Järjestökartan tarkoitus on antaa kattava kokonaiskuva valitun alueen yhdistyksistä ja järjestöistä, niiden toimialoista, toiminnan sisällöstä, toteuttajista ja rahoituksesta sekä antaa käsitys jär
Maistuva koulu on toimintamalli alakoulun ruokakasvatukseen.
Oppimisverkostot vahvistavat sote-, liikunta- ja järjestötoimijoiden osaamista, tiedon vaihtoa ja yhteistyötä toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten liikunnasta.
Alueelliset elinvoimapajat ovat järjestöjen ja kuntien yhteistyön kehittämisen ja verkostojen luomisen foorumeita, jotka kokoavat yhteen toimijoita useamman kunnan alueelta hyvinvoinnin, terveyden
Suosituksen tavoitteena on tukea kuntien järjestöyhteistyön toteuttamista kokoamalla tietoa siitä, miten kuntien kannattaa suhteessa järjestöihin toimia.
Voimaa etäjumpasta -toimintamalliin kuuluu etäjumppalähetys ja omaehtoinen harjoittelu videoiden avulla. Osallistua voi kotoa tai vaikkapa kylätalolta.
Kulttuuriluotsi on vapaaehtoinen, jota voi pyytää tueksi ja seuraksi kulttuurikohteisiin.
KATI-ohjelman aikana on tehty ehdotus koordinaatiomallista.
Avoimet kokoukset pidetään vuorotellen kehittämiseen osallistuvissa yksiköissä.
Palvelusafarissa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan tutustumiskäynnillä jokin palvelu oman viiteryhmän näkökulmasta sekä tutustutaan ja vaikutetaan palveluun.