NEA naiserityisyys asunnottomuustyössä-hankkeen (2018-2020) monitoimijainen yhteiskehittäminen
Naisten asunnottomuuden ilmiön hahmottamiseksi ja tukimallien kehittämiseksi toteutettiin yhdeksän organisaation yhteiskehittämishanke, jossa oli hyvin monenlaista osaamista. Tässä toimintamallissa kuvataan yhteiskehittämistä tuloksiin tähtäävänä prosessina.
NEA naiserityisyys asunnottomuustyössä oli Y-Säätiön koordinoima kolmivuotinen (2018−2020) STEAn rahoittama valtakunnallinen hanke. Osahankkeissa olivat mukana Diakonissalaitos, Ensi- ja turvakotien liitto, Helsingin ensikoti ry, Turun ensi- ja turvakoti ry, Sininauhasäätiö, EJY ry, A-klinikkasäätiö sekä Vailla vakinaista asuntoa ry.
Hankkeen tavoitteena oli ”Naisten asunnottomuuden poistaminen monitoimijaisessa yhteistyössä asumispolkuja turvaamalla”. Tähän tavoitteeseen pyrittiin viiden osatavoitteen kautta; naisille tarkoitettujen pienimuotoisten asumispolkujen turvaaminen, asumisen onnistumisen turvaaminen, ammattilaisten taitojen lisääminen ennalta ehkäisevässä ja korjaavassa työssä, kokemusasiantuntijuuden vahvistaminen sekä tiedon tuotanto, vaikutusten mittaaminen ja seuranta.
Tässä toimintamallina kuvataan hankkeessa tehtyä monitoimijaista yhteiskehittämistä. Naisten asunnottomuus on ollut ilmiönä Suomessa tunnistamaton ja määrittelemätön. Naisten tarpeet ovat jääneet taka-alalle asunnottomien palveluita kehitettäessä. Ratkaisuksi ilmiön hahmottamiseksi ja tukimallien kehittämiseksi toteutettiin yhdeksän organisaation yhteiskehittämishanke, jossa oli mukana hyvin monipuolista osaamista; asunnottomuustyöstä, päihdetyöstä, väkivaltatyöstä, kokemusasiantuntijuutta ja lapsiperheiden kanssa tehtävästä työstä. NEA-hankkeessa eri organisaatiot toteuttivat yhteisiin tavoitteisiin liittyviä omia prosesseja, joista on tehty mallinnoksia Innokylään. Tässä toimintamallissa keskitytään kuvaamaan yhteiskehittämistä prosessina.
Hankkeen ensimmäinen vuosi; rakenteiden luominen: tärkeää hankkeen alkaessa oli tutustua toisten toimintaan ja luoda selkeät rakenteet yhteiselle kehittämiselle. Työntekijöitä työskenteli eri organisaatioissa ja työntekijäresurssit osahankkeissa 0,25 henkilötyövuodesta 1 hlötyövuoteen. Tarvittiin siis paljon aikaa yhteisten näkemysten löytämiselle, roolien jäsentämiselle ja hankkeen yhteiselle suunnittelulle. Hankkeessa oli isot yhteiset tavoitteet, joihin peilaten kussakin osahankeorganisaatiossa tehtiin omat tavoitteet SUUNTA-työkalua hyödyntäen. Suurimmalla osalla tavoitteet liittyivät naiserityiseen työhön, mutta osalla ne liittyivät talous- ja asumisasioiden liittämiseen naistyön elementteihin.
Toinen vuosi; aktiivisen työskentelyn vuosi: Suurimmassa osassa osahankkeita tehtiin asiakastyötä, jota aloiteltiin jo hankkeen ensimmäisenä vuotena. Toisena hankkeen toimintavuotena asiakastyössä kokeiltiin toimintoja ja löydettiin hyviä tapoja tehdä töitä. Asiakaskohderyhmät olivat työntekijöillä hyvin erilaisia, osalla työ painottui asiakastyön sijaan enemmän koulutukseen ja viestintään: Näin ollen yhteisten tekijöiden löytäminen työryhmässä ei ollut helppoa. Kehittämistyön tueksi muodostettiin pienempiä teemallisia kehittämisryhmiä asumispolkujen vaiheisiin. Ajatuksena oli alun perin, että näissä saataisiin kehitettyä toimintamalleja naiserityiseen työhön. Koska toimintamallit kuitenkin tuli liittää johonkin organisaatioon, kehittämisryhmät toimivat enemmänkin samankaltaista työtä tekevien kokemusten jakamisen ja toisilta oppimisen kohtina. Koko työryhmän yhteisissä ja teemallisissa kehittämisryhmissä yhteiset keskustelut, oman työn jakaminen, yhteisten oppien pohtiminen ja asiakastyön reflektointi olivat tärkeitä yhteisen näkemyksen luomiselle ja naisten asunnottomuuden ilmiötason hahmottamiselle. Hankkeessa jokaisessa organisaatiossa toteutettiin yhteisiin tavoitteiseen liittyviä omia prosesseja, joista tuotiin oppeja muille yhteisissä tapaamisissa. Yhteisistä keskusteluista puolestaan työntekijät saivat ideoita oman osahankkeen kehittämiseen. Monitoimijaisesti kehitettiin myös muille pidettyjä koulutuksia, viestintää, vaikuttamista, asiakastiedon seurantaa ja verkostotyötä. Pääkaupunkiseudulla, jossa suurin osa toimijoista toimi, asiakkaiden kanssa tehtiin töitä yhteistyössä erilaisia osaamisia yhdistäen ja palvelupolkua edistäen.
Hankkeen viimeinen vuosi; tuloksien kokoaminen: Tehdyn työn kautta määrittyivät naiserityisen asunnottomuustyön tärkeimmät näkökulmat. Tietoa ja mallinnoksia kerättiin yhteiseen julkaisuun ”Kohti kotia ja turvaa”, ja vuonna 2021 julkaistavaan koulutuspakettikokonaisuuteen, jotka olivat itsessään jo isot yhteiskehittämisen tulokset. Yhteisen työn kautta saatiin hahmotettua mitä tarvitaan naisten asunnottomuuden poistamiseksi, mm. millaisia tarpeita naisilla on asumisratkaisuiden suhteen. Yhdessä kehitettyjä naiserityisyyden määrittelyitä ja toimintamalleja on saatu juurrutettua hankkeessa mukana oleviin organisaatioihin ja muille alan ammattilaisille.
Jotta laaja yhteiskehittämishanke voi toimia tuloksellisesti, selkeiden hankerakenteiden luomiseen kannattaa varata aikaa alussa paljon.
1. Hankeryhmän toiminta
Y-Säätiön hankekoordinaatio (projektipäällikkö ja hankekoordinaattori) vastasivat hankkeen kokonaisuudesta ja ohjasivat hankeryhmän toimintaa. Jokaisella osahankkeella oli omat, isoihin tavoitteisiin liittyvät tavoitteet, jotka otettiin huomioon hankeryhmän toiminnassa. Hankkeen projektipäällikkö ei toiminut hankeryhmäläisten esimiehenä vaan jokaisella työntekijällä oli esimies omasta organisaatiosta, mukaanlukien Y-Säätiössä toimineella hankekoordinaattorilla. Hankkeen alussa tulee käyttää aikaa paljon siihen, että eri työntekijät tutustuvat toistensa toimintaan, jotta he ymmärtävät paremmin toistensa työn lähtökohdat ja voivat pohtia yhteistyön mahdollisuuksia. Hanketyöskentelyn periaatteita, rooleja ja prosessien vaiheita käydään läpi varsinkin hankkeen alku- ja keskivaiheilla. Hankeryhmän säännölliset tapaamiset, joissa on selkeästi eroteltuna kehittämistyö ja tiedotuksellinen työn. Tarve tiiviille tapaamisille on varsinkin hankkeen alussa työn suunnitteluvaiheessa. Yhteiskehittämisen kannalta olisi tärkeää olla avoin uudenlaiselle tekemiselle niin, että oikeasti oppii tekemään asioita vähän toisin kuin aikaisemmin. Jatkuva toisten työstä kuuleminen on tärkeää, koska se antaa reflektiopintaa omalle työlle ja mahdollistaa uuden oppimisen, uusien näkökulmien hahmottamisen. Hankkeen sisällä toimineissa pienemmissä kehittämisryhmissä samankaltaista työtä tekevät tahot pystyivät reflektoimaan omaa työtä pienemmässä ryhmässä ja saivat ideoita oman työnsä kehittämiseen. Hankkeen sisällä pidettiin myös koulutuksia oman työn kautta sekä esimerkiksi väkivaltatyöstä ja sukupuolen moninaisuudesta. Hankekoordinaation taustaorganisaatio Y-Säätiö tuki hanketta mm. kouluttamalla hanketyöntekijöitä arvioinnista ja tuotteistamisesta sekä tuki tiedonkeräämisprosesseissa ja viestinnän suunnittelussa. Ensi- ja turvakotien liitosta saatiin traumakoulutusta ja EJY ry:stä taloudenhallinnasta. Lisäksi oppeja saatiin osallistumalla muiden järjestämiin koulutuksiin ja seminaareihin sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hanke oli mukana myös kansainvälisessä Erasmus + Women and Homelessness -hankkeessa, jossa jaettiin osaamista ja työkäytänteitä työpajoissa.
2. Hankekoordinaatio
Hankekoordinaation riittävä resurssointi (2 hlötyövuotta) on tärkeää isossa monitoimijaisessa hankkeessa. Hankekoordinaatio vastasi hankekokonaisuudesta, mukaanlukien raportoinnin rahoittajille ja talousasiat. Hankekoordinaation tulee pystyä pitämään koko hankkeen limittäin meneviä prosesseja hallussaan ohjaten toimintaa tavoitteiden suuntaan, samanaikaisesti kuitenkin antaen tilaa kehittää ja kokeilla. Hankekoordinaation on hyvä käyttää aikaa myös mukana olevien organisaatioiden toimintaan tutustumiseen ja yksittäisen osahankkeen toiminnan tukemiseen. Varsinkin ensimmäisen vuoden aikana säännölliset tapaamiset hanketyöntekijän ja hänen esimiehensä kanssa tukevat työn edistymistä osahankkeissa. Yhdessä pohditaan muun muassa tavoitteita ja niiden toteuttamista suhteessa olemassa olevaan työntekijäpanokseen. Tavoitteiden suhteuttaminen työntekijäpanokseen, tarkka työajanseuranta, keskustelut työntekijöiden ja heidän esihenkilöiden kanssa auttoivat rajaamaan työtä hankkeessa.
3. Ohjausryhmä
NEA-hankkeessa ohjausryhmäläisiksi pyydettiin edustus hankkeessa mukana olleista organisaatioista. Ohjausryhmästä tuli tällä kokoonpanolla sopivan kokoinen. Koska ohjausryhmässä olevat olivat kaikki mukana hankkeessa, pystyttiin tapaamisissa sopimaan hankkeen etenemiseen liittyvistä asioista yhdessä. Näin ollen myös ohjausryhmätyöskentelyyn pyrittiin saamaan mukaan yhteiskehittämistä. Ohjausryhmäläiset myös usein vastasivat esimerkiksi hankkeen talouteen liittyvistä asioista, joten heidän kanssa tehtiin paljon yhteistyötä myös ohjausryhmätapaamisten lisäksi.
4. Seuranta, raportointi ja arviointi
Hankekoordinaatiosta vastannut organisaatio vastasi rahoittajalle hankkeen raportoinnista ja seurannasta. Jokainen toimija teki itse budjettinsa, mutta hankekoordinaatio vastasi avustuksen käytöstä ja oli näin ollen seurantavastuussa rahankäytöstä. Näin ollen seurantaan liittyvien asioiden yhdessä läpikäyminen ja tarkat kirjalliset ohjeet deadlineineen olivat välttämättömiä seurannan näkökulmasta. Hanketyöntekijät täyttivät yhdessä muokattuja asiakastyön seurannan ja muun työn seurannan lomakkeistoa ja toimittivat ne tietyin väliajoin hankekoordinaatioon, joka kokosi kokonaisuutta yhteen. Hankekoordinaatiolla tuli olla selkeä kuva eri organisaatioissa tehtävästä työstä, koska se vastasi raportoinnista ja seurannasta. Hankekoordinaatio myös vastasi siitä, että hankkeen aikana kerätään arviointiin liittyvää materiaalia. Yhteistyökumppaneille, hankeryhmälle, ohjausryhmälle ja asiakkaille tehtiin mm. palautekyselyitä. Osahankkeiden työn suunnittelussa ja seurannassa SUUNTA työkalu osoittautui toimivaksi.
5. Viestintä
Sisäiseen viestintään luotiin hankkeen alkumetreillä sharepointiin alusta, jonne annettiin pääsy sekä hankeryhmäläisille että ohjausryhmäläisille. Alustalle kerättiin mm. muistioita, vuosikelloja ja tiedotettiin ajankohtaisista asioista. Sharepointin ja sähköpostin lisäksi otettiin hankkeen toisena vuotena WhatsApp-ryhmä, joka mahdollisti nopean viestinnän ja loi omalla tavallaan ryhmähenkeä. Ulkoiseen viestintään panostettiin paljon. Hankkeessa suunniteltiin yhdessä ydinviestejä ja pyrittiin yhtenäiseen viestintään teemoista ja hankkeesta. Facebook otettiin käyttöön hankkeen alkumetreillä ja siitä muodostuikin tärkeä viestintäkanava muille ammattilaisille. Facebookin ylläpito niin, että kaikki tärkeät teemat tulivat viestityksi, oli yksi tärkeä viestinnällinen yhteistyömuoto hankkeessa.
6. Resurssointi
Hankekoordinaation kahden työntekijän työpanoksen lisäksi myös muu riittävä henkilöstöresurssointi on tarpeen. Monessa osahankkeessa työskenteli henkilö alle 1 hlötyövuoden panoksella, joka toi haasteita. Tätä pulmaa nostettiin esille koko hankkeen aikana. Työn pirstaloituminen useaan eri työtehtävään koettiin osittain hankalana, mutta työn rajaaminen ja tarkka suunnittelu auttoivat tavoitteiden onnistuneessa toteuttamisessa. Pienemmillä työpanoksilla olevien toimijoiden työn tavoitteet pitikin tarkasti miettiä resursseja vastaaviksi. Koska työntekijät olivat omissa organisaatioissaan yksittäisiä hankkeen edustajia, he tarvitsivat niin sanotusti kotipesäkseen jonkun tiimin ja vahvan esimiehen tuen. Hankkeessa myös panostettiin työnohjaukseen, jossa työntekijät kävivät oman organisaation kautta. Työntekijöiltä vaadittiin resurssina aika paljon osaamista ja moninaisen työnkuvan hallitsemista; työssä yhdistyivät usein asiakastyö ja kehittämistyö sekä vastuu oman osahankkeen etenemisestä. Hanke vaatikin näin ollen resurssina enemmän jokaiselta organisaatiolta kuin hanketyöntekijän työpanoksen. Hankerakenne delegoitavine avustukseen vaati myös ohjausryhmäläisiltä ison työpanoksen, koska hankekoordinaatiolle tuli lähettää säännöllisesti avustuksen käyttöön liittyviä materiaaleja, kuten tuloslaskelmia.
7. Muuta huomioitavaa
Hankkeen keskeisiä juurrutettavia asioita olivat uudenlaisen osaamisen ja ratkaisuiden saaminen osaksi ammattilaisten toimintaa. Asunnottomuustyön näkökulmasta keskeistä oli saada juurtumaan kehitettyjä naiserityisiä toimintamalleja sekä saada naiserityisyys osaksi palveluiden ja asumisratkaisuiden kehittämistä. Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten tavoitteissa puolestaan oli saada asumiseen ja talouteen liittyvät elementit systemaattiseksi osaksi työtä. Kokemusasiantuntijuuden vahvistuminen osana osaamisen kehittymistä oli tärkeä teema koko hankkeessa.
Tässä tarkastelussa on kuitenkin yhteiskehittäminen ja siihen liittyvä juurruttaminen. NEA on yhdistänyt hankkeessaan erilaista osaamista tuoden esille sen, että naisten kanssa tehtävässä työssä tarvitaan erilaisia yhteistyökumppaneita kuin perinteisessä asunnottomuustyössä. Hankkeen jälkeen tämä erilaisten osaamisten hyödyntäminen näkyy verkostoissa, asiakkaiden kanssa työskentelyssä, uusissa kumppanuuksissa ja esimerkiksi koulutuksissa. Naisten kanssa työskentelyyn toivottavasti jää ajatus siitä, että tarvitaan uudenlaista osaamista ja kumppanuuksia naisten auttamiseksi. Jatkossa toimijoiden on helpompi miettiä yhteistä tekemistä erilaisten kumppaneiden kanssa, yhdistäen monipuolisesti osaamista. Yksi tapa yhdistää osaamisia ovat olleet hankkeen pitämät koulutukset ammattilaisille. Hankkeen sisällä on ollut paljon osaamista, joka on mahdollistanut kokonaisten koulutuspäivien pitämisen niin, että eri hanketoimijat ovat kertoneet omasta työstään. Tämä naiserityinen monitoimijaisuus tulee jatkumaan esimerkiksi Asunto ensin verkostokehittäjät-toiminnassa, joka järjestää jatkossakin naiserityisiä koulutuksia, joissa hyödynnetään NEA:n oppeja. Hankkeessa luoduissa koulutuspaketeissa tulee myös esille vahvasti moniammatillisuus ja monitoimijaisuus, niissä on erityisesti yhdistetty ammatillista osaamista ja kokemusasiantuntijuutta.
Usean organisaation monitoimijaisella yhteiskehittämisellä voidaan onnistua avaamaan uutta ilmiötä ja luoda uusia toimintamalleja osaamisia yhdistämällä. Yhdeksän organisaation hankkeella on mahdollisuus esimerkiksi viestiä, kouluttaa ja vaikuttaa laajasti ammattilaisten keskuudessa eli saada havaintoja levitettyä muille ammattilaisille. Se mahdollistaa myös työskentelyn, jossa kohderyhmästä voidaan tavoittaa hyvin erilaisissa tilanteissa olevia naisia eri kaupungeissa, jolloin saadut havainnot ovat myös enemmän yleistettävissä. Iso hanke pystyy myös verkostoitumaan laajasti sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että kansainvälisesti saaden synergiaa ja oppeja sekä asiakastyöhön että kehittämisen taustaksi. Isossa hankkeessa voidaan myös osahankkeissa keskittyä tekemään erilaisia asioita, kuten yhden kohderyhmän kanssa työskentelyyn tai kouluttamiseen ja viestintään. Hankkeen koordinaatiossa voidaan erityisesti myös panostaa tiedon keruuseen ja kirjoittamistyöhön. Näitä työnkuvia yhdistelemällä saadaan asiakasrajapinnasta tietoa mallinnoksiin, ilmiön määrittelyihin ja ammattilaisille työkäytänteiden kehittämisen tueksi. Tällainen yhteiskehittämishanke sopii erityisesti sellaisten ilmiöiden avaamiseen, jotka ovat vielä aika tunnistamattomia.
Laaja yhteiskehittämishanke kuitenkin vaatii hyvin selkeät rakenteet ja roolit eri toimijoiden kesken. Hankekoordinaation paikka on hyvä olla sellaisessa organisaatiossa, jossa on mahdollisuus saada vankkaa tukea esimerkiksi viestintään, tiedonkeruuseen, verkostoihin, lakiasioihin ja tekniikkaan – kaikkia näitä tarvitaan isossa hankekokonaisuudessa. Tarpeeksi hyvä resurssointi tukee työn edistymistä ja turvaa työntekijöiden työssäjaksamista. NEA:ssa asiakastyötä tekevät tekivät hankkeen näkökulmasta työtä yksin omassa organisaatiossaan (joskin yleensä jossakin tiimissä). Yhteistyön paikkoja pyrittiin löytämään toisissa organisaatioissa työskentelevien kanssa. Oppimamme mukaan asiakastyötä olisikin hyvä tehdä selkeästi tiimimäisesti hankkeen sisällä eri organisaatioissa.
On huolehdittava siitä, että hankkeessa mukana oleva työntekijä löytää selkeän paikkansa ja tiiminsä omasta organisaatiostaan ja saa tarpeeksi tukea. Vaarana on, että työntekijä on yksinäinen oman työnsä puolustaja omassa organisaatiossaan. Oman haasteensa tuo myös se, että projektin johtaminen ja koordinointi ovat hankekoordinaatiolla mutta esimiehisyys aina eri organisaatioissa. Tällaisessa hankeryhmässä, jossa työtä tehdään suurella sydämellä, tulee esille myös erilaiset ryhmän ja ryhmäytymisen vaiheet, jotka on hyvä tunnistaa. Erimielisyyksien ilmetessä on tärkeää tehdä avointa yhteistyötä henkilöiden esimiesten kanssa.
Yhteisen kehittämisen alkuun on hyvä varata tarpeeksi aikaa yhteisten näkemysten löytämiselle, koska moniammatillisessa työssä työn lähtökohdat voivat olla hyvin erilaiset. On tärkeää kuulla toisten työstä, jotta pystyy hahmottamaan yhtymäkohtia omaan työhön. Yhteistyö ei kuitenkaan synny pakottamalla tai ylhäältä päin vaan yhteisten asiakkaisen, osaamisen jakamisen ja hankkeessa tehtyjen yhteisten tehtävien kautta. Koska osaaminen ja työkuvat ovat vaihtelevia, kaikkea ei kannata tehdä isossa ryhmässä vaan samankaltaista työtä tekevien on hyvä jakaa kokemuksiaan pienemmissä ryhmissä.
Isossa monitoimijaisessa yhteiskehittämishankkeessa yhdistyvät yksittäisten toimijoiden tavoitteet isoihin tavoitteisiin ja hallittavana on useita sisäkkäisiä prosesseja. Yhteiskehittämisen ja koko hankkeen kokonaisuuden koordinoinnin lisäksi hankekoordinaation onkin tärkeää keskittyä myös yksittäisten osahankkeiden työhön tutustumiseen ja prosessien tukemiseen. Näin isossa kokonaisuudessa tasapainotellaan jatkuvasti monien asioiden kanssa; minkälainen rooli eri toimijoilla on, mistä päätetään yhdessä, miten erilaiset organisaatiokulttuurit vaikuttavat tekemiseen, kuinka yhdistää yhteinen niihin hyvin erilaisiin toimintoihin, joita eri osahankkeissa toteutetaan, miten löytää oikeasti yhdistäviä tekijöitä eri toimijoiden kesken ja kuinka paljon ohjataan osahankkeita johonkin suuntaan ja kuinka paljon annetaan tilaa kehittää ja kokeilla.
Hankkeen arvioinnissa on käytetty apuna ASIAKASNÄKÖKULMAA: asiakkailta on kerätty kaksi kertaa palautetta. Lisäksi asiakkaista on kerätty perustietoja hankkeen aikana ja tarkempia seurantatietoja (N=231) noin vuoden ajan otoksella (alkutilanne, työskentelyn vaikutus asumiseen ja hyvinvointiin). YHTEISTYÖKUMPPANIT: hankkeen järjestämiin koulutuksiin osallistuneilta pyydettiin palautetta, ja yhteistyökumppaneille lähetettiin palautekysely. TYÖNTEKIJÄT JA HANKEORGANISAATIOT: Palautekysely työntekijöille ja kaksi palautekyselyä ohjausryhmässä. Hankekoordinaation tekemä arviointi hankkeen sisäisten palavereiden pohjalta, mm. mitä juurtuu hankkeesta. Tutkijan tekemät fokusryhmähaastattelut työntekijöille. Hankekoordinaatio arvioi hanke- ja ohjausryhmän kanssa, miten hanke on vaikuttanut naiserityisyyden saamiseen osaksi asunnottomuustyötä.
Tässä kuvataan, miten kehittämisen kohteena oleva asia on muuttunut yhteiskehittämisen viitekehyksessä hankkeen tavoitteiden toteutumisen kautta.
HAJASIJOITETTUJEN ASUMISRATKAISUIDEN LISÄÄMINEN: Yksittäisille naisille on saatu asuntoja ja hyviä yhteistyökäytäntöjä on syntynyt asuttamiseen. Naisten asumispolkuja on saatu turvattua saamalla heitä palveluiden piiriin, tuetun asumisen jonoihin ja asutettua väliaikaisiin tai pysyviin asumisratkaisuihin. Hajasijoitettuja asumisratkaisuja ei yhteiskehittämishankkeessa saatu kehitettyä tavoiteltavaa määrää – tämä työ vaatii pitkäjänteistä työtä yhdessä järjestöjen, vuokranantajien ja kuntien kesken.
KOKEMUSASIANTUNTIJUUDEN VAHVISTAMINEN: Kokemusasiantuntijoiden osaamista osataan hyödyntää aikaisempaa paremmin asiakas- kehittämis- vaikuttamis- ja kouluttamistyössä. Kokemusasiantuntijoiden osaamista on hyödynnetty yhteiskehittämisessä. Ammattilaisen ja kokemusasiantuntijanäkökulman yhdistäminen näkyy valmiissa asiakastyön mallinnoksissa sekä koulutuspaketissa. Näiden osaamisten yhdistämistä on tehty myös vaikuttamis- ja koulutustyössä, jolloin muut ammattilaiset ovat nähneet kuinka tärkeää kokemusasiantuntijanäkökulma on ilmiön ymmärtämisen ja toimintamallien kehittämisen näkökulmista.
TIEDON TUOTTAMINEN: Hankkeessa on saatu kerättyä tietoa naisten asunnottomuudesta ja siihen johtaneista tekijöistä naisten palvelu- ja tukitarpeiden ymmärtämiseksi. Osahankkeissa on kuvattu työmallit, jotka löytyvät Innokylästä. Tietoa naisten asunnottomuuden erityispiirteistä ja työmallit on koottu julkaisuun ”Kohti kotia ja Turvaa – naiserityisyys asunnottomuustyössä”, joka on saanut erinomaisen vastaanoton alan työntekijöiltä ja tutkijoilta. Lisäksi hankkeessa on tehty kuuden osan koulutuspaketti. Näissä molemmissa tuotoksissa tärkeässä roolissa on ollut hankkeen moniammatillinen osaaminen ja yhteiskehittäminen. Tiedon tuotannossa onkin hyödynnetty tutkimusta, asiakastyön reflektointia, monitoimijaista yhteiskehittämistä ja kansainvälisiä oppeja.
ASUMISEN ONNISTUMISEN TURVAAMINEN: Asiakastyön avulla on autettu naisia asumisen asioissa ja heidän hyvinvointinsa on parantunut. Hankkeessa on luotu toimintamalleja, joita muut toimijat voivat hyödyntää jatkossa. Asunnottomuuden ja asumisen onnistumisen riskit on tunnistettu. Palveluiden ulkopuolella olevien naisten tilanteet on tunnistettu, ja heitä on kyetty saattamaan palveluiden piiriin. Naisten asunnottomuuden ennaltaehkäisyn paikat on tunnistettu ja on luotu menetelmiä asunnottomuuden ennalta ehkäisyyn. Yhteisössä on tunnistettu voimaannuttavia ja asumista turvaavia menetelmiä, ja tietoa on käytetty uuden yhteisön suunnittelussa. Uusia naiserityisiä työkäytänteitä on syntynyt hajautettuun asumiseen. Kaikkien näiden työkäytänteiden kehittämisen keskiössä on ollut erilaisten osaamisalueiden yhdistäminen ja toisilta oppiminen sekä oman työn reflektointi.
AMMATTILAISTEN TAITOJEN LISÄÄMINEN ENNALTA EHKÄISEVÄSSÄ JA KORJAAVASSA TYÖSSÄ: Monitoimijaisen yhteiskehittämisen kautta hankkeen sisällä on saatu määriteltyä naiserityistä työtä osaamisalueita yhdistelemällä. Oppeja on viety asiakastyön sisältöihin sekä hankkeessa luotuihin toimintamalleihin. Näitä naiserityisen työn määritelmiä ja hankkeessa luotuja työkaluja (esim. taloudenhallintaan) on saatu juurrutettua hankkeessa mukana oleviin organisaatioiden toimintoihin. Ensi- ja turvakotityöhön on saatu jalkautettua talouden ja asumisen työkaluja systemaattiseksi osaksi työtä. Asunnottomuus- ja päihdetyötä tekeviin hankkeessa mukana oleviin organisaatioihin on saatu jalkautettua naiserityisiä elementtejä. Uusia työmalleja on myös jalkautettu ja juurrutettu verkostoihin ja alan ammattilaisille tiedon tuottamisen, kouluttamisen ja viestinnän kautta. Monitoimijaisella yhteiskehittämisellä luotuja naistyön käytäntöjä on viety osaksi myös kaupunkien asunnottomuuden puolittamisohjelmia. Naiserityisyys tunnistetaan tärkeäksi teemaksi laajasti asunnottomuustyössä. Näin ollen ammattilaisten taidot ovat hankkeen myötä lisääntyneet naiserityisessä ennalta ehkäisevässä ja korjaavassa työssä huomattavasti.