Pesäpuu ry:ssä on kehitetty toimintamalli sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen tueksi. Sijoitettu lapsi varhaiskasvatuksessa (2021) Pesäpuu ry.
Työkyvyn tuen tiimin toimintamalli koostuu asiakkaan tarpeita vastaavista oikea-aikaisista työkyvyn tuen monialaisista palveluista.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalveluiden ja vammaispalvelulain mukaisten apuvälineiden ja asunnonmuutostöiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi.
Hyvä omaisyhteistyö Oulun seudun hoitokodeissa.
Vuonna 2022 laadittu selvitys hyvästä omaisyhteistyöstä Oulun seudun ikääntyneiden pitkäaikaishoitoa tarjoavissa hoitopaikoissa.
Kotihoidon ja kotiutusyksiköiden palveluohjauksen yhteistyön tavoitteena on sujuvoittaa ikääntyneen kotiutumista ja lisätä asiakkaan turvallisuuden tunnetta.
Tavoitteena on ammattilaisten yhteistyön yhtenäistäminen ja selkiyttäminen.
Pääosin puhelimitse toimiva omais- ja perhehoidon osaamiskeskus. Vastaa kaiken ikäisten omaishoidosta ja ikäihmisten perhehoidosta, myös kolmannen sektorin kanssa tehtävää yhteistyötä.
Tuetaan mtp-palveluiden ja opiskeluterveydenhuollon toimintaa kahden sairaanhoitajaparin jalkautumisella lähemmäs 2.asteen opiskelijoita. Tällä pyritään vapauttamaan resurssia esim.
Ikääntyneen henkilön vajaaravitsemusriskin tunnistaminen MNA seulontamenetelmällä ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen asiakkaan yksilöllisen ravitsemushoidon toteuttamisessa moniammatillisena yh