Vantaa-Keravan hankekokonaisuus Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa.
Työkyvyn tuen palvelu on suunnattu työikäisille työterveyshuollon ulkopuolella oleville asiakkaille, joilla on jokin työkyvyn tuen tarve.
Asiakkaan tarpeiden mukaisesti
Kehittämisen kohteenamme on AVH-asiakkaan sujuva kuntoutuspolku OYS kuntoutusosastolta Kuntoutusyksikköön ja sieltä Kotikuntoutukseen.
Toimintamalliin on kuvattu säännöllisen yökotihoidon käynnistäminen. Toimintamalli alkaa tunnistamisesta, minkä jälkeen arvioidaan sekä tarvittaessa käynnistetään yökotihoito.
Tavoitteena oli hyödyntää RAI-tietoa johtamisessa ja panostaa RAI-arviointien laadukkaaseen toteutukseen.
Toimintamalli vastaa maahanmuuttaneiden naisten moninaisiin hyvinvoinnin, kotoutumisen ja osallisuuden edistymisen tarpeisiin.
Moniammatillisen tiimimallin avulla edistetään toimintakyvyn tukemista, aktiivista arkea, omannäköistä elämää, hoidon jatkuvuutta, monialaista yhteistyötä sekä asiakaskeskeistä toimintatapaa ikäänt
Vanhempien kanssa tehtävää aikuissosiaalityötä vahvistettiin seitsemällä uudella sosiaalityöntekijällä
OSMO -hankkeen (2018-2020) toiminta-alueena oli Etelä-Pohjanmaan maakunta. Hanketta hallinnoi Seinäjoen kaupunki ja se oli organisoitunut osaksi Etelä-Pohjanmaan monialaista yhteispalvelua.
Rakenne, joka mahdollistaa erilaisten kansallisten ohjelmien ja alueellisen toiminnan tiiviin vuoropuhelun kehittämistyön aikana.