Mielen hyvinvointi
Mielenrauhaa -ryhmä luotiin keväällä 2022 tilanteessa, jossa olimme eläneet väestönä pitkäkestoisesti stressaavia aikoja ja Euroopan alueella syttynyt sotatilanne lisäsi mielenterveyspalveluiden ky
Kurssi omaishoitajille ja omaisille tunnetaitojen vahvistamiseksi ja hyvinvoinnin tueksi.
Tarjoan terapeuttista tukea työikäisille etänä. Tuen tarve voi liittyä äkillisesti muuttuneeseen tai pitkään jatkuneeseen hyvinvointia heikentävään elämäntilanteeseen/-tapahtumaan.
Ikäopisto on kaikille avoin verkkosivu, jossa on tietoa ja tehtäviä mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Ikäopisto sisältää luettavaa ja kuunneltavaa, arjessa kokeiltavaa sekä vinkkejä pohdinno
Ulkoiluystävänä toimiminen koiran kanssa on vapaaehtoistoimintaa, jota voi tehdä lähellä kotia osana arkielämää.
Digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen mielenterveyspalvelu sisältää sekä hoidon tarpeen arvioinnin että varhaisen vaiheen lyhytkestoisen hoidon.
Edistää lukiolaisten hyvinvointia, opiskelukykyä ja ehkäisee uupumusta. Malli huomioi koko lukioajan ja lukioyhteisön: lukiolaiset, opettajat, opiskeluhuollon ja järjestöt.
Tulevaisuuden Sote-keskushankkeen aikana on otettu käyttöön IPC-menetelmä. Siun soten alueella on tehty asiakkaan polusta työohje kuvaus ammattilaiselle, jossa kuvataan mm.
PORE - Aluelähtöisen mielen hyvinvoinnin toimintamalli on luotu Kajaanin Lohtajan, Huuhkajanvaaran ja Ketun asuinalueella.
Mielen ry:n Mielenreitti-hankkeessa (2022-23) osallistujat suunnittelevat ja toteuttavat mielen hyvinvointiin painottuvan luontopolun. Polku on kaikille tarkoitettu ja sen varrella on opasteit