Aijjoos edistää ikäihmisten osallisuutta heidän omassa elämässään, maaseutukylissä ja eri vaikuttamisen areenoilla vertais-, vapaaehtois- ja ikäihmisten asiantuntijatoiminnan avulla.
Kotona asuvien ikäihmisten kanssa istutetaan esim. syötäviä kasveja tai kauniita kukkia hoitokotien asukkaiden iloksi. Kasvun seuraamisesta asukkaat saavat iloa pitkäksi aikaa.
Muistipajat ovat kaikenikäisille kehitysvammaisille suunnattuja muistiryhmiä.
Tule Aijjoos kahville -tapahtumien ideana on, että voi tehdä hyvää pelkästään kahvilla käymällä. Tapahtumia järjestetään vanhusten hoitokodeissa.
Kulttuurikaverit ovat koulutettuja vapaaehtoisia, jotka toimivat paikallisten kulttuurikohteiden tarjontaan perehtyneinä vertaisohjaajina.
Suosituksen tavoitteena on tukea kuntien järjestöyhteistyön toteuttamista kokoamalla tietoa siitä, miten kuntien kannattaa suhteessa järjestöihin toimia.
Ikäihmiset ovat mukana ammattilaisille ja eri-ikäisille tarkoitetuissa tilaisuuksissa tuomassa esille ikäihmisten näkökulmaa (esim. messu- ja markkinatapahtumissa).
AIVORASSI on aivotreeniryhmä työikäisille muististaan huolestuneille. Ryhmässä käytetään Ahaa! aivotreeniä yhdessä -materiaalia.
Maaseudulla on pitkät välimatkat. Kylillä asuvien ikäihmisten on vaikea päästä keskustojen ryhmiin. Tarvitaan toimintaa kylille tuottamaan hyvinvointia ja osallisuutta.
Pelitarinan avulla sosiaalityön asiakas kertoo ammattilaiselle elämäntarinansa pelaamisen kautta.