Toimintamalli on kuvaus alkuvaiheen sosiaalisesta kuntoutuksesta monitarpeisille nuorille aikuisille.
Sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmistelu ja pilotointi -hankkeessa luotiin pohjaa tulevalle sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskukselle.
Elämäni peli on työväline nuorten kanssa toimiville ammattilaisille keskustelun virittämiseksi elämänhallinnan teemoista.
Vertaismentorointi on tiedon ja kokemusten vaihtoa toisen osallisuustyötä tekevän osallisuustyön ammattilaisen kanssa. Osapuolet oppivat toisiltaan ja auttavat toisiaan kehittymään.
Aikuistuvat nuoret saavat Kelan ja sosiaalitoimen tuen yhteisessä neuvottelussa.
Hankkeen tavoite on edistää 45-64-vuotiaiden työttömien, lomautettujen ja kuntoutustuella olevien oululaisten naisten hyvinvointia ja toimintakykyä yksilö- ja ryhmämuotoisen elintapaohjauksen
Kuinka lastensuojelun jälkihuolto ja nuorten työpajat - joita toimii n. 90 %:ssa Suomen kunnista - parhaiten yhdistävät voimansa?
TASOS-hankkeessa on kehitetty, kokeiltu ja sovellettu kolmea menetelmää aikuissosiaalityön käytännön kentällä : voimavaralähtöistä asiakastyötä, taloussosiaalityötä sekä yhteisö- ja luontolähtöisiä
Osallisuuspolku -peli on sosiaalisen osallisuuden tueksi kehitetty taidelähtöisiä menetelmiä hyödyntävä digitaalinen alusta.
Taloussosiaalityön työkalupakit sisältävät välineitä talous- ja velkaongelmien puheeksi ottamiseen ja niiden käsittelyyn yksilö- ja ryhmätyössä.