Omaishoidon varhaisen tuen malli, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, (RRP, P4, I1)
Toimintamalli sisältää kaksi eri tuen muotoa: Järjestöjen antaman tuen sekä Täällä tukenasi -puhelut. Niiden avulla vahvistetaan omaishoitajien voimavaroja ja ehkäistään uupumista tarjoamalla helposti saavutettavaa, matalan kynnyksen tukea.
Tällä hetkellä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on noin 900 sopimusomaishoitajaa. Huomattavasti enemmän on henkilöitä, jotka huolehtivat läheisestään ja ovat sitovassa omaishoitotilanteessa ilman sopimusta. Koronapandemia lisäsi omaishoitajien ja -hoidettavien kuormittuneisuutta. Palvelut olivat heikommin saatavilla pandemian aikana, esimerkiksi omaishoitajien vapaita ei pystytty täysin järjestämään. Tämä on lisännyt omaishoitajien väsymistä ja omaishoidon asiakkaiden palveluntarve muihin palveluihin on lisääntynyt. (NHG 2022.)
Päijät-Hämeen alueella toimiin useita järjestöjä, joilla on tarjolla paljon eri toimintamuotoja omaishoitajien jaksamisen tukemiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Järjestöjen rooli omaishoitajien hyvinvoinnin tukemisessa on merkittävä, mutta haasteena on tavoittaa erityisesti ne omaishoitajat, jotka ovat kaikkein kuormittuneimpia eivätkä itse hakeudu tuen piiriin. Yhteistyö järjestöjen ja hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä on keskeistä, jotta omaishoitajat saavat tarvitsemansa tuen oikea-aikaisesti ja helposti saavutettavalla tavalla.
Omaishoitotilanne on hyvin sitova. Monet omaishoitajat kokevat kuormitusta, uupumusta ja riittämättömyyden tunteita, usein ilman riittävää tukea tai tietoa saatavilla olevista palveluista. Erityisesti ne omaishoitajat, joilla ei ole virallista sopimusta hyvinvointialueen kanssa, jäävät helposti palveluiden ulkopuolelle. Lisäksi yhteistyö julkisen ja kolmannen sektorin välillä on usein hajanaista, mikä vaikeuttaa kokonaisvaltaisen tuen tarjoamista omaishoitajille.
Päijät-Hämeessä on tarve vahvistaa ennaltaehkäiseviä ja kotona asumista edistäviä palveluja sekä niihin ohjautumista sekä edistää hyvinvointialueen ja 3. sektorin välistä yhteistyötä tuomalla yhteen omaishoitoperheiden parissa toimivia ammattilaisia.
Toimintamallin suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry, Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry ja MIELI Kriisikeskus Lahti sekä hyvinvointialueen vammaispalveluiden ja ikääntyneiden palveluiden asiakasohjauksen henkilöstöä ja esihenkilöt.
Tavoitteena on, että omaishoitajien kuormittuneisuus vähenee, omaishoitajien ja -hoidettavien subjektiivinen hyvinvointi kasvaa ja omaishoitajat saavat emotionaalista tukea, apua käytännön asioissa sekä hoidon ja hoivan koordinaatiota.
Kehitetyn toimintamallin avulla pyritään parantamaan omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista tarjoamalla tukea jo varhaisessa vaiheessa ja löytämään yksilöllisiä ratkaisuja kuormittaviin tilanteisiin, mikä voi vähentää uupumusta ja lisätä elämänlaatua. Samalla vahvistetaan omaishoitajien ja välillisesti hoidettavien kokemaa hyvinvointia. Lisäksi tavoitteena on luoda pysyviä ja toimivia yhteistyökäytäntöjä julkisen ja kolmannen sektorin välille, mikä parantaa palveluiden saavutettavuutta ja vaikuttavuutta.
Järjestöille ohjaamisen malli:
Järjestöt seuraavat heille ohjautuneiden omaishoitajien määrää ja erityisesti sähköisten yhteydenottolinkkien kautta tulleita yhteydenottopyyntöjä.
Täällä tukenasi -puhelut:
- Täällä tukenasi -puheluissa omaishoitajien elämänlaadun arvioinnissa on käytetty Ascot-mittaria. Mittaus on tehty puhelimitse annettavan tuen alkaessa ja päättyessä. Tavoitteena, että alkumittauksen ja loppumittauksen keskiarvo elämänlaadun osa-alueista pysyisi samana.
- Tavoitettujen omaishoitajien määrä, kumulatiivinen seuranta.
- Palvelupalaute tekstiviestillä tuen päättyessä. Palvelupalautteessa on seurattu saatujen palautteiden määrää sekä erityisesti NPS-lukua ja avoimia palautteita.
Kohderyhmänä ovat kaikenikäisiä läheisiään hoitavat, hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehneet sekä ilman sopimusta olevat omaishoitajat. Täällä tukenasi -puheluiden juurtumisvaiheessa, ikääntyneiden sekä vammaispalveluiden asiakasohjaukseen, kohderyhmä rajautui vain sopimusomaishoitajiin.
Asiakasymmärrystä on kerätty omaishoitajilta palvelupalautteissa ja läheistään hoitavia on ollut mukana toimintamallin kehittämiseen liittyvissä työpajoissa.
Toimintamallin kehittämisessä mukana olevat tahot ovat kokoontuneet säännöllisesti ja toimintamallia on arvioitu ja kehitetty kokemusten ja palautteiden pohjalta yhdessä.
Toimintamallin ideointi aloitettiin em. kehittäjäjoukon kokoamisella 12/22 ja ideointia toteutettiin työpajoissa. Ideoinnin pohjalta omaishoidon varhaiselle tuelle nousi kaksi punaista lankaa.
- Tuki on omaishoitajalle helposti saavutettavaa ja yhteydenotto häneen tulee ammattilaisen taholta.
- Tukea tarjotaan ensisijaisesti puhelimitse, jotta pystytään tavoittamaan mahdollisimman laaja joukko omaishoitajia.
Ideoinnin pohjalta syntyi kahdenlaisia Täällä tukenasi -puheluita omaishoitajille: järjestöjen tarjoamaa tukea puhelimitse sekä hankkeen aikana toteutettavaa tukea puhelimitse ja/tai kotikäynteinä ikääntyneiden - ja vammaispalveluiden asiakasohjauksesta. Molemmissa tuen muodoissa kohderyhmänä oli sopimus- sekä sopimuksettomat omaishoitajat, asiakasohjauksen antaman tuen painottuessa kuitenkin enemmän alle ja yli 65-vuotiaiden sopimusomaishoitajiin.
Täällä tukenasi puhelut järjestöyhteistyönä (Liitteet 1 a ja 1b)
Täällä tukenasi -puhelut tarjoaa konkreettisen ja helposti saavutettavan tavan tukea läheistään hoitavia ihmisiä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen kertoo omaishoidon palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä mahdollisuudesta saada tukea järjestöjen toteuttamien puheluiden kautta.
Läheistään hoitavan halutessa ja hänen luvallaan ammattilainen ilmoittaa omaishoitajan nimen ja puhelinnumeron valitulle järjestölle. Tämän jälkeen järjestön edustaja ottaa häneen yhteyttä ja tarjoaa Täällä tukenasi -puhelut. Puhelut ovat luottamuksellisia ja yksilöllisiä keskusteluhetkiä, jossa voi jakaa arjen kokemuksia, saada tukea omaishoitajuuteen ja kuulla järjestöjen tarjoamista palveluista ja vertaistuesta. Toiminta on maksutonta, eikä se edellytä omaishoidon sopimusta tai yhdistyksen jäsenyyttä.
Täällä tukenasi puhelut asiakasohjauksesta
Täällä tukenasi -puhelut ovat omaishoitajille suunnattua yksilöllistä ja matalan kynnyksen tukea, jossa korostuu omaishoitajan rinnalla kulkeminen arjen keskellä. Tavoitteena on tarjota emotionaalista tukea, vahvistaa jaksamista ja etsiä yhdessä ratkaisuja arjen haasteisiin. Puheluiden sisältö, määrä ja tiheys määräytyvät omaishoitajan tarpeiden mukaan.
Puheluissa voidaan yhdessä kartoittaa järjestöjen tarjoamia mahdollisuuksia, tarjota ohjausta ja neuvontaa, ja auttaa esimerkiksi omaishoitajaa vapaapäivien toteutumisessa. Tuki on maksutonta, eikä edellytä omaishoitosopimusta hyvinvointialueen kanssa. .
Kaikille sopimusomaishoitajille lähetettiin asiakasohjauksesta kirje, jonka liitteenä oli lomake (Suostumuslomake yhteystietojen luovuttamiseen) palautuskuorineen yhteydenottoa varten. Halutessaan omaishoitaja voi täyttää lomakkeen ja antaa siinä luvan asiakasohjauksen työntekijän yhteydenottoon. Lomake palautetaan asiakasohjaukseen.
Täällä tukenasi -puhelut aloitettiin keväällä 2023.
Täällä tukenasi puhelut järjestöyhteistyönä
Käynnistymisessä on ollut haasteita, ohjauksia järjestöille on tullut vähän. Palautteiden ja kokemusten pohjalta tuli esille seuraavia asioita:
-
Palvelutarpeen arviointi on haasteellinen tilanne tarjota mahdollisuutta Täällä tukenasi -puheluihin. Tapaamisessa on paljon asiaa ja kaiken sisäistäminen siinä tilanteessa on omaishoitajalle vaikeaa.
-
Lupaa yhteystietojen välittämiseen on vaikea päättää.
-
Palvelutarpeen arviointi ei ole oikea hetki. Omaishoitajalla taloudellisen tuen saaminen on etusijalla.
-
Herättänyt ristiriitaisia tunteita omaishoitajassa, jos rahallinen omaishoidon tuki evätään.
-
Suurin haaste tilanne, jossa asiasta puhutaan.
-
Mielikuva yhdistystoiminnasta voi estää luvan antamisen yhteystietojen välittämiseen.
-
Asiakasohjaajilla paljon muistettavaa kartoituskäyntiin liittyen, unohtuu herkästi.
-
Ohjaus pitäisi tulla vielä varhaisemmassa vaiheessa, kun omaishoidon tuen haun yhteydessä.
-
Yhteystietojen välittäminen koetaan kankeana sähköpostin kautta.
Täällä tukenasi -puhelut asiakasohjauksesta
Asiakaspalautteissa on noussut seuraavia asioita:
Omaishoitajan jaksaminen ja vointi - ”Puheluilla on todella iso merkitys jaksamisessa”
Omaishoidettavan muuttuva tila – ”Nyt pärjäillään, mutta ensi kuussa tilanne voi olla taas toinen.”
Omaishoitajan vapaapäivät – ”Kiitollisuus avusta, kun omat voimavarat eivät olisi riittäneet soittamaan palvelusetelituottajia läpi”, “sinä kannustit minua lempeästi päätöksen teossa”
Arjen jakaminen – ”helpotus, kun saa jollekin purkaa tunteita, joita puolison muistisairaus aiheuttaa”
Normaali sosiaalinen kontakti tai keskusteluapu- ”Ihanaa, tuntuu, että joku välittää, kun soitetaan”
Yhteydenotot eri tahoille (ohjaus, neuvonta tai apu)- esim. kotikuntoutus
Täällä tukenasi -puhelut järjestöyhtistyönä
Palautteiden pohjalta yhdistykset ottivat käyttöön sähköiset yhteydenottokanavat omilla www-sivuillaan. Tämä helpotti merkittävästi tuen saavutettavuutta.
Sote-toimijoiden tietoisuutta järjestöjen tarjoamasta tuesta omaishoitajille haluttiin lisätä sekä kannustaa heitä ohjaamaan asiakkaita järjestöjen toteuttamiin Täällä tukenasi -puheluihin. Aihetta käsiteltiin laajemmin 4/24 järjestetyssä työpajassa, johon osallistui muistihoitajia, geronomeja, terveydenhoitajia, asiakasohjaajia, läheistään hoitavia sekä järjestöjen edustajia. Työpajan tavoitteena oli syventää ymmärrystä puheluiden merkityksestä ja kehittää yhteistyötä. Tiedottamista tehostettiin lisäksi laajalla sähköpostiviestillä, joka lähetettiin sote-toimijoille, jotka työssään mahdollisesti kohtaavat omaishoitajia.
Työpajan keskeiset tulokset olivat:
-
Omaishoitajia tuetaan tarjoamalla tietoa ja kannustusta jokaisessa kohtaamisessa, yksilöllisesti ja oikea-aikaisesti, hyödyntäen sekä soten että järjestöjen palveluita.
-
Tuki tehdään näkyväksi konkreettisilla toimilla, kuten materiaalien jakamisella, osallistumisen helpottamisella ja yhteydenottojen mahdollistamisella.
-
Yhteistyötä soten ja järjestöjen välillä edistetään vahvistamalla luottamusta, selkeyttämällä toimintamalleja, jakamalla ajantasaista tietoa ja rakentamalla yhteisiä palvelupolkuja, joissa omaishoitajien ääni ja kokemus ovat keskiössä.
12/24 kehittäjäjoukon tapaamisessa mietittiin ratkaisuja järjestöjen Täällä tukenasi -puheluiden elvyttämiseen, sillä ohjausten määrät järjestöille oli pieniä. Tapaamisessa oli mukana myös omaishoitajia. Yhdessä löydettiin seuraavia ratkaisuja:
- Täällä tukenasi -puhelut koetaan sekavina ja kasvottomina, joten tarvitaan selkeämpi malli järjestölähtöiseen ohjaukseen.
- Nimi sekoittaa, järjestöillä on paljon muitakin toimintamuotoja kuin puhelut.
- Työntekijöille tulisi antaa selkeät ohjeet ja fraasit ohjaustilanteisiin.
- Nykyinen mainos ei puhuttele omaishoitajia, vaan kaipaa selkokielisempää ja omaishoitajien kanssa yhdessä suunniteltua sisältöä.
- Tuen tarve on suurin omaishoitotilanteen alussa, jolloin omaishoitajalle olisi hyödyllistä tarjota tsekkilista, palvelupolku ja muistilista. Hoitajan oma jaksaminen nousee esiin vasta, kun hoidettavan asiat ovat kunnossa, ja siihenkin tulee tarjota tukea oikea-aikaisesti.
Täällä tukenasi -puhelut järjestöyhteistyönä nimestä luovuttiin ja tilalle muotoiltiin selkeämpi malli työntekijöille järjestöille ohjaamiseen. Mainoksesta luovuttiin ja käytetään ohjaustilanteissa järjestöjen omaa markkinointimateriaalia. Työntekijöille tiedottamista Järjestöille ohjaamisen mallista on toteutettu monikanavaisesti ja sitä jatketaan. Muiden ratkaisujen osalta kehittämistyö etenee hyvinvointialueen kehittämistyönä.
Täällä tukenasi puhelut asiakasohjauksesta
Hankkeen aikana on tavoitettu 06/25 mennessä 277 omaishoitajaa. Heille on soitettu Täällä tukenasi -puheluita yksilöllisen tarpeen mukaan. Puhelut ovat osoittaneet paikkansa tärkeänä tuen muotona. Puheluissa on korostunut emotionaalisen tuen ja kuulluksi tulemisen tarve. Omaishoitajat tarvitsevat myös tukea omien voimavarojen esille nostamiseen ja niiden ylläpitämiseen. Puheluissa on korostunut myös haasteet omaishoidon vapaiden pitämiseen ja tuen tarve niiden aloittamiseen. Tähän tarpeeseen olemme vastanneet videosarjalla Omaishoidon vapaat hyvinvoinnin tukena.
Kokeilu toi esiin useita tärkeitä oppeja ja havaintoja 3. sektorin ja sote-toimijoiden yhteistyöstä:
- Vuoropuhelun merkitys: Avoin ja säännöllinen vuorovaikutus lisää luottamusta ja ymmärrystä eri toimijoiden välillä. Keskustelut auttavat tunnistamaan yhteisiä tavoitteita ja vähentävät päällekkäistä työtä.
- Toiminnan tuntemus: Kokeilu lisäsi molemminpuolista ymmärrystä toisten rooleista, resursseista ja toimintatavoista. Tämä luo pohjan tehokkaammalle yhteistyölle ja palveluiden täydentävyydelle.
- Tiedon jakaminen: Yhteinen tiedonvaihto osoittautui keskeiseksi tekijäksi. Kun tietoa jaetaan avoimesti, pystytään reagoimaan nopeammin asiakkaiden tarpeisiin.
- Yhteiset toimintamallit: Kokeilun aikana syntyi ideoita yhteisistä käytännöistä, kuten yhteisestä omaishoidon palvelupolusta. Sen kehittäminen jatkossa voisi vahvistaa yhteistyötä entisestään.