Etäkeittiötoiminnan avulla eväitä arjen hallintaan ja hyvinvointiin!

Globaali koronapandemia siirsi kasvokkaisen kohtaamisen verkkoon - tähän tarpeeseen vastasi Tukikohta ry:n Väylä  ja Suunta -kurssien etäkeittiötoiminta!

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Keittiöryhmätoimintaa etänä
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Etäkeittiötoiminnan avulla eväitä arjen hallintaan ja hyvinvointiin!

Globaali koronapandemia siirsi kasvokkaisen kohtaamisen verkkoon - tähän tarpeeseen vastasi Tukikohta ry:n Väylä  ja Suunta -kurssien etäkeittiötoiminta!

Toteutuspaikka
Tukikohta ry - Väylä ja Suunta -ryhmässä toteutettua toimintaa.
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Uusimaa
Toimintamallin rahoittaja
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

Tekijä

Piia Niilola

Luotu

23.08.2021

Viimeksi muokattu

30.03.2022
Ratkaisun perusidea **

Toimintamallin ideana oli mahdollistaa keittiöryhmätoiminta etätyöskentelyaikana. Ryhmän jäsenille toimitettiin valmis ruokakassi joka sisälsi kaikki tarvittavat ainekset sekä reseptin valmistettavaan ruokaan. Ryhmän ohjaajat kuvasivat ohjevideon reseptissä olevan ruoan valmistuksesta, joka jaettiin ryhmäläisille Discord-kanavalla. Ryhmään osallistuvat voivat siis valmistaa ruoan joko kokonaan reseptin avulla tai katsoa ohjeet videolta. 

Perusideana oli tuoda hyväksi havaittu toiminta digitaaliseen ympäristöön, kun yleisen terveysturvallisuustilanteen vuoksi kohtaavaa asiakastyötä ei voi toteuttaa. 

Toimintaympäristö **

Koronapandemian vuoksi monet matalan kynnyksen päihdetyön toiminnat sulkivat oviaan tai supistivat toimintaansa. Tukikohta ry:n Väylä ja Suunta -kursseissa otettiin toinen linja: toimintaa lähdettiin toteuttamaan niillä välineillä ja niissä raameissa, mikä mahdollista oli. Näin syntyi etänä toteutettavaa keittiöryhmätoimintaa.

Kohderyhmän asiakkaat

Tukikohta ry on pääkaupunkiseudulla toimiva päihdealan järjestö. Järjestö tarjoaa matalan kynnyksen päihdepalveluita, avohoidollista päihdekuntoutusta ja läheisten tukipalveluita. 

Väylä-kurssin tarkoitus on tarjota tukea päihteettömyyden alkutaipaleella ja Suunta-kurssin tehtävä on tukea päihdekuntoutujien työelämävalmiuksia, toimintakykyä ja arjenhallintaa.  Molempiin kursseihin kuuluu mukaan myös keittiöryhmä, jossa ryhmäläiset oppivat arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä taitoja. 

Kursseille osallistuvien ihmisten taustat ovat moninaisia. On työissäkäyviä, työttömiä, opiskelevia, korkeakoulutettuja, peruskoulun kesken jättäneitä, sairauslomalla olevia. Jokaisella on tarpeena saada jokapäiväisestä arjesta parempaa ja omaa hyvinvointia tukevaa. Yhdistävinä tekijöinä ovat päihdehistoria ja sen aiheuttama heikompi yhteiskunnallinen asema sekä koti, jossa asua. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Tukikohta ry on päihdealan järjestö, joka tukee ja kohtaa päihteitä käyttäviä, kuntoutujia ja läheisiä pääkaupunkiseudulla.

Tarjoamme haittoja vähentäviä päihdepalveluja, päihdekuntoutusta sekä läheisten tukipalveluita. Vaikutamme yleiseen asenneilmapiiriin ja päihteitä käyttävien, kuntoutujien ja läheisten kohtaamiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Pyrimme vaikuttamaan heidän yhteiskunnalliseen asemaansa, mahdollistamme osallisuutta, vahvistamme itsenäistä toimijuutta ja elämänlaatua. Vuonna 2000 perustettu järjestö on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Tukikohdalla on pitkä kokemus kohderyhmän asiakkaiden kanssa työskentelystä. 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Keittiöryhmän ruokaan liittyvää toimintaa varten tarvitaan:

  • Riittävä ohjaajaresurssointi. Työskentelyyn riittää periaatteessa yhden henkilön työpanos, mutta jotta työ on mielekästä ja toimivampaa, kahden ohjaajan voimin toteuttaminen on viisaampaa. 
  • Ruokatarvikkeiden hankkiminen ja jakelu tulee organisoida. Hakeeko asiakkaat itse ruokatarvikekassin, vai toimitetaanko se suoraan asiakkaalle?
  • Ryhmään osallistuva henkilö saa kaikki tarvittavat ruoat ja mausteet sekä reseptit - mutta ryhmäläisellä pitää olla mahdollisuus valmistaa ruokaa asunnossaan. Tarvitaan ruoanlaittovälineet kuten kattila, paistinpannu, leikkuulauta, veitset, ottimet yms. muut keittiön perustarvikkeet, sekä uuni ja liesi. Reseptejä valitessa kannattaakin huomioida, ettei ruoan valmistus vaadi erityistarvikkeita.

Digitaalista ryhmätoimintaa ja videoita varten ohjaajat tarvitsevat:

  • Älypuhelimen jolla nauhoittaa kokkausvideot. Kolmijalasta ja nappimikrofonista on kyllä apua, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Huomioithan, että videointi vie puhelimesta paljon muistia ja akkua - varmista siis, että tarpeen mukaan sinulla on varavirtalähde ja laturit mukana, sekä riittävä määrä muistia vapaana laitteessasi.
  • Tietokoneen, jonka avulla tarpeen mukaan editoida video ja laittaa se jakoon. Lisäksi Discord-alustan hallinnointi on helpompaa tietokonesovelluksen kautta, kuin älypuhelimesta. 
  • Riittävän nettiyhteyden ja riittävän hyvät laitteet osallistua ryhmän keskusteluihin. 
  • Osaamista mm. videon editoinnista, videoiden jakamisesta (mm. YouTube) - nämä taidot ovat opittavissa, jos mielenkiintoa löytyy. Digitaalisten ympäristöjen mestari ei siis tarvitse olla!
  • Ymmärrystä digituesta: monelle ryhmään osallistuvalle asiakkaalle voi olla vierasta käyttää mm. Discordia tai osallistua videoyhteyden avulla ryhmätoimintaan. Ohjeiden tulee olla mahdollisimman selkokielisiä ja sisältää linkit tarvittaviin sivustoihin ja ohjelmiin. Lisäksi ryhmään osallistujalle pitää olla selvää, mistä hän voi tarvittaessa saada digitutukea. 

Osallistuakseen digiryhmätoimintaan asiakas tarvitsee:

  • Älypuhelimen tai tietokoneen, jossa on nettiyhteys. Keskusteluun osallistuakseen pitää vähintään olla tietokoneessa mikrofoni ja kaiuttimet (usein varsinkin kannettavissa tietokoneissa nämä ovat sisäänrakennetut - pöytäkoneessa nämä täytyy hankkia erikseen) - älypuhelimella osallistuessa usein video-ja ääniyhteys toimii mutkattomammin.
  • Selkeät toimintaohjeet, joiden avulla löytää oikea alusta sekä selkeät ohjeet siitä, miten yhteisellä verkkoalustalla toimitaan.

Kaikki ryhmätoimintaan osallistuvat tarvitsevat ripauksen rohkeutta uuden kokeiluun!

HUOMIOITHAN: Erilaisilla verkkoalustoilla, sosiaalisessa mediassa ja pikaviestimissä on erilaisia yksityisyysasetuksia. Kun ryhmän toimintaa lähtee suunnittelemaan, kannattaa olla huolellisesti perillä siitä, mitä tietoja ryhmäläiset toisistaan verkon välityksellä näkee. Osallistutaanko toimintaan vain nimimerkeillä, onko sähköpostiosoite toisten ryhmäläisten nähtävissä tai peräti puhelinnumero? Näiden seikkojen kartoittaminen ennen toiminnan alkamista on ensiarvoisen tärkeää.

Ryhmätoimintaan osallistunut asiakas kertoo:
"Jossain reseptissä piti käyttää sauvasekoitinta! Ei mulla oo sellasta ja hetken mietin että mitä hittoa teen. Onneks sain äidiltä sen lainaan ja nyt sit itseasiassa ihastuin niin, että oon tehnyt useamman kerran sellasta kasvissosesoppaa. Mut enhän mä koskaan aikaisemmin ollut sellasta käyttänyt!"

Arvioinnin tulokset tiivistettynä **

Etänä toimiva keittiöryhmä tuli tarpeeseen: kun kaikki kasvokkainen kohtaaminen oli mahdotonta, etäryhmätoiminnan avulla pystyttiin kuitenkin työskentelemään. Kokeilusta jäi niin ryhmäläisille kuin ryhmän ohjaajille paljon uteliasta rohkeutta. Ilman tätä kokemusta, ryhmäläisten digitaidot ja kyvyt osallistua etänä tapahtuvaan työskentelyyn olisivat vähäisemmät. 

Ryhmätoimintaan osallistunut asiakas kertoo:
"Ruoanlaitto on aina mielekästä hommaa mulle. Nyt tän keittiöryhmän jälkeen olen tutustunut tosi paljon uusiin ja erilaisiin mausteisiin ja respteihin. Mun osaaminen on ehdottomasti laajentunut. Laitan mun läheiselle väillä ruokaa, joskus me laitetaan sitä yhdessä. Kyllä me tehtiin sitä jo ennen tätä (etäkeittiö) kurssiakin, mut nyt mulla on selkeesti enemmän rohkeutta ja osaamista siihen!!! Niin ja sitten mä oon oppinut ihan uudella tapaa etsiin reseptejä ja vinkkejä verkosta. Netistä niitä löytää ja aieminkin löytänyt, mut tän kurssin jälkeen se löytäminen on helpottunut, kun osaa ja uskaltaa ettiä esim. fenkolia käyttäen reseptejä. Enhän me ennen oo ees tiennyt mikä fenkoli oli."

"Siitä tuli sellanen joululahjafiilils, kun sai sen ruokakassin. Et innoissaan katteli että mitä siellä oikein on ja mitä tällä viikolla tehdään. Alus jännitti et apua, osaanko ees. Mut osasin ja opin!"

"Tästä etätyöskentelystä noin niinkuin yleensäkin jäi sellanen rohkaistunut fiiis. Alussa en ollut innostunut, olin itseasiassa aika pettynyt et jouduttiin olemaan etänä, harmittaa se tavallaan edelleenkin. Mutta sit kun siihen osas heittäytyä mukaan, se oli ihan kivaa. Porukastahan se paljon on kiinni, et kuinka aktiivisia ne ryhmäläiset on. Jos ois ollut aktiivisempia, ois voinut olla parempaa- mut kyllä ennen kaikkea tuli olo et onneks oli edes tämä. Samalla aattelen, että tän avulla mä uskallan kyllä paremmin osallistua erilaiseen etätoimintaan, on se sit koulun tai jotain muuta. Et kyllä se sellasta varmutta siihen antoi! Ehdottomasti suosittelen, jos joku kysyis että kannattako lähteä, et todellakin kannattaa."

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Etäkeittiötoiminta ryhmätoiminnan osana vaatii rohkeutta laittaa itsensä peliin ja kokeilla erilaisia tapoja toimia. Monia toimintoja voidaan kokeilla ja soveltaa verkkovälitteisiksi, varsinkin kun yleinen terveysturvallisuus sitä tarvitsee. 

Ryhmän ohjaamiseen tarvitsee varata paljon enemmän aikaa ja pohdintaa: ryhmän ohjaajien roolit ja ryhmän välisten keskusteluiden tukeminen ja moderointi vaatii keskittymistä. Vaikka moni asia muuttuu omalla tapaa yksinkertaisemmaksi kun yhteys toteutuu verkkovälitteisesti, se tuo mukaan monia asioita, joita ei ole osannut edes ajatella. 

Rohkeus kokeilla uutta on tärkein ominaisuus!

Kansikuva
Kuvassa tekstit Sininauhaliitto

Kehittämisen vaihe

icon/launch Created with Sketch. Valmis