Prosessin avulla päihde- ja mielenterveysongelmia kohdanneet henkilöt ja heidän läheiset sekä SOTE-ammattilaiset kehittävät yhdessä mielen hyvinvointia vahvistavia uusia palveluja, käytäntöjä ja to
Toimintamallissa on kuvattu monialainen yhteistyö rikostaustaisen henkilön palvelujen järjestämiseksi, risen ja hvan aikuissosiaalityön kanssa.
Mahdollistetaan lähihoitaja-oppisopimusopiskelijan osaamisen kehittäminen laajasti Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus -toimialalla.
Laatukriteereihin perustuvaa tuettua työhönvalmennusta kehitetään ja jalkautetaan IPS-laatukriteereitä soveltaen thl:n Työkykyohjelman mukaisesti Rovaniemen ja Kemijärven alueella.
Yhteiskehittämistä tehdään ryhmässä, johon osallistuu kehitettävän asian kannalta oleellisia toimijoita.
Digiraadin tavoitteena on edistää ikäystävällistä yhteiskuntaa varmistamalla ikääntyvien ja vanhojen ihmisten tarpeet digitaalisissa palveluissa ja teknologisten ratkaisujen käyttöönottajina.
Tavoitteena on laatia ja ottaa käyttöön 1.4.2022 lähtien RAI-mittareihin pohjautuvat palvelujen myöntämisen perusteet.
Toimintamallin tavoitteena on parantaa kotona asuvan erityistä tukea tarvitsevan ikäihmisen tunnistamista ja tehdä sujuvammaksi asiakkaan palveluprosessia.
Työskentelytapa, jonka avulla tunnistettiin erilaisia palvelujen rajapinnoilla ilmeneviä hukkia ja lähdettiin etsimään niille ratkaisuja.
Rannekello kerää ja koostaa sovellukseen tietoa asiakkaan valve- ja unirytmistä ja hälyttää muutoksista hoitajien mobiilisovellukseen.