Elintapaohjauksen osaamisen lisääminen
Rakennetaan henkilöstöä osallistaen elintapaohjauksen ammattilaisen käsikirja, jonka tavoitteena on yhtenäistää käytäntöjä ja lisätä osaamista. Elintapaohjauksen suunnittelija kouluttaa henkilöstöä käsikirjan käyttöön jalkautuen työyksiköihin.
Perustiedot
Toimintamallin nimi
Rakennetaan henkilöstöä osallistaen elintapaohjauksen ammattilaisen käsikirja, jonka tavoitteena on yhtenäistää käytäntöjä ja lisätä osaamista. Elintapaohjauksen suunnittelija kouluttaa henkilöstöä käsikirjan käyttöön jalkautuen työyksiköihin.
Toimintamalli lyhyesti
Laki velvoittaa hyvinvointialuetta järjestämään alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä tukevaa terveysneuvontaa, joka on sisällytettävä kaikkiin terveydenhuollon palveluihin (L1326/2010 13. §). Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehdään yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Elintapaohjauksen kokonaiskoordinaatiovastuu on hyvinvointialueella. Elintapaohjaukseen panostaminen säästää yhteiskunnan kustannuksia, koska ennaltaehkäisy on huomattavasti sairauksien hoitoa edullisempaa. Elintapaohjauksella on todettu olevan positiivisia vaikutuksia väestön elämänlaatuun ja terveyteen. Vaikuttavuuden kannalta keskeistä on tavoittaa elintapaohjauksesta hyötyvät kohderyhmät ja tarjota laadukasta ohjausta. Elintapaohjauksen ammattilaisen käsikirja kokoaa yhteen paikkaan Pirkanmaan hyvinvointialueen elintapaohjauksen ohjeet, linjaukset ja hyvät käytännöt.
Koska elintapaohjaus kuuluu jossain määrin kaikkien sote-ammattilaisten työhön, on osaamisen kehittämisen kohderyhmänä organisaation kaikki sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.
Elintapaohjauksen kehittäminen etenee myöhemmin niin, että siihen kerätään myös asiakasnäkökulmaa.