinvointialueella. Samalla on jatkettiin edelleen kehittämis- ja yhtenäistämistyötä. 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Ankkuripilotin jalkautuvan työn 30.6.23 päättyessä on saatu luotua ankkuritoiminnan malli Satakunnan hyvinvointialueelle.

Ankkuritoiminta  jatkuu pilotin päättyessä koko Satakunnan hyvinvointialueella osana perhekeskustyötä. Moniammatilliset ankkuritiimit puuttuvat koko Satakunnan alueella alaikäisten rikoksilla oireilevaan käyttäytymiseen sekä aikuisten väliseen lähisuhdeväkivaltaan sen tullessa ensi kertaa viranomaisten tietoon. Satakuntalaiset asukkaat saavat yhdenvertaisesti ennalta ehkäisevää ankkuripalvelua. 

Myös yhteistyökumppanit mm. sivistys- ja nuorisotoimi voivat konsultoida ja ohjata asiakasasioita ankkuritiimien hoidettavaksi kanssa koko Satakunnan alueella.