Tuomme digitaalisuutta hyödyntäviä psykososiaalisia interventioita masennus- ja ahdistusoireiden ja niiden liitännäisoireiden hoitoon.
Luontolähtöinen kuntoutus tarjoaa kyvykkyyden kokemuksia ja merkityksellisen yhteisön työelämän ulkopuolella oleville. Toiminnan lähtökohtana on asiakas-ohjaaja-valtasuhteen tiedostaminen.
Työkyvyn tuen palvelu rakentuu työikäisten terveystarkastusten ympärille ja on tarkoitettu niille työikäisille, jotka ovat työ-tai opiskeluterveydenhuollon ulkopuolella.Palvelun keskiössä asiakkaan
Siun sotessa käynnistettiin vuonna 2018 paljon sote-palveluita tarvitseviin asiakkaisiin keskittynyt yhteisasiakastoiminta.
Etäkeittiötoiminnan avulla eväitä arjen hallintaan ja hyvinvointiin!
Asiakasvastaavamalli kuvaa vastuullista asiakasohjausta.
Elintapaohjauksen tavoitteena on ehkäistä ja hoitaa elintapasairauksien sekä vahvistaa asiakkaan toimintakykyä ja jaksamista omassa arjessa.
Keski-Uudenmaan Työkykyhankkeessa selkeytetään ja kehitetään yhteistyöverkoston kanssa yhteensovitettavaa palvelukokonaisuutta ja asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia palvelupolkuja.
Toimintamalli kuvaa, mitä tulee huomioida, kun kokemusasiantuntija on ohjausryhmän jäsen.