Tampereen kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kuuluva Perhepiste Nopea kehitti toimintamallin, jonka kautta lapsiperheillä on mahdollisuus tutustua matalalla kynnyksellä tunnetaitoihin.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Tunnetaitoja perheille
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Tampereen kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kuuluva Perhepiste Nopea kehitti toimintamallin, jonka kautta lapsiperheillä on mahdollisuus tutustua matalalla kynnyksellä tunnetaitoihin.

Toteutuspaikka
Tunnepysäkit sovitusti ympäri Tamperetta, tunnetaitopakki Perhepiste Nopean asiakkaille
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Tampere
Toimintamallin rahoittaja
Ei erillisrahoitusta

Luotu

27.11.2020

Viimeksi muokattu

27.11.2020
Ratkaisun perusidea **

Tunnepysäkki-toiminnan suunnittelu aloitettiin Perhepiste Nopeassa syksyllä 2019, sillä tunteisiin ja tunnetaitoihin liittyvät teemat puhututtivat asiakaskuntaamme. Mukaan suunnitteluun saatiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston työntekijä. Tunnepysäkki-toiminnan tarkoituksena on olla kynnyksetön ja asiakaslähtöinen työtapa, sillä jokainen voi oman tarpeensa mukaan tutustua Tunnepysäkki-materiaaleihin sekä tarvittaessa keskustella aiheista tarkemmin työntekijän kanssa kohtaamispaikassa.

Tunnepysäkillä tutustutaan kiukun tunteeseen ja sen hallintaan. Vanhemmat ja muut aikuiset voivat tutkailla omia tunteitaan monipuolisten tehtävien avulla. Vinkkejä lasten ja oman kiukun hallintaan voi napata myös mukaan kotiin materiaalikansiosta. Tunnepysäkki voi jalkautua tarpeen mukaan esi- ja alakoulujen vanhempainiltoihin, hyvinvointikeskuksille, neuvolaan tai perhekerhoihin. 

Parisuhteen Tunnepysäkillä tutustutaan parisuhteen ilmiöihin yksin tai yhdessä erilaisten tehtävien avulla. Tehtävissä pohditaan parisuhteen tunteita, tarpeita, haasteita ja voimavaroja. Keinoja ja vinkkejä myös kotiin vietäväksi. Tunnepysäkki voi jalkautua tarpeen mukaan erilaisiin tilanteisiin ja tiloihin, esimerkiksi kirjastoille ja vanhempainiltoihin. 

Tunnetaitopakki kehitettiin Perhepiste Nopeassa keväällä 2020 jatkona Tunnepysäkeille. Tarve nousi asiakasperheiltä: apua, tukea ja välineitä tunnetaitoihin kotiin lapsille, nuorille ja aikuisille. Menetelmä on seitsemään tunneteemaan pohjaava kokonaisuus, joka pitää sisällään tietoa tunteista ja erilaisia tunneharjoituksia, joista osa on lasten ja vanhempien välisiä tehtäviä ja osa vanhempien omia tehtäviä. Työskentely tapahtuu kotona arjessa, mutta Perhepiste Nopean työntekijät ohjaavat teemojen välillä. Nämä ohjaushetket voivat tapahtua kasvotusten, puhelimitse tai etäyhteyksillä. Menetelmä on räätälöitävissä ja sovellettavissa jokaisen perheen tarpeeseen ja aikatauluihin.

Toimintaympäristö **

Tunnetaidot ovat merkittävässä roolissa jokaisen kasvua, kehitystä ja mielen hyvinvointia. Näihin asioihin vaikuttavat niin perimä kuin eri kasvuympäristöt koko eliniän ajan. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Tunnepysäkit ovat avoimia kaikille tunteista kiinnostuneille. Tunnetaitopakin kohderyhmänä ovat tällä hetkellä Perhepiste Nopean asiakasperheet Tampereella ja Orivedellä.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Perhepisten Nopean työntekijät ovat perehtyneet niin Tunnepysäkkeihin kuin Tunnetaitopakkiin, jolloin jokainen työntekijä voi hyödyntää näitä työmenetelmiä omassa työssään. Nämä ovat osa Nopean päivittäistä työtä eli matalan kynnyksen perhetyötä ja -ohjausta.

Levitämme osaamistamme ja tietoa hyväksi koetuista työmenetelmistämme organisaatiossamme (esimerkiksi perhepalvelut, perheneuvola), oppilaitosyhteistyössä ja yhteistyötahojemme kesken. 

Työmenetelmät eivät vaadi ajallisesti tai taloudellisesti lisäresursseja. Materiaali on Perhepiste Nopeassa verkkolevyllä kaikkien työntekijöiden saatavilla. Molemmat työmenetelmät ovat helposti otettavissa käyttöön omaan työhön.

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Kävijämäärät:

Ensimmäinen kiukun tunteeseen ja sen kohtaamiseen liittyvä Tunnepysäkki pystytettiin marraskuussa 2019 ja syksyyn 2020 mennessä Tunnepysäkkejä on ollut yhteensä 18. Parisuhteen Tunnepysäkki liittyi mukaan kokonaisuuteen helmikuun 2020 alussa.

Tunnetaitopakkeja on ollut toukokuusta 2020 alkaen. Marraskuuhun 2020 mennessä 35 asiakasperhettä on työskennellyt Tunnetaitopakin äärellä.

Arviointia ja vaikutukset:

Tunnepysäkeillä saa kierrellä vapaasti työntekijöiden ollessa tarvittaessa ohjeistamassa ja tukena. Kaikki materiaali on täysin ilmaiseksi saatavilla ja kotiin vietävää. Tunnepysäkit voivat parhaimmillaan olla kynnyksetöntä tukea perheille.

Tunnetaitopakki-menetelmästä on saatu positiivista palautetta asiakkailta, Perhepiste Nopean työntekijöiltä ja yhteistyökumppaneilta. Asiakkaat ovat kokeneet saaneensa työkaluja niin lapsen tunteiden kohtaamiseen, mutta myös aikuiset itselleen tunteiden käsittelyyn. Asiakasperheet ovat kokeneet, että menetelmä on hyödynnettävissä myös heidän omissa töissään lasten kanssa. Perheitä on kuultu materiaalia ja ideoita kehitettäessä. Tunnetaitopakki on sovellettavissa ja tarjottavissa niin sähköisessä muodossa kuin paperisena.

Tarve tunnetyöskentelylle on jatkuva, ja yhteydenottoja työskentelyn aloittamiseksi tulee säännöllisesti viikoittain. Menetelmät ovat tiiviitä kokonaisuuksia, ja ne on tehokkaasti toteutettavissa etäyhteyksin.

Asiakasperheiden jatko-ohjaus tunneasioissa palveluihin, muun muassa perheneuvolaan, on vähentynyt. Tunnetaitojen harjoittelu perheissä on varhaista tukea vuorovaikutukseen, kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. 

Perhepiste Nopean työyhteisö on ottanut menetelmät käyttöön ja kokemus niistä on ollut erinomainen.

Asiakkailta saatua palautetta tunnepysäkeistä ja tunnetaitopakista:

"Kiva että sai tehdä yksin rauhassa. On myös mielenkiintoista pohtia asioita yhdessä ääneen ja kuulla muiden mietteitä ja tuntemuksia. Kiitos!"

"Hyvin toteutettu pysäkki! Paljon erilaisia keinoja ja neuvoja tunteiden käsittelyyn, jokaiselle jotakin! Myös lasten kanssa työskentelyyn vinkkejä.”

"Miellyttävä ilmapiiri. Kansio, josta sai materiaalia omaan käyttöön, oli hyödyllinen."

”Patsasharjoitukset olivat mielenkiintoisia ja herättelivät tunneteemoihin.”

”Sain ennen kaikkea itselleni varmuutta tunnetyöskentelyyn. Sain työkaluja, miten kohdata lapsen tunteet.”

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Tunnetaidot ovat merkittävässä roolissa jokaisen kasvua, kehitystä ja mielen hyvinvointia. Sekä Tunnepysäkit että Tunnetaitopakki ovat täysin sovellettavissa erilaisille asiakasryhmille. Perhepiste Nopean työntekijät ovat soveltaneet menetelmiä esimerkiksi pikkulapsiperheiden avoimessa tapahtumassa ja nepsypiirteisten lasten vanhempien vertaistukiryhmässä.

Tunnepysäkit on helppo pystyttää erilaisiin tiloihin, niin sisälle kuin ulos. Tunnetaitopakki on räätälöitävissä perheen tarpeeseen ja mahdollisuuksiin. Materiaalia on saatavilla ilmaiseksi internetistä, mutta myös pyytämällä Perhepiste Nopean työntekijöiltä.

Menetelmät ovat jatkuvassa kehityksessä asiakkailta saadun palautteen pohjalta. Lasten ja vanhempien ideoita on otettu mukaan menetelmien jatkojalostamiseen.

Kehittämisen vaihe

icon/launch Created with Sketch. Valmis

Aihealueet

Kohderyhmä