Hyvinvoinnin digitaalinen palvelutarjotin monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen tukena. Pohjois-Pohjanmaan HVA (RRP, P4, I2)

Monialaisen palveluohjauksen toimintamalleja ammattilaisille. Toimintamalleissa hyödynnetään digitaalista palvelutarjotinta, joka kokoaa yhteen kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja kansallisten toimijoiden hyte-palveluja sekä tietosisältöjä.

Toimintaympäristö

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Pohde, on laaja maantieteellinen alue, johon kuuluu 30 kuntaa ja noin 416 000 asukasta. Pohde työllistää yli 18 000 henkilöä. Alueella toimii myös yli 7000 järjestöä ja yhdistystä sekä yli 50 seurakuntaa ja muuta uskonnollista yhteisöä. 

Kuntarajaton palvelu tukee hyvinvointialueen strategisia tavoitteita parantamalla palveluiden saatavuutta ja edistämällä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta koko hyvinvointialueella. Tämä mahdollistaa resurssien tehokkaamman hyödyntämisen, sillä palvelut eivät ole sidottuja tiettyihin kuntarajoihin, vaan ne ovat saatavilla kaikille alueen asukkaille riippumatta asuinpaikasta.

Väestörakenne ja sen kehitys vaikuttavat olennaisesti kehittämistyöhön. Pohteen hyvinvointialueen väestö ikääntyy ja Kansallisen terveysindeksin (THL) mukaan Pohde on sairastavuus- ja työkyvyttömyysindeksiltään Suomen kolmanneksi heikoimmassa asemassa. Jo nyt nähtävät terveyshaasteet ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä huomioitavia tekijöitä, jotka on hyvä huomioida toimintamallien laadinnassa sekä palvelutarjottimen sisältöjä, saavutettavuutta, asukaslähtöisyyttä ja viestintää suunniteltaessa.

Kehittämistä rahoitetaan 6/25 asti EU kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU) Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) kautta. Ohjelman indikaattori investoinnille on, että alueellisten digitaalisten palvelutarjottimien osalta pilotoinnin on tehty tai aloitettu Q 4/2024 kaikilla hyvinvointialueilla. Hyvinvointialue voi ottaa käyttöön kansallisesti kehitetyn Tarmoa palvelutarjottimen tai jatkokehittää kansalliset kriteerit täyttävän oman digiratkaisun. Pohteella on päädytty kehittämään omaa digiratkaisua. 

Hyvinvoinnin digitaalinen palvelutarjotin on osana monialaisia asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalleja, jotka tukevat oikea-aikaista, ennaltaehkäisevää ja yhdenmukaisempaa  palveluihin pääsyä. Monialaiset palvelut kattavat hyvinvointialueen lisäksi kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja kansallisesti tuotetut hyte-palvelut. Tavoitteena on myös, että asukkaiden ja ammattilaisten tietoisuus hyte-palveluista ja -toiminnasta lisääntyy. Haluamme myös siirtää palveluiden painopistettä raskaista kevyempiin tällä työllä. Ammattilaiset saavat myös koulutusta monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalleihin, jonka osana digitaalinen pavlelutarjotin on.

Pohjoispohjanmaalaisten hyvinvoinnista on paljon mittaritietoa ja näiden kustannusvaikuttavuuksia on arviotu (kts.hyvinvointisuunnitelma). Pyrimme yhteisellä hyte-työllä monialaisesti vaikuttamaan näiden kustannusten hillitsemiseen ja inhmillisen kärsimyksen vähentämiseen eli lisäämään pohjoispohjalaisten hyvinvointia. Hyte -tietoisuuden lisääminen ja palveluiden parempi saavutettavuus tukevat hyvinvoinnin ylläpitoa ja kasvua ja vähentävät näin kustannusten nousua. 

 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Mihin strategiseen kokonaisuuteen kehitettävä asia linkittyy?

  • Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on strateginen asiakirja, joka nostaa esiin alueelliset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteet, tavoitteet, toimenpiteet ja seurantaindikaattorit. Asiakirja on laadittu laajassa monialaisessa yhteistyössä asiantuntijoiden ja asukkaiden kanssa. 
  • Pohteella hanketta tehdään POP-Digi-Hoitotakuu hankkeessa (https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/pohjois-pohjanmaa-suomen-kestavan-kasvun-ohjelma), missä hyte -palvelukonseptin työpaketissa kehitetään ennaltaehkäisyä ja ongelmien varhaista tunnistamista panostamalla ennaltaehkäisevään työhön valittujen kohderyhmien osalta. Pohteen hankestrategian painopisteiksi on nostettu muun muassa yksilö- ja ihmislähtöisyys ("Ihmistä varten"), terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, ennaltaehkäisy sekä digitalisaation hyödyntäminen. Kohderyhmänä ovat aikuisväestöstä ”He, jotka kokevat, etteivät tule riittävästi kuulluksi”, kuten työttömät, ikäihmiset ja paljon palveluita käyttävät. Kun suunnittelemme palveluja ja toimintamalleja heidän lähtökohdistaan, palvelee se koko aikuisväestöä. 
  • Pohteen strategia ohjaa myös työtämme ja sieltä etenkin "Ihmistä varten" ja "Vaikuttavasti yhdessä" ovat teemoja, jotka näkyvät vahvasti hyte-työssämme. Painopisteen siirtäminen raskaasta palveluista kevyimpiin on myös yhteinen tahtotila ja hyte-työllä pystymme siihen vaikuttamaan. 
  • Alueelliseen hyte-palvelukonseptin kehittämiseen vaikuttaa kansallinen ohjaus ja kehittämistyö. Kesäkuussa 2023 julkaistu THL:n palvelukonsepti ohjaa alueellista kehittämistyötä niin sisällöllisesti kuin myös teknisten vaatimusten osalta. THL palvelukonseptissa korostuu asukkaiden itsenäinen ja omaehtoinen hyvinvoinnin edistäminen. Palvelutarjottimen ja toimintamallien avulla muun muassa liikunnan, luonnon ja kulttuurin terveyttä edistävät vaikutukset saavat lisää näkyvyyttä ja tulevat helpommin löydettäviksi. Palvelutarjottimen sisältö tulee nousemaan pitkälti Palvelutietovarannosta, mutta myös muita sisältöjä tuodaan tarjottimelle. 
  • THL siis koordinoi kansallista monialaisen hyte-palvelukonseptin kehittämisprojektia 2022–2025. Kansallisen projektin tavoitteena on kuvata toimintamalli, jonka avulla hyvinvointialueen asiakkaat ja ammattilaiset löytävät helposti alueen kuntien ja kolmannen sektorin hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä, pärjäävyyttä, terveyttä ja osallisuutta edistävät palvelut ja toiminnot.
  • Monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen toimintamallin minimisisältöjä on kuvattu THL:n julkaisussa Hyvinvointia edistävä toiminta helposti löydettäväksi. Linkin julkaisuun sekä kokonaisuutta käsittelevään videoon löydät linkeistä oikealta. 
  • Strategian mukaisten painopisteiden toteutumista edistetään kehittämällä ja käyttöönottamalla hyvinvoinnin edistämisen monialaisten (sote, kulttuuri, liikunta ja luonto) palvelujen kansallisesti ja alueellisesti integroidut, yhtenäiset toimintamallit ja digitaaliset palvelut. Digitaalisella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelutarjottimelta löytyy helposti hyvinvointialueen, kuntien ja kolmannen sektorin hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut sekä elintapaohjauksen palvelut. Palvelutarjotin tukee Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaita sekä ammattilaisia jokapäiväisessä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Hankkeen aikana on tarkoitus kehittää ja kuvata toimintamalleja, joissa ammattilaiset käyttävät hyte -palvelutarjotinta monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen työvälineenä eri kohderyhmille. Kuvaamme myös toimintamallin, miten asukkaat käyttää tarjotinta. Toimintamallien suunnittelussa hyödynnämme palvelumuotoilua kumppanimme Kaskas kanssa. 

Mitä ongelmaa olette ratkaisemassa?

  • Pohjois-Pohjanmaan alueen asukkaat tarvitsevat digitaalisen verkkopalvelun, josta he löytävät helposti alueen monialaiset hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut sekä toiminnot. Tällä hetkellä oikeiden palvelujen ja toimintojen löytäminen on haastavaa, koska ne on kuvattu useisiin eri paikkoihin mm. Pohteen nettisivulle, kuntien sivuille, sähköisen asioinnin ja neuvonnan alustalle Pohteella, lipas.fi, lähellä.fi- palveluun ja palvelutietovarantoon. Tiedot eivät ole myöskään aina ajantasaisia. Ammattilaisen ja asukkaan on tiedettävä, mitä palvelua hän etsii ja mistä kanavasta. Palvelujen kokoaminen yhteen paikkaan tuo tiedon asukkaiden ja ammattilaisten helposti hyödynnettäväksi, jolloin se voi motivoida ja madaltaa kynnystä oman hyvinvoinnin edistämiseen.
  • Hyte-palveluiden löytämiseen ja monialaiseen asiakas- ja palveluohjaukseen ei ole kuvattu yhtenäisiä toimintamalleja Pohjois-Pohjanmaalla, joten tarve on ilmeinen.
  • Palvelutarjotin tulee kokoamaan palveluja Palvelutietovarannosta (PTV). Palvelutarjotin on ratkaisu, jolla hyvinvointia ja terveyttä tukevien monialaisten palveluiden löydettävyys ja yhdenvertainen saavutettavuus paranevat. Järjestöjen ylläpitämä Lähellä.fi on myös integroitu PTV:n, joten saamme tämän kautta alustalle järjestöjen palvelut. Myös lipas.fi palveluista tehdään hankkeemme aikana integraatio PTV ja tätä integraatiota pilotoidaan Pohteen alueella. 
  • Lähtötilanteessa Palvelutietovarannossa on liian vähän laadukasta sisältöä hyvinvointiin ja terveyteen liittyen. Hankkeessa tullaan lisäämään kuntien ja järjestöjen tietoa palvelukonseptista ja motivoimaan kuntia ja järjestöjä tallentamaan palveluitaan PTV:n. Palvelutietovarannon ajantasaistaminen ja palvelujen lisääminen laadukkain kuvauksin etenkin kuntien ja  3.sektorin toimesta on tärkeää toimivan palvelutarjottimen muotoutumiseksi.
  • Palvelutarjottimelle tuodaan myös muuta  hyte-sisältöä, jos sitä ei saada PTVstä nousemaan. 
  • Hyödynnämme kehittämistyössä Pohteelle 1/2023 julkaistua digitaalisten palvelujen alustaa, mitä on kehitetty eri sidosryhmien kanssa. Samat sidosryhmät kuuluvat myös hyte-palvelutarjottimen kehittämistyöhön. 
  • Yleisesti RRP-hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan hyvinvointialuelaajuisia toimintamalleja, digitaalisia palvelupolkuja ja työvälineitä, uusia innovaatioita sekä palveluratkaisuja, jotka edistävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden vahvistamista ja kustannusvaikuttavuuden lisäämistä. Palvelujen oikea-aikainen löytyminen siirtää palvelujen kohdentumista kevyistä raskaimpiin. 
Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet
  • Asukas: Tällä hetkellä palvelut ovat pirstaleisesti monessa paikassa. Asukkaat tarvitsevat palvelut saavutettavaksi, jotta se motivoi ja madaltaa kynnystä oman hyvinvoinnin  ja terveyden edistämiseen sekä ennaltaehkäisyyn. Jotta saadaan tasavertaiset ja saavutettavat hyte-palvelut kaikille Pohteen asukkaille luodaan toimintamalli hyte-palvelujen löytämiseen, minkä yhtenä työvälineenä toimii hyte-palvelutarjotin.  
  • Ammattilainen: Ammattilaisten näkökulmasta tarpeet ovat samansuuntaisia asukkaiden kanssa, eli tarve on hajanaisen tiedon kokoamiselle yhteen paikkaan sekä tiedon helppo hyödynnettävyys. Ammattilaisilla tässä yhteydessä tarkoitetaan laajaa joukkoa eli kuntien, järjestöjen ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja palveluohjausta tekeviä henkilöitä.  Ammattilaiset eivät myöskään ole riittävän tietoisia palveluista, joten tällä työllä pyritään lisämään ammattilaisten osaamista palveluiden hyödynnettävyydestä laatimalla  yhtenäisiä toimintamalleja monialaisen asiakas- ja palveluohjaukseen. Toimintamalleissa hyödynnetään työvälineenä hyte-palvelutarjotinta ja koulutetaan ammattilaisia hyten puheeksiottoon. Ammattilainen voi myös omaa työhyvinvointia lisätä palvelutarjottimen sisällöillä. Toimintamallit jalkautetaan sote-, järjestö-, seurakunta- ja kunta-alan ammattilaisille. 
  • Kuntien, järjestöjen ja seurakuntien sektorin näkökulmasta tarpeiksi nousevat paitsi palvelujen löytyminen yhdestä paikasta, myös oman palvelutuotannon näkyväksi tekeminen ja asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
  • Hyvinvointialueella on tavoitteena siirtää palvelujen painopistettä raskaista palveluista ennaltaehkäiseviin. Hyte-työllä voidaan kohdentaa palveluja ja resursseja tarkoituksenmukaisemmin. Pohteen strategiassa on myös lisää perusteita työllemme: 
    • tehdään tiivistä yhteistyötä ja uudistetaan palvelujen verkostoa yhteistyössä kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa niin, että se vastaa palvelutarpeita ja alueellisia erityispiirteitä 
    • luodaan toimivien yhteistyörakenteiden ja toimintamallien kuntien, yritysten, järjestöjen, oppilaitosten ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa 
    • painotetaan osallisuutta, varhaista tukea, onnettomuuksien ennaltaehkäisyä sekä omaehtoista terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamista 
    • hyvinvointialueen palvelut toteutetaan yhteistyössä kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa  
  • Hyvinvointialueen, kuntien ja kolmannen sektorin yhteinen hyte-tehtävä integroituu kokonaisuudeksi palvelutarjottimen myötä. Myös laki ohjeistaa tähän: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä kuntien ja hyvinvointialueen on tehtävä yhteistyötä. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 29.6.2021/612 6§ Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa.) 
  • Suomen kestävän kasvun ohjelmassa laadittavalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonseptilla edistetään hoitotakuun toteutumista vahvistamalla ennaltaehkäisyä sekä tehostamalla ongelmien varhaista tunnistamista jo ennen varsinaista sote- palveluiden tarpeen syntymistä. 

 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Hyte hankekokonaisuudesta vastaa projektipäällikkö Saila Suuniittu. Palvelutarjottimen ja toimintamallien kehittämiseen osallistuu tiimistämme viisi projektisuunnittelija eri työprosenteilla ja vastuita on jaettu tasaisesti. Käyttöönottosuunnitelmaan olemme kirjanneet vastuut. 

Olemme koonneet monialaisen kehittäjäjoukon Pohjois-Pohjanmaan hyte-palvelutarjottimen ja -toimintamallien kehittämisen ja käyttöönoton ympärille. Kehittäjäjoukkoon kuuluu mm. asukkaat, järjestöjen-, kuntien-, hankkeiden-, ikäihmisten-, työkyvyn tuen-, sote-, tietohallinnon-, viestinnän- ja hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijat Pohjois-Pohjanmaalla. Myös kansalliset kehittäjäverkostot (muut hvat,RRP, THL, DF, DVV,) ovat osa kehittäjäjoukkoa. Sovellustoimittajat ja alustan kehittämisen muut asiantuntijat ovat tärkeä osa kehittäjäjoukkoa. Näitä ovat esimerkiksi palvelumuotoilijat, ux-suunnittelija, graafikko, koodarit ja  saavutettavuus asiantuntija. 

Pidämme säännöllisesti eri sidosryhmien kanssa ja sidosryhmiä yhdistämällä info- ja kehittämistilaisuuksia. Roolit muotoutuvat sidosryhmillä sen mukaan, mistä heillä on osaamista. Esimerkiksi kaatumisen ehkäisyn työryhmä kehittää siihen liittyvää sisältöä palvelutarjottimelle. 

Osallistumme säännöllisesti myös järjestöjen ja kuntien hyte-työryhmiin, jotka kokoontuivat jo ennen hanketyötä. Olemme päässeet niihin sujuvasti mukaan ja yhteistyö on ollut antoisaa. Myös Pohteen sisäiset yhteistyötahot tietohallinnon ja viestinnän sekä järjestämistoiminnon puolelta ovat tukeneen kehittämistyötä sujuvasti. Etenkin viestinnän työryhmällä on ollut iso rooli, kun viemme hyte-palvelutarjotinta viestinnän ylläpitämälle pohde.fi verkkosivustolle. 

Kohdejoukon innostaminen yhteiseen kehittämiseen vaatii hyvää koordinointia, säännöllistä informointia, kehittämistapaamisia ja työn hyötyjen kertaamista. Yhteisessä kehittämisessä on tärkeää avoimen ja kannustavan ilmapiirin luominen. Vertaistuen mahdollistaminen, onnistumisen ja haasteiden jakaminen on tärkeä osa onnistunutta kehittämistyötä. Kiitosta ja onnistumisten tunnustamista ei kannata kehittämistyössä unohtaa. Jatkuva kehittäjäjoukolta palautteen kerääminen ja sen hyödyntäminen kehittämistyössä lisää kuulluksi tulemista ja vaikuttamismahdollisuuksia. 

Ohjausryhmä ja sen tehtävät

Kehittämistyötä ohjataan palvelutarjottimelle nimetyssä ohjausryhmässä. Ohjausryhmä koostuu pääosin Hyvinvoinnin yhteistyöryhmän (Hyry) jäsenistä, johon kuuluu hyvinvointialueen, kuntien ja 3.sektorin edustajia. Lisäksi seurantaryhmään kutsutaan tarvittaessa Pohteen tietohallinnon, järjestämistoimintojen tai viestinnän edustajia. 

Ohjausryhmän tehtäviä ovat:

  • ohjaa Pohteen hyte-palvelutarjottimen ja siihen liittyvien toimintamallien kehittämistä, pilotoinneista ja sisältöjä yhdessä hanketiimin ja sidosryhmien kanssa
  • Hyry kokoontuu n. x4/v, hyte-tiimi tulee mukaan tarpeen mukaan
  • Tukee palvelutarjottimen ja siihen liittyvien toimintamallien suunnittelua ja käyttöönottoa sekä juurruttamista asiakkaiden käyttöön ja asiakasohjaukseen ammattilaisille.
  • Tukee sidosryhmien yhteistyöskentelyä tarjottimen sisältöjen osalta. Palvelutietovaranto (PTV) tuki.

    Hyrystä lisää: https://pohde.fi/tietoa-meista/paatoksenteko/yhteistyoryhmat/hyvinvoinnin-edistamisen-yhteistyoryhma/

Asukkaiden ja ammattilaisten osallistaminen sekä tehtävät

Haluamme kehittää palvelut käyttäjälähtöisesti, joten hyödynnämme kehittämisessä palvelumuotoilua. Palvelumuotoilu -projekti toteutettiin keväällä 2024 kumppanimme Kaskas kanssa. Palvelumuotoilulla haluttiin kerätä käyttäjäymmärrystä hyte-palvelutarjottimen ja sen toimintamallien kehittämiseen. Saimme osallistettua asukkaita ja ammattilaisia palvelumuotoilu-projektissa lähemmäs 200. 

Palvelumuotoilua toteutettiin kumppanimme Kaskas vetämissä etäryhmähaastatteluissa, kyselyillä, läsnä työpajoissa (Ylivieska, Hailuoto, Oulu) ja etäfocustyöpajoissa. Kutsut näihin olivat osa kohdennettuja (ikäihmiset, työttömät, ammattilaiset, järjestöt, kunnat), mutta myös avoimia kaikille asukkaille Pohteen alueella. Jaoimme kutsuja mm. pohde.fi verkkosivuilla ja -somekanavissa. Kiitoksena osallistumisesta arvoimme elokuvalippuja ja aiomme pitää myös kiitostilaisuuden kaikille kehittämistyöhön osallistuneille hankkeen lopulla. 

Asukkaiden tehtävänä oli kuvata omista lähtökohdistaan tarpeita tulevalle hyte-palvelutarjottimelle. Ammattilaiset kuvasivat tarpeitaan omasta ja kohtaamiensa asukkaiden lähtökohdista käsin. Ammattilaisissa oli hyvinvointialueen, järjestöjen ja kuntien edustajia, joten tarpeita tuli monialaisesti kuvattua.

Kaskas tehtävänä oli koota sidosryhmien ja hanketiimin tuella:

  • käyttäjäymmärrystä koskevat päätelmät ja eri käyttäjien palvelupolut ja toimintamallit
  • käyttäjäymmärryksen pohjalta yhteiskehitetyt ratkaisuehdotukset verkkopalveluun
  • johtopäätökset, jotka summaavat työn keskeiset huomiot ja vaikuttavuuden
  • käyttöönottosuunitelma tarjottimelle

Käyttöönottosuunnitelma kuvaa Pohteen digitaalisen hyte-palvelutarjottimen kehittämisen viimeistelyn ja käyttöönoton vaiheita. Sen tarkoituksena on varmistaa, että palvelun tekninen toteutus ja käyttöönotto tapahtuu suunnitellusti, vastuut ovat selkeät ja eri vaiheet ovat aikataulutettu. Lisäksi se näyttää kunkin vaiheen statuksen, jotta etenemistä on helpompi seurata. Käyttöönottosuunnitelma täydentää hankkeen projektisuunnitelmaa, jossa on avattu palvelun kehittämisen taustat, tarve, organisaatio ja palvelulle asetetut tavoitteet. Käyttöönottosuunnitelmaamme on kirjattu kuhunkin vaiheeseen kuuluvat toimenpiteet sekä niiden vastuut, mittarit ja aikataulu.

Hyte-palvelutarjottimelle on laadittu myös hallintamalli, johon on nimetty mm. omistajuus, tuotevastaavat, tukipalvelut ja pääkäyttäjät, mikä turvaa palvelun elinkaarenhallintaa myös hankkeen jälkeen. Hallintamallissa on huomioitu osana Pohteen digitaalisen palvelujen kokonaisuutta, jolle on luotu Pohteella oma kuvaus ja hallintamalli. 

Liitteet
Kuva
Hyte-palvelutarjottimen sidosryhmät Pohjois-Pohjanmaalla
Hyte-palvelutarjottimen sidosryhmät Pohjois-Pohjanmaalla
Tavoiteltu muutos
  • Pohjois-Pohjanmaan asukkaat löytäisivät itsenäisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelutarjottimen   ja ohjautuisivat sitä kautta nykyistä paremmin omaehtoisiin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluihin ja toimintoihin. Laaditut toimintamallit ovat asiakaslähtöisiä, tasavertaisia ja saavutettavia. 
  • Ammattilaiset* hyödyntävä hyte-palvelutarjotinta monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen työvälineenä ja pystyvät yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelemaan hänelle sopivan monialaisen tuen. Palvelujen löytyminen yhdestä paikasta mahdollistaa sen, että ammattilaisten työaika kohdentuu palvelujen kartoittamisen sijasta itse asiakastyöhön.
  • Monialainen asiakas- ja palveluohjaus hyvinvointia ja terveyttä edistäviin palveluihin toteutuu alueella systemaattisesti.
  • Hyte-palvelutarjottimen käyttöönottoon liittyvä digitaalinen jalkauttaminen tukee toimintamallien juurtumista käytäntöön ja alueen asukkaat ja ammattilaiset käyttävät sitä aktiivisesti. 
  • Hyte-palvelutarjottimen tarkoituksena on edistää väestön hyvinvointia, ennaltaehkäistä sairauksia sekä vähentää sote-palveluiden tarvetta. Mikä vastaa hankkeen tavoitteeseen edistää hoitotakuun toteutumista vahvistamalla ennaltaehkäisyä ja varhaista ongelmien tunnistamista.

* Ammattilaisilla tässä yhteydessä tarkoitetaan laajaa joukkoa eli kuntien, järjestöjen ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja palveluohjausta tekeviä henkilöitä

 

Muutoksen mittaaminen

Sisältö päivittyy

Digitaalinen hyte-palvelutarjotin

Tavoite seurata digitaalisen alustan käyttöönoton vaikutuksia asukkaan ja ammattilaisen sekä organisaation toimintaan ja tavoitteisiin.

  • Asukkaiden arviointi (alustalta jatkuva kysely)
  • Ammattilaisten arviointi (alustalta jatkuva kysely), miten toimii monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen työvälineenä?
  • Erilliset kyselyt sidosryhmien asiantuntijoille, kuten ikääntyvien ja työkyvyn tuen asiantuntijat, kehittäjäasiakkaat, Hyry, Järjestöjen edustus, Sote ammattilaiset (paljon palveluita käyttävät)
  • Alustan-analytiikasta arviointi käytettävyydestä (palvelujen käyttöaste; sivustonäyttöjen frekvenssi, sivustolla vietetty aika, hakusanat ja niiden onnistuminen, muu automaattinen analytiikka)
  • Seurataan tarkemmin käyttäjien palveluiden hakua ja ohjautumista, jonka myötä saadaan myös tietoa hyte-työn kehittämiseen.
  • Tekninen ja sisällöllinen jatkuva laaduntarkistaminen kehittäjätiimin toimesta, esim. PTV tietojen laatu, alustan saavutettavuus

Saatujen palautteiden, käytettävyysarvioinnin ja analytiikan säännöllinen käsittely viikottain ja niiden priorisointi sekä kehittäminen. Tämän jälkeen tarvittavat sisällöllisen ja/tai teknisen kehittämisen toteuttaminen. 

Mittarit:

  • Hyte-palvelutarjottimen käyntimäärät, käytettävyys, saavutettavuus
  • Kyselyt, palautteet
  • Testaustilaisuuksista saadut palautteet
  • Hyte-palvelutarjottimen käyttöön koulutettujen ammattilaisten määrä
  • Kuvattujen palveluiden ja toimintojen määrä alustalla (PTV)
  • Etäelintapaohjannan pilotin mittarit, esimerkiksi hyte-kertoimeen vaikuttaa DMII riskissä oleville annettava elintapaohjanta. Tarjottimelle tulee myös elintapaohjannan sisältöä kattavasti. 

Yllä olevia mittareita seurataan säännöllisesti ja arvioidaan kehittämistoimenpiteiden onnistumista uuden arvioinnin yhteydessä. Hankeaikana mittarointia jatkuvasti, mutta laajempia arviointeja esim. 3kk välein. 

Toimintamalli, jossa ammattilaiset käyttävät palvelutarjotinta asiakas- ja palveluohjauksen työvälineenä.

  • Toimintamallien kehittämiseen on osallistettu ammattilaisia alusta asti. Etenkin kevään palvelumuotoilu -projektissa ammattilaiset ovat olleet tiivisti mukana, kun laadittu toimintamallia ammattilaisten asiakas- ja palveluohjaukseen. Osallistamisella voidaan mitata, onko käyttäjiä kuultu ja toimintamallia kehitetty käyttäjälähtöisesti. Osallistaminen on tärkeää koko hankeajan ja otammekin syksyn testaustilaisuuksiin ammattilaisia mukaan. 
  • Digitaalisella jalkauttamisella pyritään saamaan toimintamallit juurrutettua osaksi työkulttuureja. Jalkauttamiselle asetetaan tavoitteet ja mittarit, joita seurataan projektin ajan. Jalkauttamiseen kuuluu mm. ammattilaisten osallistaminen, kouluttaminen. 
  • THL ammattilaisten koulutuspilotissa mukana olo tukee toimintamallin juurruttamista ja hyte-osaamisen vahvistamista. Voimme käyttää koulutusmateriaalia myös  keväällä 2025. Saatu palaute koulutuksista voidaa mittaroida ja kehittää. 
  • Markkinointi ja viestintä tukee toimintamallin juurruttamista käytäntöön. 
  • Kerätään ja arvioidaan ammattilaisilta saatua palautetta toimintamallista. 
Toteutussuunnitelma
  • Syksy2024. Vaatimusmäärittely ja asiantuntijoiden sekä sidosryhmien osallistaminen alustavalintaan tehty. 10.1. päätetty, että Pohteella jatkokehitetään omaa hyte-palvelutarjotinta
  • Asukkaiden, kuntien, järjestöjen ja asiantuntijoiden sekä muiden sidosryhmien osallistaminen hyte-palvelutarjottimen ja sen toimintamallien kehittämiseen läpi koko kehittämisprosessin. Pidetty infotilaisuuksia säännöllisesti, osallistetaan kehittämiseen (haastattelut, työpajat, testaukset).
  • PTV tuki koko hankkeen ajan. Mm. työpajat kaikkiin kuntiin, tukiklinikat, oppaat, koulutukset. 
  • Alustan tekninen ja sisällöllinen toteuttaminen. Hankinnat alustan toteuttamiseen arvioitu ja aikataulutettu. 1.version julkaisutavoite 11/2024. Laadittu burnrate hankinnoille, jotta useat hankinnat etenevät sujuavasti tarjottimen ja toimintamallin kehittämistä aikataulullisesti tukien, ns iteratiivista kehittämistä. Onnistunut hankintojen ja siihen liittyvien toimittajien koordinointi sekä yhteiskehittäminen takaa onnistuneen lopputuloksen. Säännölliset kokoontumiset kuuluvat oleellisesti alustan yhteiskehittäjä ryhmälle. Laadittu järjestelmäkuvaus dokumentaatio. 
  • Asukkaiden tuki palvelukonseptin toimintamallien ja digitaalisen palvelutarjottimen käytölle (yhteistyö esim. kirjaston ja järjestöjen digituen kanssa)  Digitaalista jalkauttamista hankintaa yhteistyökumppanilta tähän tueksi syksy 2024 ja kevät 2025. 
  • Ammattilaisten, kuntien ja järjestöjen laajamittainen koulutus toimintamalliin sekä digitaalisen palvelutarjottimen käyttöön. Tarjottimen käyttöönoton tuki koulutuksen jälkeen. Digitaalista jalkauttamista hankintaa yhteistyökumppanilta tähän tueksi syksy 2024 ja kevät 2025. . 
  • Laaja-alainen viestintä (hyvinvointialue, kunnat, järjestöt) hyvinvointialueen asukkaille palvelutarjottimesta ja sen mahdollisuuksista omaehtoiseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Markkinointi- ja viestintäsuunnitelma laaditaan ja toteutetaan kevät 2024- 6/25.
  • Vastuuhenkilöiden/-tahon nimeäminen palvelutarjottimen ylläpitämiseen ja kehittämiseen hankeaikana tehty ja hankkeen  jälkeen pääosin.  Hallintamalli kuvattu ja päivittyy tarpeen mukaan. Laadittu käyttöönottosuunnitelma työlle. 
  • Yhteistyö mm. Pohteen Viestinnän (pohde.fi) ja muiden asiantuntijoiden kanssa, jotta palvelupolut ja sisällöt saadaan sujuvasti yhteen. Osallistettu viestinnän, tietohallinnon ja muita asiantuntijoita yhteiskehittämiseen ja pidetty infoja sekä otettu työnohjausta.
  • Työtämme tehdää näkyväksi myös verkkosivuilla: https://pohde.fi/tietoa-meista/kehittaminen-ja-innovaatiot/kehittamishankkeet/kestavan-kasvun-ohjelma-2/pilari-4-investointi-2/ 
Liitteet
Kuva
Hyte-palvelutarjottimen vuosisuunnitelma
Hyte-palvelutarjottimen vuosisuunnitelma 2024
Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen monialaisen palvelukonseptin kohderyhmä ovat kaikki Pohjois-Pohjanmaan asukkaat. Lisäksi kohderyhmänä ovat hyte-teemojen parissa monialaista asiakas- ja palveluohjausta antavat ammattilaiset. Muodostettaessa hyte-palvelutarjottimen sisältöjä otetaan alkuvaiheessa erityisesti huomioon haavoittuvassa asemmassa olevat eli "he, jotka kokevat etteivät saa ääntänsä kuuluviin." Jälkimmäinen on pohjois-pohjanmaalaisten haavoittuvassa asemassa olevien asukkaiden itse laatima nimitys, miten he haluavat heitä kutsuttavan. Kun suunnittelemme palveluja heidän lähtökohdistaan, palvelee se koko aikuisväestöä.  Pohjois-Pohjanmaalla hyte-toimintamallien pilotoinnin kohderyhmäksi on valikoitunut:

  • Ikäihmiset 
  • Paljon palveluita käyttävät
  • Pitkäaikaistyöttömät
  • Yllä olevia kohderyhmiä kohtaavat ammattilaiset

Pohjois-Pohjanmaan asukkaiden osallistaminen:

  • Työpajatyöskentely 3kpl. Ylivieska, Oulu, Hailuoto paikkakuntina, mutta muistakin kunnista sai tulla paikalle.
  • Kehittäjäasiakkaat (osallistuivat yllä oleviin työpajoihin ja/tai haastatteluihin)
  • Haastattelut (etäryhmähaastatteluja 3kpl).
  • Elintapa-kysely palvelutarjottimen tarpeista asukkaille (100vastausta)
  • Testaustilaisuudet. Etätestaustilaisuuksia palvelumuotoilussa 3kpl. Syksyllä 2024 käytettävyystestauksia livenä ja etänä.
  • Infotilaisuudet, tapahtumat. Kuukausittain useita infotilaisuuksia eri sidosryhmille etänä ja livenä, osallistuttu mm. Ainot ja Reinot-messuille, Digitaitoviikolle. 

Järjestöjen, kuntien, seurakuntien ja hyvinvointialueen ammattilaisten osallistaminen:

  • Sidosryhmäyhteistyö: osallistutaan säännöllisesti eri toimijoiden tilaisuuksiin ja pidetään heille infoja hyte-työstämme.
  • Yhteiskehittäminen. Hanketiimi on esimeriksi mukana alueemme hyte-työryhmissä, joissa kehitetään ehkäisevän tuen karttoja esim. kaatumisen ehkäisystä. 
  • Työpajat, haastattelut, testaukset, infot. Ammattilaisten infosta video: https://www.youtube.com/watch?v=zRhuFNTBxt0 

Muut yhteistyö ja kehittäjäkumppanit:

  • POP-Digi-hoitotakuu - ja muut hankkeet, Hyvinvointi koordinaattorit, YOH -tiimi
  • Kohderyhmien asiantuntijat, esimerkiksi ikääntyvien ja työttömien kanssa työskentelevät ammattilaiset
  • Kansalliset verkostot (THL, STM, RRP2, muut hyvinvointialueet)
  • Pohteen yhteistyötahot, kuten Viestintä, Tietohallinto, Järjestämisen toimialue, Digitaalinen sote-keskus

Yllä olevia alueellisia kohderyhmiä on kaikkia kutsuttu kevään 2024 aikana palvelutarjottimen toimintamallien ja sisältöjen kehittämiseen liittyvään palvelumuotoilu -projektin työhön. Tähän on liittynyt haastatteluja, työpajoja, testailuja ja infotilaisuuksia, joilla asiakasymmärrystä on saatu kattavasti kerättyä. 

Ideointi
  • Lipas.fi - PTV -Pohde -pilotti 2024-2025. Vähentää kuntien päällekkäistä työtä jatkossa. Kunnat kuvaa liikuntapaikkatietonsa lipas.fi, josta ne tulevan integraation myötä menee PTV:n ja saamme sitä kautta ne tarjottimelle. 
  • Yhteistyötä on sujuvoittanut Pohteella oleva Yhdyspinta, osallisuus ja hyvinvointi -tiimi hyvinvointipäällikön johdolla. Olemme päässeet näihin työryhmiin mukaan ja saamme sieltä kattavasti monialasta asiantuntemusta hyte-työhön. Esimerkiksi ehkäisevän tuen työryhmien verkostot, joissa tuotetaan palvelutarjottimelle sisältöjä. Sisällöt liittyvät lähisuhdeväkivallan-, yksinäisyyden-, työkyvyn tuen-, mielenterveyden-, talouden- , elintapaohjannan - ja ehkäisevän päihdetyön teemoihin. Erilaisia puheeksioton välineitä työryhmät voivat myös tuottaa sisällöiksi. 
  • Digitaalinen jalkauttaminen. Toimittajan kanssa mietitään yhdessä toimivat menetelmät. Jalkauttamisella tavoitellaan, että ammattilaiset ja asukkaat osaavat käyttää palvelutarjotinta hyvinvointinsa edistämiseen. Sis. mm. koulutuksia. 
  • Suosutteleva teknologian hyödyntäminen palvelutarjottimella. Ideointi toimittajan kanssa kesken. 
  • Älykkään hakutoiminnon kehittäminen. Suosittelu työkalun kehittäminen osana hakua. 
  • Palveutarjottimen sisältökonseptit toimittajan tuella. Esimerkiksi vinkit arkeen ja elämäntilanteisiin räätälöityjä kokonaisuuksia toivottiin käyttäjien toimesta (pavlelumuotoilu). 
  • Palvelumuotoilu projektilla kumppanimme Kaskas kanssa saatiin työn tuloksina: 
    • Digitaalisen hyte-palvelutarjottimen konseptin kirjallinen ja visuaalinen kuvaus, toimintamalli, käyttötapaukset ja käyttäjälähtöiset palvelupolut eri käyttäjäryhmille
    • Digitaalisen hyte-palvelutarjottimen käyttöönottosuunnitelma
    • Loppuraportti löytyy tämän toimintamallin liitteistä. 
Idean testaus asiakkaalla
  • Palvelumuotoilu prosessin tuotoksia testattiin asukkailla ja ammattilaisilla. Lisätään myöhemmin tähän liitteksi pamu-projektin tuotoksia.
Ratkaisun perusidea

Toimintamallien avulla edistetään monialaista palveluohjausta hyvinvointia ja terveyttä edistäviin palveluihin. Palveluohjauksen yhtenä työkaluna ja tukena tulee toimimaan digitaalinen hyte-palvelutarjotin, joka otetaan tuotanto käyttöön Pohteella 1/2025. Palvelutarjotinta on aloitettu pilotoimaan demo-ympäristön kautta 11/2025  hyvinvointi lähete-pilotissa. 

Pohteen monialaisen asiakas- ja palveluohjaukseen kuuluvat hankkeessa seuraavat toimintamallit:

  • Digitaalinen hyte-palvelutarjotin
    • Ammattilainen käyttää hyte-palvelutarjotinta työvälineenä, kun ottaa hyten puheeksi asiakkailleen. Ammattilaisen asiakas- ja palveluohjaus tukee itsenäistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemista ja siihen motivoimista. Palvelupolku kuvattu ohjaavan ammattilaisen näkökulmasta palvelumuotoillen. Ammattilaisia osallistetaan kehittämiseen, infotaan, koulutetaan ja hyödynnetään digitaalisen jalkauttamisen suunnitelmaa käyttöönotossa. 
    • Asukas käyttää itselleen tai läheiselleen palvelutarjotinta hyvinvointia tukemaan. Käyttäjän palvelupolut kuvattu palvelumuotoilun keinoin ikääntyvän, työttömän ja ruuhkavuosia elävän asukkaan näkökulmasta. Asukkaille järjestetään infotilaisuuksia, mahdollisuuksia osallistua kehittämiseen/testaamiseen ja hyödynnetään markkinointia sekä digitaalista jalkauttamista käyttöönotossa. 
    • Alueemme hyte-kehittäjätiimit tuottavat tarjottimelle sisältöä, kuten puheeksioton välineitä lähisuhdeväkivallasta, päihteiden käytöstä, kaatumisen ehkäisystä ja taloudesta. Hankkeesta annetaan tukea sisältöjen tuottamiseen. 
    • Hanketiimi on osana alueemme monialaisia hyte-kehittäjätiimejä, joissa laaditaan ehkäisevän tuen kartat: lähisuhdeväkivallasta, kaatumisen ehkäisystä, työkyvyn tuesta, ehkäisevästä päihdetyöstä, yksinäisyydestä, mielenterveydestä, arjen raha-asioista ja elintapaohjauksesta. 
  • Etäelintapaohjaus. Elintapaohjaus on myös yhtenä teemana palvelutarjottimella. Etäelintapaohjausta pilotoidaan tässä hankkeessa, kts. https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/etaelintapaohjauksen-toimintamalli-pohjois-pohjanmaan-hva-rrp-p4i2 Elintapaohjaajat koulutetaan käyttämään hyte-palvelutarjotin työssään. 
  • Hyte-osaamisen vahvistamisen pilottiin osallistuminen. THL koordinoi pilottia, johon osallistuu kuusi hva. Pohteella pilottiin osallistuu ikääntyvien palveluohjausta antavat ammattilaiset. Pilotin jälkeen koulutusmateriaalia hyödynnetään laajemmin alueen ammattilaisille. Hyte-osaamisen vahvistamista toteutetaan koko hankeajan, kun hyte-työtä tehdään aktiivisesti eri sidosryhmien kanssa. 
  • Hyvinvointilähete toimintamallin jatkokehittäminen (kts. 2022 pilotti: https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/matalan-kynnyksen-hyvinvointilahete-pilotti). Pilotointi syksy 2024. Toimintamallin kehittäminen kuvataan Innokylään erikseen. 
  • Palvelutietovaranto (PTV) työ kuntiin ja 3.sektorille, jotta saadaan laadukkaat palvelukuvaukset monialaisen asiakas- ja palveluohjauksen tueksi. Hankkeen aikainen PTV tiedon kasvattaminen ja laadun varmistaminen kuvataan Innokylään omana toimintamallinaan. 
    • Pohde pilotoi yhdessä https://lipas.fi/etusivu  (Jyväskylän yliopisto) - DVV kanssa integraation PTV ja Lippaan välille. Ingtegraatio tulee kasvattamaan hyte palvelujen määrää asiakasohjaukseen ja vähentää kuntien tekemää tuplatyötä palvelujen kirjaamisessa. 
Liitteet
Kuva
Pohteen  hyte -verkkopalvelun toimintamalli asukkaalle
Pohteen hyte -verkkopalvelun toimintamalli asukkaalle
Kuva
Pohteen hyte -verkkopalvelun toimintamalli
Pohteen hyte -verkkopalvelun toimintamalli
Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot
  • Markkinointi ja viestintäsuunnitelma tehty käyttöönoton tueksi
  • Digitaalinen jalkauttaminen tarkoitus toteuttaa suunnitellusti hankeaikana. Suunnittelu syksyllä 2024, toimenpiteet 2025.
  • Kouluttamista alustan käyttöön annetaan aktiviisesti. Perustettu esim. yhteisiä työtiloja Teams, jotka mahdollistaa tuen antamisen ja sparrailun. Säännölliset tukitunnit ja tilaisuudet alueelle tarjottu eri hyte-teemoissa.  
  • Alusta asti laajasti informoitu ja osallistettu tulevia käyttäjiä kehittämistyöhön. Tämä tukee juurruttamista palvelun ja toimintamallien käyttöön. 
Vinkit toimintamallin soveltajille

Alueellinen ja kansallinen yhteiskehittäminen on oleellista palvelun onnistuneelle suunnittelulle, toteutuksille ja käyttöönotolle pysyvästi. Loppukäyttäjät on tärkeä ottaa mukaan suunnitteluun alusta asti,  jotta saadaan käyttäjälähtöinen ja saavutettava palvelutarjotin ja siihen linkittyvät toimintamallit. Yhteisessä kehitämisessä voi hyödyntää muun muassa kehittäjäasiakkaita, ammattilaisia ja alueellisia kyselyitä sekä hyvinvoinnin mittareita. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonseptin käyttöönotto edellyttää ammattilaisten ja asukkaiden käyttöönottokoulutuksen. Koulutus on tärkeä osa toimintamallin juurruttamista. Käyttäjille tulee tarjota tukea myös hankkeen jälkeenkin esimerkiksi video-ohjein ja pääkäyttäjän tuella. Hallintamalli hankekauden jälkeen on tärkeä tehdä, jotta ylläpito ja vastuut on selvillä ja kehittäminen ei lopu hankeaikana ja asiakasohjaukseen tarkoitettu verkkosivusto pysyy laadukkaana, päivittyvänä ja ajantasalla. 

Hyödynnämme toimintamallin käyttöönotossa markkinointisuunnitelmaa ja digitaalista jalkauttamista. Hyte-osaamisen vahvistaminen asukkaille ja ammattilaisille vaatii kevyet toimintamallit, jotta ne juurtuvat paremmin käyttöön. Sen vuoksi hyte-palvelutarjotin tulee jo asukkaille ja ammattilaisille tutulle pohde.fi -sivuston sisälle eikä erillisenä sivustona. Ennaltaehkäisevät ja hyvinvoinnin monialaiset palvelut saadaan näin paremmin löydettäväksi.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonseptin sisältämä toimintamalli ja digitaalinen palvelutarjotin pilotoidaan käyttöön hankeaikana. Palvelutarjottimen 1. tuotantoversio julkaistaan 1/2025 ja pilotointi palvelutarjottimesta aloitettu 11/24- aloitettu hyvinvointilähete-pilotissa. Kehittämistyötä jatketaan ketterästi hankekauden lopuun. Palvelukonseptin tuomat hyödyt ja muutokset tulevat esille konseptin käyttöönoton jälkeen ja niitä mitataan eri mittarein jo pilotoinnista lähtien.