Istuttamalla iloa hoitokoteihin
Kotona asuvien ikäihmisten kanssa istutetaan esim. syötäviä kasveja tai kauniita kukkia hoitokotien asukkaiden iloksi. Kasvun seuraamisesta asukkaat saavat iloa pitkäksi aikaa.
Perustiedot
Toimintamallin nimi
Kotona asuvien ikäihmisten kanssa istutetaan esim. syötäviä kasveja tai kauniita kukkia hoitokotien asukkaiden iloksi. Kasvun seuraamisesta asukkaat saavat iloa pitkäksi aikaa.
Toimintamallin kuvaus
Kotona asuvien ikäihmisten kanssa istutetaan esim. syötäviä kasveja tai kauniita kukkia hoitokotien asukkaiden iloksi. Kasvun seuraamisesta asukkaat saavat iloa pitkäksi aikaa.
Istutustalkoot tuovat mukavaa vaihtelua hoitokotien arkeen. Kotona asuvat ikäihmiset voivat tehdä vapaaehtoistyötä auttamalla istutuksessa. Heitä myös kiinnostaa kasvun seuraaminen, jolloin he vierailevat hoitokodeissa myös jatkossa. Hoitokotien asukkaat ovat mukana istuttamassa kasveja. Puutarhatyöt ovat olleet monelle tuttua toimintaa, joten se herättää mukavia muistoja.
Kohderyhmänä ovat hoitokodin asukkaat ja hoitohenkilökunta sekä vapaaehtoisina istutuksissa mukana olevat kotona asuvat ikäihmiset, nuoret ja lapset.
Aluksi otetaan yhteyttä hoitokotiin ja ehdotetaan tällaista toimintaa. Samassa yhteydessä voidaan sopia jo päivämääräkin jolloin kampanja toteutetaan. Seuraavaksi kartoitetaan vapaaehtoisia ikäihmisiä, jotka haluaisivat tulla istutuspuuhiin hoitokotiin. Jos istutustalkoihin halutaan mukaan myös nuoria ja lapsia, kannattaa ottaa yhteyttä kunnan nuorisotoimeen ja/tai 4H-järjestöön. Kannattaa myös sopia, kuka hoitaa istutuslaatikot, mullat ja kasvit paikalle. Kasveiksi tulee valita sellaisia kasveja, jotka eivät ole myrkyllisiä esim. yrtit ja mansikat, myrkyttömät kukat sekä syötävät kasvit ovat hyviä vaihtoehtoja.
Varsinaisena istutuspäivänä on tärkeää, että hoitokodin asukkaat saavat mahdollisuuden osallistua istutustalkoihin mahdollisuuksien mukaan. Ainakin katselemalla ja keskustelemalla vapaaehtoisten kanssa. Kun istutukset on saatu valmiiksi, on yhdessä vielä juotu kahvit.
Lopuksi kannatta sopia siitä, käykö joku vapaaehtoisista kastelemassa ja koulimassa taimia. Esim. jos istutustalkoihin osallistuu lapsia, voisivat he käydä kesällä perheensä kanssa kastelemassa taimia ja katselemassa muutenkin kasvun ihmettä. Näin saataisiin vähän eloa myös hoitokodin asukkaiden arkeen.
Aijjoos-toiminnassa tätä mallia on kokeiltu vapaaehtoisten ikäihmisten ja 4H-lasten kanssa Evijärvellä yhtenä kesänä. Kauhavalla vastaavaa toimintaa on ollut jo kolmena kesänä. Ensimmäisenä kesänä yhdessä hoitokodissa, toisena kahdessa ja kolmantena jo neljässä hoitokodissa. Mukana on ollut sekä vapaaehtoisia ikäihmisiä että nuoria. Hoitokotien hoitajien mielestä tämä on ollut todella toivottu toimintamuoto, koska kaiken kiireen keskellä hoitokotien henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta toteuttaa tällaista itse.
Tärkeäksi on koettu se, että hoitokodin asukkaat ovat saaneet osallistua jollain tavalla istutukseen. He ovat samalla saaneet muistella omien kotiensa puutarhoja, kukkia ja istutuspuuhia. Muistelua on ollut paljon ja onpa vapaaehtoisille annettu istutusneuvojakin.